Kevät Tromssassa - Miten se nyt sitten meni?

"Yksi maailmanaika on lopuillaan, ja toinen on alkamassa. Tunnen sen. Loppu on lähellä". Tämä oli lähes suora lainaus Turms, Kuolematon-kirjasta. Taattua Waltarin Mikaa. 

Tuon luonnostelin jo muutama viikko sitten. Silloin olin vielä Tromssassa, ja pari viikkoa oli aika kotiinlähtöön. Nyt jo sitten on oltu pari kolme viikkoa Suomessa, ja neljä kuukautta (ja pari viikkoa) vaihto-opiskelua, hiihtämistä, ulkomailla asumista ja uuden kokemista alkaa jo painua muistojen uumeniin. Tämän postauksen runko on kirjoitettu jo toukokuun alussa, joten leikkikäämme että olisin jossain kohtaa tekstiä olisin Tromssassa, ja jossain jo Suomessa.
No, lukija ottaa vastuun. Tästä se lähtee:

Neljä kuukautta. Ennen Tromssaan lähtöä mietti että vittiläinen neljästä viiteen kuukautta on paaaaljon. Mutta eihän se nyt oikeasti ole midii.
Neljä kuukautta elämässä, yksi (ruma ilmaus) vain. Se ei ole neljää tai viittä vuotta, kuten opiskelut yleensä, se ei ole edes vuottakaan, kuten intti voi olla, tai yhtä kouluvuotta (eli yhdeksää kuukautta). Se menee hetkessä, voin kertoa. Vastahan Rahikainen ja Soininen kävivät luonani. Vastaha me hiiheltii Sallan kaa Lyngenissä ja vastaha mie sinne Tromssaan lähdin. Ja nyt ollaan jo Suomessa...
Nopeasti se aika juoksee vaikka ei uskoisi. Rakkaiden lukijoiden vanhemmat voivat varmaan kertoa siitä kuinka kovaa se aika ihan oikeasti juokseekaan. Kysykää, ihan läpällä. Sieltä alkaa tulla että "vastaha sie menit tarhaan tai menit kouluun, tai aloitin jääkiekon". Viimeiset viikot Norjassa tuntui että olisi ollut todella kauan beyond the Wall, mutta naa nigga, vaan neljä kuukautta. Se ei siis ole mitään, vaikka tammikuun alussa sitä mielsi todella pitkäksi ajaksi.

 Noin kuukausi sitten miuta lähestyttiin sähköpostitse kysymyksellä lehtijuttuun osallistumisesta. Toimittaja kuulemma etsi Tromssassa asuvia suomalaisia ja oli sitten löytänyt tämän iki-ihanan blogimme. Laitoin vastausta että joo mikä ettei, minkälaista hommaa? Toimittaja ei sitten enää vastaillut, ei kai tarvinnut enää palveluksiani.
Vähän vähemmän aikaa sitten silmään osui iltapäivälehden otsikko "Mitä ulkomailla asuva suomalainen kaipaa?" Ja tässä jutussa oli sitten joku Tromssassa asuva suomalainen kertonut kaipaavansa Suomen kevättä ja lämpöä. 

NO MIKSI SIE SITTEN OLET LÄHTENYT SINNE NAPAPIIRIN POHJOISPUOLELLE??!!!

Toki syitä voi olla monia, eikä ruodita sitä sen enempää. Laskin 1+1 ja veikkaan vahvasti, että se miuta sähköpostitse lähestynyt toimittaja ja tää lehtijuttu liittyy yhteen. 

Ja koska miuta ei haastateltu prkl (hehehehe, aasinsilta taas, hehehehe), haastattelen itse itseäni. Haastattelussa kysytään paljon muutakin, esim, mitä kirjoittaja on tykännyt Tromssasta, mitä on jäänyt hampaankoloon, jnejne. 

Vaihto-opiskelija Jussi Ruotsalaisen haastattelu:

"Minkälaista on ollut asua ja olla Tromssassa?"

No kaikin puolin erittäin mukavaa. Rutiineista sai hyvin nopeasti kiinni, kämppä on ollut ihan ok sekä kämppikset myös. Koulumatka on ollut aika sopiva, ja busseja menee aika tiuhaan tahtiin, toki ei samalla tavalla kuin esim. Helsingissä, mutta kuitenkin. 
Erityisesti olen pitänyt tästä pitkään (n. 2 kk) jatkuneesta suomalaisesta maaliskuusta. Toki nyt, vapun jälkeen homma on kääntynyt lähes suomalaiseksi pääsiäiseksi, siis normaaliksi sellaiseksi, mutta vähän lunta on vielä kylässä ja vuoret ovat vielä täydellisessä lumipeitteessä.
Tässä sitä kuitenkin on menty aika pitkään, ja Suomeen lähtöä jo odotellaan. Onhan täällä jo oltu.

