tiistai 29. lokakuuta 2013

viimeinen päivä ja kotio päi

Vöyh!

Paluu retkeltä onkin jo tässä suoritettu, mutta kerrataanpas viimehetkien tapahtumat

Auringon nousua
Sunnuntai alkoi edellisen postauksen mukaan hyvin aikaisin. Puolen seiskan aikaan Jeeppi starttasi kohti Kjosenia ja tunnelma oli jo rutiininomainen. Alhaalla reppu suksineen kaikkineen selkään ja jalalla 600 vert.m. törmälle että hops vain. Siltä se ainakin tuntui. Kropat olivat jo varmaan saaneet touhusta kiinni, eikä nouseminen 20 kg repun kanssa tuntunut enään ollenkaan niin pahalta kuin ekoina päivinä.

Vähän jygää skinnata
Siitä suksilla suihkien eilisen kurun alle, joka oli siis alhaalta katsottuna vasemmalla puolella Istindeniä, eikä oikealla, kuten aiemmin mainitsimme. Matti päätti lähteä laskemaan kurun alta takaisin päin, ja lupasi kuvata meidän muiden laskuja sitten.
Kurua noustessa Ruotsa päätti koetella itseään, ja johti rappusten tekoprojektia alusta loppuun. Toimiva tahti oli 20 askelta ylöspäin ja 10 uloshengitystä huilia. Niillä noustiin se 500 vert.m pitkän kurun huipulle asti (korkeus n. 1300 m). 
Aamulla pääsimme todistamaan hienoa auringonnousua. Pilvet kuitenkin jälleen pilasivat kaiken ja aurinkoinen sää jäi haaveeksi sinäkin päivänä.
 Vaan eipäs jäänykään, hah!! Noustuamme puoleen väliin kurua, se Iso Arska tulikin yht'äkkiä pilvien takaa esiin ja aloitti ankaran grillaamisen. Valo oli kyllä upea, kuru näytti mahtavalta ja mieletkin oli korkealla. Mutta se kuumuus, se hien määrä.... Keulilla latukone Ruotsa hikoili taas niin ettei paremmasta väliä, mutta onneksi nesteytys oli kunnossa! Rahikainen ryhmän varajohtajana (peränpitäjänä siis) sai nousta kivoja rappusia vailla hien häivääkään. Hyvä ettei kylmä tullut herralle.
mitämitä aurinko alkaa paistaa

Laukkarine ja Rahikaine tulee perässä
Laukkarine innoissaan!
 Huipullehan siinä jälleen päästiin ja maisemat olivat hyvin erinlaiset kuin lauantaina. Eikä metrin päässä olleelle kaverille tarvinnut huutaa tuulen yli, tai kiinnittää kaikki kilkkeet reppuun/itseensä ettei tuuli vienyt niitä. Evästauko kuuman mehun kera oli siellä paikallaan.
Onneksi aurinko ei ollut isommin ehtinyt pehmittämään lunta. Vähän tietenkin kaikkea valumaa tuli, mutta muuten lumi oli jees. Pienen lumentestaussession jälkeen ukot perä perää tuubiin.

laukkarine valmiina lähtöön
Valo oli kerrassaan mahtava, ja niin oli laskukin! Ylängölle päästyämme pohdittiin vielä Istindenille kipuamista (kellokaan ei ollut paljon, evästä ja vettä riitti), mutta jätettiin menemättä. Perhana että syletti jälkeenpäin siinä louhikkoa laskeutuessa. Viimeinkin olisi päässyt Istindenille, mutta ensikertaan sekin sitten jäi. Hyvä tietenkin jättää nälkää.

Alas sitten vain
Samaan aikaan Soininen oli suorittamassa projektiaan Sultindenin eteläpuolen kurunousun kanssa vuorikiipeily-ottein. Sukset olivat siis jääneet mökille. Nousu oli kuulemma vähän hitaampaa kuin luuli, mutta ei kuitenkaan eväitä ehtinyt syömään. Kaikki meni kuitenkin hyvin, ja Soinine pääsi huipulle. Pirun kylmä kuitenkin oli, eikä maisemia kauaa ehtinyt ihailemaan. Alaspäin ja soitosta Rahikainen tuli hakemaan pojan pois tienvarresta. Aivan mahtava reissu se kuitenkin oli, ja pitänee kaikkien muidenkin varmaan harkita tuota vuorikiipeilymahdollisuutta seuraavilla reissuilla.

Kurun pohjalla

Ja huipulla!

Istinden on tuo korkein, pojat olivat keskeltä hieman oikealle, törmän toisella puolella

Ja maisemaa
Illalla oli sitten kaikilla pakkaussessiot. Lähtöaika oli 00.15, joten hyvinhän siinä ehti nukkumaan. Jotkut ruhtinaalliset 2,5 h, jotkut vain 2 h. Sehän jo riittää nuorille miehille. Äijät kuormattiin autoihin ja suunta etelää kohti. Ajomatka oli taas tutun sumuista, raskasta ja pimeää, mutta tiellä kestettiin. Tosin autokunta Jeep oli hieman vaikeuksissa amerikkalaisilla kitkoilla, mutta tiellä siis kuitenkin kestettiin.

Reipas kaudenavaus on nyt kuitenkin takana ja arki taas koittaa. Joku filosofisempi raportti varmaan vielä tulee ja videota myös. Pari kuukautta täytynee tsempata, niin sittenhän on jo tammikuu ja uudet kujeet!

Expoilla ja iltamissa sitten heilutaan!

T: Naamat

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Huomenta!

