Jenkkilä nähty, nyt eteenpäin!

Moro Hola ja tjenare!

Huoneen ikkunasta Guayaquil

Täällä sitä ollaan Ecuadorilaisessa Saunassa kaupungissa nimeltä Guayaquil. Aamupäivästä tultiin tonteille, taksi hostlalle ja nyt vaan ladattu akkuja. Ihan kuin olisi taas syksyllä Lyngeniin ajellu. Puuttuu vaan se Kjora Storstindenille kipuaminen tunnin yöunien jälkeen. Mein lento Miamista lähti nimittäin 4.02 am, joten siinä ei ennen lentoa ehtinyt nukkumaan ollenkaan. Mutta vain halvalla saa kyllin seikkailun täyteisiä matkoja! Tultiin siis ensin Key Westistä South Beachille Miamiin, siellä Pakistan-kebut naamaan ja sitten kentälle. Kaman välppäys, someilut, ja koneeseen. Koneessa sitten unta palloon. Ja nyt ollaan tässä. 

Lentokenttäsomeilut

Pitää vielä mainita: Jos joku joskus lentää Etelä-Amerikan sisällä, lennä Aviancalla. Etelä-Amerikan oma Lufthansa. Uudet koneet, huikeet penkit, jalkatilaa, kaikki toimii. Meillä oli vielä Bogotassa nopea, tunnin vaihto, ja kolmannessa maailmassa kun oltiin, niin rinkkojen perille pääsy Guayaquiliin ei ollut missään määrin varmaa. Mutta vielä mitä! Avianca hoiti homman himaan oikein kivasti. En ymmärrä mikä American Airlinesillä on ku ne vetelee mannerten välisiä lentoja 15 vuotta vanhoilla koneilla, kun taas Aviancalla kolmen tunnin lennolla lähes viimeisintä huutoa oleva kone, kosketusnäyttö, usb-portti ja plugi-piuha penkin selkämyksessä... No se siitä. Avianca, toimii!

Niin, päästiimpä me sittenkin Key Westiin. Autoa ei saatu, yllätys yllätys, koska PDF-kopio ajokortista ei kuulemma ole validi asiakirja ajolupaa todettaessa (siellä se kusessa oleva yritti pitää toivoa yllä). Yllätys siis sekin... Muutamaa perkelettä ja synkistelyä myöhemmin saatiin sitten ihan hyvään diiliin turistibussi Key Westiin (vie siis turistit päiväksi sinne), ja vielä takaisinkin päinparin päivän kuluttua. Auton vuokrausta ei ehtinyt enää peruuttaa koska aikaero, netti ja viikonloppu, joten vähän tuli tukkaan rahojen puolesta. Mutta rahaahan se vain on!

Joojoo tiedetään, mutta nälkä ja netti!

South Beach

Salla ja South Beach

Salla ja muuri

Ja onneksi mentiin sitten Key Westiin. Sitä luulisi paikkaa samanlaiseksi kun nuo kaiken maailman Canariat mutta ei, ehheheei! Yhden pääkadun verran turisti-mayhemia, muuten erittäin autenttista jenkkiläistä pikkukaupunkielämää. Siellä porukkaa ihan oikeasti asuu (nää ihmiset elää näin joka päivä), noin 20 000 henkeä, on pikkukauppoja, high school, dinereitä... Vitsi myö tykättiin. Niistä ei vain valitettavasti ole oikein kuvia... Meidän majoitus oli Stock Islandilla, joka oli noin kuuden kilometrin päässä keskustasta, tai kuten jenkit sanoo, downtownista. Mistähän sekin tulee, alakaupunki... Vuokrattiin siis käypään hintaan pyörät ja ajella rullailtiin pitkin ”läntistä avainta”. Siinä sitä jenkkielämää näki, ja se oli siistiä. Isännät tervehtii kun ajaa pyörällä ohi, oli pieniä sekatavaraliikkeitä, jenkkiläistä ruutukaava-asuinaluetta, pelkkiä pick-uppeja ja maastureita, kaikkea. Eli jos menette Key Westiin, vuokratkaa pyörät. Jos on rahaa (tai ajokortit!), vuokratkaa skootterit!

Aamulla liikkeelle

Oli muute iha huuuikeee idis vuokrata tsygät!

Hurricane Hole Diner. Oli muuten hyvä!

Hurricane Holen pikkusatama

Käytiin myös oikein turreilemassa, eli lähettiin opastetulle snorklaukselle. Ja sekin oli kyllä siistiä. Valittiin SunsetWatersports -niminen pulju viemään meitä uimahommiin, mutta on siellä muitakin puljuja viemässä herroja ja rouvia merelle. Isolla katamaraanilla purjehtiminen, aurinko, sukeltelu, koralliriutta. Noh, voi käyttää mielikuvitusta. Miehistökin oli erittäin mukavaa, jaksoivat olla asiakaspalvelu-henkisiä, ja homma oli kivaa. Muutenkin tuo Jenkkien asiakaspalvelu. Ei millään tavalla tungettelevaa, ei millään tavalla ärsyttävää. Jotenkin hyö vain ottavat asiakkaan kaverikseen, antavat kuitenkin suomalaisen tarvitseman oman tilan ja tekevät asioimisesta miellyttävää. Tykkäsin!