"Mikä on ollut hyvää, mikä huonoa?"

Norjalaisten englannin taito on ollut kyllä erittäin hyvää. Ikään katsomatta lähes kaikki puhuvat englantia. Yksi positiivisin ja yllättävin asia on ollut tuntemattomien kanssa alkaneet keskustelut. Toki nänä "tuntemattomat" ovat olleet tyyppejä jonkun bileissä, mutta silti keskustelun avaukset ulkomaalaisen, eli miun, kanssa jonkun bileissä ovat olleet lähes shokeeraavan positiivisia. En tiiä missä kuopiolaisten insinööri-opiskelijoiden kemmakoissa mie oon pyöriny, mutta en mie oo kokenu vastaavaa Suomessa. Toki on yliopistot ja muut paikat joissa ulkomaalaisia pyörii Suomessa ja kansainvälisiä verkostoja löytyy, mutta tämä "jengiin ottaminen" on ollut kyllä mahtavaa. 
Uusi naama bileissä, ja heti ollaan kysymässä että miten menee, mistä on kotoisin, miksi tuli Norjaan jne. Aika siistiä. Joillekin tää voi olla aika itsestäänselvyys, mutta miulla tosiaan ihan uusi asia.... En tiiä onko se sitten hyvä juttu että asia on uusi..?

Huonoa, no, paha sanoa. Ehkä se kaiken kalleus, mutta siihen nyt on tottunut jo.
Joskus toki kirrailee kun kämppikset eivät hoida siivousvastuitaan, mutta sellasta se on. Huonoa en kyllä tähän hätään osaa sanoa.

"Oletko kaivannut mitään Suomesta?"

No nyt päästään tähän kysymykseen. En ole erityisesti kaivannut mitään? Toki tyttöystävää mutta sehän on itsestäänselvyys, eikä siitä raavaat karjut julkisesti kirjoittele, eihän? Oman koulun tietokoneita oon kyllä vähän kaivannut. Nää yliopiston koneet on kyllä jostain 2000-luvun puolesta välistä. Ihan kauheeta kuraa. Oma läppärikin on suorituskykyisempi. Toki niitä yliopiston koneita ei ole suunniteltu mallinnushommiin yms, mutta silti, kamoon Uusi Iloinen Teatteri! (UIT, Universitetet i Troms). 
Mutta ehkä isoin juttu mitä oon kaivannut, on edullinen kouluruokailu! Toki oon jo tottunut vohveli-energiapommiin ja vanilija-maitorahkaan lounaana, mutta jopa noita Sodexon pöperöitä on vähän ikävä. Ainakin niiden edullisuuden puolesta. Tromssan 7 e  lounas versus Sodexon 1,68 e. Hmmmm.....
Oonha mie kanssa kaivannut sitä ruokakassin edullisuutta. Toki ruoan hintaan on jo tottunut täällä, ja voisin odottaa pienoista positiivista shokkia kun menen Prismaan (tai siis kun olen pakotettu tulemaan mukaan Prismaan, höhö) ekaa kertaa sitten tammikuun. 
Ai leipä ei maksa neljää euroa? Mitä, rahka vaa 80 senttiä? Ei kahta ja puolta euroa? Jihuu, colatölkin saa eurolla... Ja näin päin pois. 
Jos jotain ruokajuttuja miettisi, niin miehän oon saanu tasaisin väliajoin ruoka- ja tavaratäydennyksiä Suomesta, joten ruikkaria ja muita juttuja ei ole niin kaivannut.  Mutta on tietenkin yksi, ainut ja oikea, vaalea leipä, jota oikeasti olen jo vähän kaivannut. Lappeenrannan miehet ja naiset jo tietääkin mistä puhun..... Prrrrr, rumpu pärisee, no PULLIN RIESKAa tietenkin. 
Maailman parasta vaaleaa leipää. Piste. No, kohta sitä saa! 