Kello on täällä Norjassa 06.08 ja aamupalapekonit on syöty. Rahikainen tiskaa ja muut juo vielä kahvia.
Tänään on viimeinen päivä mäessä. Keli on tuttua ja turvallista, pilveä ja pientä tuulta. Jos näkyvyyttä riittää niin huipulle mennään!! Soinine on lonely rider tänään ja lähtee kiipeilyhommiin Sultindenin kuruun.

Downsift-Matti Lyngenin niemen kärjessä

Pojat majakkatuvassa

Kalaakin tuli!
 Eilen Ville ja Matti vietteli välipäivää, Jani, Rahikaine ja Ruotsa lähtivät mäkeen. Kjosenin massiivi oli suunta, ja kiipesimme mahtavan kurun Istindenin oikealla puolella alhaalta päin katsottuna. Tuuli ihan helvetisti, lumi pöllysi ja parrat olivat jäässä, mutta ai että se oli SEIKKAILU!! Lasku oli mahtava, ainut vain että kypäräkameran linssi oli huurussa, joten videot jäivät hieman vajavaisiksi.

(kuvakaappaus) parta jäässä, takki jäässä, kaikki jäässä mutta kurun huipulle päästiin!!
Tässä dokumentaatiotallenne joistain matkan tapahtumista, olkaa hyvä:



Ensikäännösten höpinöitä from Jussi Ruotsalainen on Vimeo.

T: Pojat

perjantai 25. lokakuuta 2013

Kauden avaukset Lyngenissä

Morooo!

Ruotsa yrittää tuottaa tekstiä
Pahoittelut teksistä. Pää lyö aika tyhjää, apina lautasillaan vain hakkaa tahtia, eikä uskomatonta kirjoitus-flowta oikein löydy.

Pojat lähössä Kjostindenille
 Kirjoitellaan tässä nyt kuitenkin jotain, ELI:

Kaksi laskupäivää täällä ollaan nyt pyöritty ja hyviä laskuja saatu. Lunta on ihan ok, skinnaten päästään autolta, mutta voisi lunta olla enemmänkin.Paikkana on ollut tuttu ja turvallinen Store Kjostindenin maasto.

Pilvistä tässä ollut molempina päivinä, joten uskomattomia puuteriunelmakuvia ei olla saatu. Tuuli on onneksi ollut aika minimaalista, joten siitä plussat säähaltialle.

Pojat skinnaillee!
 Kiivettiin tänään LÄHES Istindenille, mutta ei sitten päästy loppuun asti, koska pilvi, huono näkyvyys ja liian aikaisin loppunut kuru. Tehtiin siis sitä mikä täällä on parasta, eli laskettiin alas. Tai ei alas asti, sukset selässä tarvottiin tunnin verran sitten alas. Mutta kivaa oli, mikäs tässä. Katellaan mitä huomenna touhutaan, vähän on taas pilveä ja kovaa tuulta.
Matti täynnä virtaa!!
Rahikaine naattii
Rahikaine kääntää
Kuulemma Lyngseidetin lauttalaiturin vierestä nousisi turskaa. Voisi menn kalaankin. Saa nähdä.
 Ei tässä nyt pysty parempaan, laitetaan pari kuvaa ja katellaan huomenna. Tai sunnuntaina.....

 - Jussi & pojat

tiistai 22. lokakuuta 2013

Syyskuulumisia ja reissua!

Morjestamoi!

Ruotsa ei olekaan pitkään aikaan kunnolla kirjoitellut, niin nythän se on hyvä aika naputella.
Ensinnäkin, huikean paljon kiitos kaikille Nietos Photo Challengessa äänestäneille! 118 äänellä on hyvä mennä kolmen joukkoon ja sitä kautta Iltamiin. Iltamiin pääsy oli tavoitteena, ja sinne päästiin, eli kiitos kaikille!

Muttamutta... Huomenna 23.10 keskiviikkona olisi taas se päivä: KAUDEN ALOITUS!!!!
Sama tuttu porukka lähtee, Laukkarisen Jani ja hänen kaverinsa Matti on myös mukana. Kahdella autolla huomenna päivällä siis mennään, ja lunta taitaa olla.
Antte Lauhamaan blogista satuin katsomaan, että Tromssan alueella on paikoin metrisiä lumipatjoja, joissa on heikkoja kerroksia. Jos sama pätee Lyngenissä, niin täytyy olla todellakin hereillä. Ja juurikin äsken radiossa kerrottiin massiivisista lumisateista Pohjois-Norjassa. Eli ei ehkä tarvitse sukset selässä tallustella.

Neljä päivää terävää läpsyttelyä, ja jos tällä kerralla saavutetaan se Store Kjostinden skinnaten....

Soinine ja uudet keihäät valmiina!
Ruotsa valmiina pakkaukseen
Eli tässä tänään kukin tahoillaan vielä pakkailee, huomenna sitten mennään!!

- Jussi

ps. Tässä vielä pieni maistiainen viime vuodelta, noin niinkuin kaudenaloitus-traileirina, olkaa hyvä:



perjantai 11. lokakuuta 2013

Nietos Photo Challenge!

Morjesta!!

Se on sellanen homma, että NaamaVirneessä osallistuu Vapaalaskuiltamien yhteydessä järjestettävään Nietos Photo Challengeen.

Seikkailimme Lyngenissä kaudella 2012-2013 syksyllä, keväällä ja kesällä. Näistä aineksista koostui video "Lyngenin kolme vuodenaikaa".

Katsokaa toki muitakin videoita, mutta meidän numero on 7.
Äänestyslinkki löytyy täältä: Nietos Photo Challenge

NaamaVirneessä kiittää äänistänne!