Ja turrehommat ovat valmiina alkamaan!

Ja kaiken kruununa: Pyörien palauttamisen jälkeen piti järjestää kyyti keskustaan, mistä se bussi lähtisi takaisin Miamiin.vMeidän piti mennä paikallisbussilla, mutta eihän niitä mennyt. Taksikin oli ihan suomen hinnoissa, siis 15 € kuudelta kilometriltä. Aikamme siinä mietittiin pyöräliikkeen eessä että mites, kun liikkeen omistaja, John harmaassa takatukassaan tarjoutui heittämään meidät keskustaan. Tuuletettiin sekä kuuman ilman sekä tuurin takia, ja eikun rinkat pick-upin lavalle ja Chevy tulille. Höhöhööö oli hauskaa. Ja John kertoili Key Westistä kaikkea etelän murteellaan ja meinki oli hyvä. Sanottiin Johnille suuret kiitokset, napattiin rinkat lavalta ja mentiin ottaamaan Miamiin menevää bussia. Vaikka ajokortti unohtui, kävi meillä sentään sittenkin tuuri!

Hampparin kanteen oli poltettu raflan nimikin!

Uutta vuotta redneck-baarissa

Uutta vuotta sateenkaari-baarissa

Viimeinen päivä Key Westissä olikin rantapäivä

Vähän negatiivistakin pitää tietysti kertoa. Mein majoitus oli siis aika kaukana, eikä sellaisilla beach cruiser-fillareilla kovin kovaa pääse. Siispä päivittäinen polkeminen keskustaan ja takaisin alkoi vähän jo syömään miestä ja naista. Eli ensikerralla ollaan aikaisemmin liikkeellä ja varataan majoitus keskustasta. Ja toinen asia. Ajokortti mukaan reissuun. Jumalauta että oli mieli maassa ja v¨'¨¨tus huipussaan kun ei saatu järjestettyä sitä autoa. Ja koko toinen päivä meni aivan ”hukkaan” paskan fiiliksen sekä asioiden järkkäilyn ja säädön takia. Piti kysellä Key Westin majoituksen perumista, etsiä busseja Key Westiin, etsiä nettiä näiden asioiden hoitamiseen. Saakelinkaakeli. Ärsytti. Kui voi unohtaa noinkin tärkeän asian kuin ajokortin mukaan ottamisen, jos on vuokrannut auton määränpäästään. ”Ei oteta niitä, ärsyttää vaa jos hävii”... Vitsit... Ensikerralla. Muistetaan. Ajokortti.

Miami itsessään ei nyt jättänyt suurta jälkeä mieleen, toisin kuin Key West. Kaupungista sai kuvan, että koko elämä olisi keskittynyt South Beachille, ja se paikka olisi voinut olla missä tahansa maailmassa, jossa on vain rantabulevardi. Missä päin maailmaa tahansa rantabulevardeilla Pitbull soi avoautoista, töötit raikaa, jengiä valuu bulevardia pitkin ja rantaravintolat ovat luotaan työntäviä. Ja niitä känniääliöitä, kaiken maalaisia... Mutta toki on jenkkiläisiä pikkukaupunkejakin pilvin pimein. Ehkäpä kuitenkin noita rantamestoja on jo nähnyt sen verran, että Key Westin meininkiä osasi arvostaa enemmän. Kuitenkin, oltiin niin vähän aikaa Miamissa, kaksi päivää, että ehkä arvostelu ei ole niin reilu. Olisihan siellä voinut käydä katsomassa korista, jääkiekkoa ja jenkkifutista. Mie oisin ainaki tykänny, Sallasta en tiiä....

Jenkkilä, vaikkakin hyvin pienenä otoksena, jätti erittäin positiivisen fiiliksen, ja olihan se Miami nyt sentään Miami. Kyllä sinne kannattaa mennä, toki pidemmäksi ajaksi kuin kaksi päivää. Nyt sitten kolmannessa maailmassa ja Ecuadorissa. Kuuma ku hitto, ja koska hostlan respassa ei ole ilmastointia, hiki valuu kun tätä läppäriä naputtelee. Pari päivää lepoa Guayaquilissa, ja sitten suuntana länsirannikko. Mie ainaki haluaisin ees olla opettelemassa surffaamista, vaikkakin sitä tuskin oppii. Vesiurheilu on siis parin päivän päästä ohjelmassa, siitä kaikki irti. Sitten voikin siirtyä ohuempaan ilman alaan ja untsikkahommin, eli vuorille, jiihaa!

- NaamaJussi & NaamioSalla