 Norja vs. Suomi

Shiiieeet, tää on paha. Norja, tai siis Tromssa, on ainaki paljon likaisempi kuin Suomi. Ainakin tässä miun pihapiirissä on paskaa hurumycket, ja sitä riittää tuolla muuallakin. Suomessa en kaiketi oo törmänny tällaiseen...
Politiikasta ei oo oikeen hajua (pahoitteluni, tämä on häpeä), niinkuin ei oikein muustakaan yhteiskunnallisesta vertailusta, joten jätetään ne.
Oon tylsä, ja sanon että Suomi on paljon halvempi. Niinkuin se onkin. Norjassa toki saa enemmän palkkaa. Erään kaverini isä sai vuodessa 200 000 e palkkaa öljy-yhtiön projektipäällikkönä. Ihan perus. Mutta silti. Opiskelijat täällä ovat samalla viivalla kuin opiskelijat Suomessakin. Rahaa ei ole. Ja Norjassa on kaiketi ikävämpää olla opiskelijana kuin Suomessa. Plim, täällä BINGO!
Muuten nää maat on aika samanlaisia, ja hyvä on ollut adaptoitua toisesta pohjoismaasta toiseen.

"Norjan sisäpolitiikka ja Tromssan asuntokupla?"

Kysyppä joku toine.

"Onko saatu se mitä on haettu?"

Kyyllä mie nyt sanoisin niin että on. Lähin hiihtämään, sain hiihtää. Lähin hakemaan uusia kokemuksia, sain niitä (esim. asua ulkomailla, saada ulkomaalaisia kavereita, elää ulkomailla). Lähdin hakemaan seikkailuja, sain niitä.
Toki olisi voinut olla enemmänkin lunta alkutalvesta, olisi voinut saada enemmän isompia seikkailuja, ja olisi voinut olla enemmän laskukavereita täällä, mutta niille ei nyt voi minkään. Otin (lähes) kaiken irti siitä mitä tarjolla oli, ja voin kertoa että olen nauttinut.

"Jäikö hampaankoloon jotain?"

Ainahan hampaankoloon jää jotain.
Viimeisinä viikkoina ystäväni Erik vastasi (Mitä Vi'¨''++ua-viikkoliite: Erik vastaa puhelimeen!) soittoihini useaan otteeseen, ja meidän piti mennä hiihtämään. No, sehän olin sitten mie kuka feidasi homman. Ei vain enää viimeisellä viikolla ehtinyt, ei ollut rahaa bensaan, eikä oikein ollut keliäkään. Eli sekin siirtyy tulevaisuuteen.
Olisin voinut yrittää käyttää norjan kieltä paljon enemmän. Vasta ihan tässä loppumetreillä jonkinasteinen kanssakäyminen alkaa sujua, ja norjan puhuminen on muutenkin aika kivaa, muutenkin kuin pöntön kanssa, höhö.
Huomaa hyvin, että on ollu paljon tekemisissä norjalaisten kanssa ja kuullut norjaa todella paljon. Alan aika hyvin saamaan selville mitä puhutaan ja saan selvää näiden murteista. Tammikuussa ei olisi ollut mitään jakoa edes pienelle keskustelulle. En olisi vaan saanut selvää mitä toi tyyppi oikeen molottaa.
Tammikuussa: Kaupan kassalla norjalainen kassasetä/täti: "haaa-ebaa" Jussi: "...." Mitähä hittoa toi oikein oli....?
Maaliskuussa: Kaupan kassalla norjalainen kassasetä/täti: "ha det bra" Jussi: "Tack så mycket, har det bra".
Eli tammikuussa kuulin vain jotain muminaa jne, maaliskuussa aloin saamaan selvää että mitä ne molottaa..
.
Olisin voinut olla sosiaalisesti aktiivisempi. Mutta en nyt noin yleensäkään ole sitä, vaikka monet ehkä luulee, joten oikeasti hyviä kavereita ei nyt niin paljon tullut kun olisi ehkä voinut tulla.
Toki olen saanut kavereita ja päässyt osaksi erästä kaveriporukkaa (mikä on ollut ehkä parasta), mutta silti. Menin portista kun olisi pitänyt mennä aidan yli, enkä "uusiutunut henkisesti", niinkuin jotkut ehkä saattavat tehdä tullessaan vaihdosta. On Ruotsa nyt toki paljon kokeneempi ukkeli kun tammikuun alussa, mutta silti.

Ja hiihdoista nyt sen verran, että pidemmälle, jyrkemmälle, korkeammalle ja enemmän lunta. Muuten oli jees hiihtokausi.

"Mitä kannattaa muistaa Norjassa/Tromssassa ollessa?"

No kannattaa muistaa varata riittävästi rahaa. Täällä sitä menee. Sitten kantsii muistaa että kaupat ei oo auki sunnuntaisin, muuten ne on kyllä auki klo 23 asti (mikä on aika jännää...?).
Oikeastaan kaikki mitä kannattaa tietää ja muistaa, liittyy rahaan, joten kun varaa tarpeeksi sitä käkkyä mukaan, pärjää varmasti oikein hyvin. Ainakin paremmin mitä mie. Mut oon miekii kyl pärjänny hyvi. En oo kuollu nälkään.

"Mikä on ollut parasta?"

No aika laaja-alainen kysymys, johon on monta vastausta. Yleismaailmallisesti sanoen, nää norski-kaverit, Mikael etunenässä, on ehkä ollu paras juttu. Miut otettiin jengiin aika randomina, olin ekaa kertaa yliopiston sählyssä, jälkeenpäin näin Mikaelin kaupassa, moikkasin, juteltiin, Mikael pyysi bileisiinsä. Hoh, helppoa. Ja sitten olikin kourallinen kivoja norjalaisia kavereita.
Ja paras juttu oli, kun nämä norskikaverini järjestivät miulle läksiäiset. Oli hienoa näin ulkomaalaisena nauttia sellaisesta huomion osoituksesta ja sosiaalisesta hyväksymisestä. Aloittelut, keilausta, jatkoa kuppilassa, puheen pitämistä, "oot hyvä äijä"-läppää englanniksi/norjaksi... Se oli hienoa. Se oli ainutlaatuista.

Pidin kiitospuheen porukalle, ja puheen voisi tiivistää tähän blogiin näin: "Skiing is skiing, mountains are mountains. You can ski where ever you want and it's kinda same where ever you are. But this friendship between men from different countries, it's something special.
Eli kaveruus ulkomaalaisen kanssa on jotain erityistä, ja siitä kannattaa pitää kiinni. Sitä kannattaa vaalia ja hoitaa. Sitten joskus, kymmenen, kahdenkymmenen vuoden kuluttua on aika hienoa, kun on edelleen hyviä kavereita ulkomailla.


Mutta, joka tapauksessa, parasta on myös ollut täällä oleminen. Tää oli miun haave, ja mie toteutin sen. Ja yhtään en ole katunut tänne lähtemistä.

"Kiitos haastattelusta"

Kiitos!

Ja koska tää on hiihtoblogi, niin kysytään vielä, että mitä miulle sitten ihan oikeasti jäi käteen koko hiihtotouhusta?

Yksin ei ole kiva hiihtää. Kavereiden kanssa on kivempaa, ja pääsee vähän jännenpiinkin paikkoihin, kun ei tarvitse yksin tehdä ratkaisuja.

Hienoja seikkailuja vaihtelevan porukan kanssa. Olli ja Tiia, NaamaVirneessä, Salla, Ajelutiimi, Laukkarinen, Salonen, Randomummot + Le Poo Poo, Ape & co. Kaikki oli erilaisia seikkailuja, mutta silti kaikki tarjosivat hienoja muistoja ja kokemuksia.

Ollin ja Tiian kanssa pitkä viikonloppu lyngenissä. Majoitus ja hengailu Magic Mountain Lodgella, hieno, tuulinen topitus Russelvfjelletillä, ekat suomikamut miun luona.

Kovassa pakkasessa palelua ja kamojen hysteeristä sulana pitämistä Lassin ja Villen kanssa. Lassin kanssa löysät housussa tavarajunien vyöryessä laaksoon, toistaiseksi korkeus töppyrä Lyngenissä.

Sallan ensikosketus randoiluun.

Ajelutiimin kanssa ongelmat kelien kanssa, nauraminen miun kämppiksille (AsaMasa - Madeleine), Lakselv-kurun seikkailu, hito monta kilsaa pitkin vuonoja.

Laukkarisen, säätäjät-skiteamin ja Artun kanssa Rasmustindenin hiihdot, mökkielämä, metsäpyydät, pirusti lunta.

Randomummojen ja Le Poo Poo:n kanssa mökkielämä, "uusien" naamojen kanssa oleilu, kivaa sunnuntai-randoa.

Ja jälleen Salosen Artun kanssa telttailut, kurun kiipeämiset, polvipyydät ja seikkailut.

Kirsikkana kakun päällä Apen kanssa hiihtäminen Ellendaltindenin pohjoiskurun faceshot-kurulojottelu.

Enempää en voi pyytää.

Nyt onkin sitten 11. päivä kesäkuuta. Oppari (viimein ihan oikeasti) työn alla, Helsinki, Suomi. Ihan mukavaa olla Suomessa ja asettua taas tänne. Blogi alkaa viettää hiljaiseloa näin kesän ajan, mutta jotain webisodi-hommaa ilmestyy blogiin tässä kesän aikana, jotta teillä olisi jotain tekemistä töiden ohella.

NaamaVirneessä myös suunnittelee uusia aluevaltauksia sosiaalisen median laaja-alaisella pelikentällä, joten siitä kuullaan vielä lisää!

Toki tänne sitten kirjoitellaan jos jotain kirjoittelemisen arvoista ilmenee!

Eli nyt Ruotsan Norjan päivitykset ovat päättyneet, aika siirtyä kesälomalle! Täytyy kuitenkin sanoa, että kiitos teille rakkaat lukijat kun olette seurailleet Ruotsan touhuja Norjassa. Kävijämäärä on noussut yli 50 % sitten syyskuun. Siitä kiitos teille! On ollut mukava kirjoitella, kun tietää että jotkut niitä lätinöitä myös lukevat.

Kiitos and thank you, kesä kutsuu!

Mutta, stay in hökö!

- Jussi

"...Ja sit vois lähtee kotiin"

Ihminen on siitä jännä, että se on ahne.  Mensasta itään kiteyttää hyvin, että aina halutaan lisää. Mikään ei riitä. Siksi antiikin Kreikat, Roomat, Inkat ja muut siviilisaatiot ovat sitten rappeutuneet ja niin pois päin. Tuttua hommaa kaikille. Ja ahneus käsittää aika lailla kaiken materiasta anti-materiaan. Nykyaikana halutaan parempaa kännykkää, isompaa asuntoa, pidempää kesälomaa. Ja ei siinä mitään, sehän on ihan ok, kunhan homma kestää ns. lapasessa. Kun ahneus alkaa vaikuttamaan omaan elämään, alkaa homma menemään pieleen. Ja tästä on hyvä esimerkki rakas pizzan synnyinmaa Italia. Eräs tuttavani sanoi joskus hyvin:

"Onko tuo kansa tosiaan Rooman imperiumin perillinen? Siis sen Rooman, joka hallitsi tunnettua maailmaa, sivisti muita kansoja ja toimi esimerkkinä kaikille tuleville maailmanvalloille? Jos näin on, niin mitä tapahtui tuolle kansalle ja missä vaiheessa..."

"Ahneus", vastaisi Mensasta itään-kommentaattori. Ahneus syö miehen, naisen, kansakunnan ja maailman. Ja Ihmisen ahneus syö kaiketi jäätikötkin, ainakin jos on uskominen Chasing Ice-dokumenttia, jossa ryhmä sijoitteli kameroita timelapse-ajastimella ympäri maailman jäätiköitä. Jäätiköt sulaa. No can do. Saa nähä tuleeko nuo napajäätiköt, Alaska sekä Huippuvuoret olemaan ainoat hiihtopaikat muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Missähän NaVi sitten tekee urotekoja? Abu Dhabin sisähiihtokeskuksessa? Hmmm....

Tulipas siitä pitkä ja rönsyilevä aasin silta. Aasikin jo mietti että "ei vielä... ei vielä..... No nyt pääsen menemään sillalle". 

Eli jonkin sortin ahneutta oli miullakin tämä hiihtohomma. Tosin, kun mikään ei riitä, ei enää lopulta kiinnosta mikään "vanha".
Halusin hiihtää enemmän, tulin Norjaan. Hiihdin hiihtämästä päästyäni, kunnes aloin tulla aika valikoivaksi.
Nääh, on pilvistä, en lähe. Nääh, tuulee, en lähe. Nääh, huono lumi, en lähe. Ja sekään ei enää lopulta riittänyt. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, tuuli lähes nollassa, pakkasta noin viisi astetta, 30-40 cm puuteria odottaa ottajaansa. Mitä Ruotsa tekee? Hengaa kämpillä, surffaa netissä ja lueskelee opparimatskuja. 

Miksi?

"Normihiihto" alkoi olla niin nähty, ettei vain omaksi ilokseen huvittanut enää lähteä. Olisin halunnut enemmän. Korkeammalle, jyrkemmälle, pidemmälle. 
Ei huvittanut enää. Alla oli mahtava seikkailuviikonloppu Artun kanssa (Vaikka ei olisi sillekään reissulle oikein napostellut lähteä), saatiin laskea niin maan pirusti hyvää lunta hyvissä mäissä ja hyvässä kelissä, joten ei vain napannut enää lähteä omineen hiihtelemään. Ei kiinnostanut, piste.
Ja tämä tapahtui viikko sitten. Ja taas vajottiin synkkyyteen. Miksi ei kiinnosta? Miksi mikään ei kiinnosta? Voisi lähteä jo kotiin, Norja on nähty. 

Sitten tuli päivittäinen Skype-puhelu tyttöystäväni Sallan kanssa, ja jaoin taas kaiken kuran hänen kanssaan. Salla, kuten hyvän kumppanin kuuluukiin, tarjosi vähän think outside of the box-ajattelumallia. "Sie ku oot kato nyt hiihtäny nii paljo, nii ei ihme ettei kiinnosta. Oot nyt kato viikon pari sisäl, käyt puntilla ja niin pois päin, nii kyllä ulkoilma ja hiihto alkaa äkkiä maistumaan". Olin että joo, hmmm, katellaa... voishan tuota kokeillakin, joo hmm.....Ja nyt, viikon kuluttua, kuinka oikeassa se tyttö olikaan!! Jälleen kerran. Viikko väännetty punttia, tehty kouluhommia ja ulkona käyty vain sen verran mitä kävelee rakennuksesta bussiin ja bussista rakennukseen. 
Johan alkaa hiihtohommat tuntua mielekkäältä!! 

Ja sitten Arto Majava laittoi viestiä: "Ollaan huomenna lähössä mäkeen, haluutko messiin?" "Öö, joo, mihi?"
"Ellendaltindenin pohjoispuolen kuru" "Joo, messissä. Isosti!!"
Ja minkä seikkailun, laskun ja alustavasti "kauden päätöksen" sainkaan...

Pohjustuksena, olin ollut Arto Majavaan, kavereiden ja lähes kaikkien muidenkin kesken Apeen, yhteydessä hiihtohommien puitteissa. Kyselin mieheltä kohteliaasti, josko heidän porukassa olisi tilaa vielä yhdelle wannabe-seikkailijalle. Ape sitten reiluna miehenä vastasi että ilman muuta messiin vain.
Torstaina puolen päivän aikaan lähdin sitten kohti Lyngeniä. Olin jopa erityisen innoissani. Viimein pääsen suuresti kunnioittamani ja ihailemani äijän messiin hiihtämään. Sanoin Sallalle jossain määrin leikilläni, että tämän jälkeen voinkin sitten lähteä kotiin. Kaikki on mitä täältä on tultu hakemaan, on saavutettu. Ja aika lähelle osuin sen sanoessani.

Lähdimme siis Apen porukan kanssa kohti tuttua Ellendaltindeniä (Edelleen se sama töppyrä siellä Ellendalenin laakson perällä). Keli oli meillä aika hyvä, piti olla aurinkoista, mutta oli sitten sellaista positiivista puolipilvistä.
Hiihto pohjoiskurun alle kävi aika nopeasti sisältäen pari juomataukoa, sitten vain sukset reppuun, jääraudat jalkaan ja kurua ylöspäin. Ape ja Miikka vetelivät kärjessä. Ja puolen välin jälkeen Ape veti kärjessä kurun ylös saakka. Ja sitä lunta oli nimittäin vähän helvetisti. Lähes koko ajan joutui uimaan lumihangessa, mutta niin vai se mies siellä kärjessä teki rappusia vailla hapotuksen häivääkään. Ja Ruotsa hikoilee perässä.
Niin, se lumi. Kenelläkään meistä ei ollut kunnollista hajua että kuinka paljon sitä lunta kurussa voisi olla. Ja sitä OLI. PALJON. Noin puolisen metriä uutta pyydaa lähes koko kurun matkalta. Vähän jonkin asteista sluffia oli odotettavissa, mutta ei mitään suurempaa tavarajunaa. Sekös oli jees.
En tiiä oonko ikinä ollut niin innoissani nousun aikana. Jes, tänään voidaan laskea lumipöllyn sisällä ja lunta pöllyää naamalle. Odotin laskua.

Ja huipulle päästiin. Aurinko vähän pilkahteli pilvien takaa, ja pääsin sitten viimein näkemään Ellendaltindenin alapuolella aukeavan laakson. Paikka on kyllä aika helvetin upea. Enempään ei verbaalinen lahjakkuuteni riitä. Se on vaan hieno, piste.

Ja se lasku. Ai jumalauta. En muistanut edes huuhtaa jiiihaata, sillä ei huutamista edes tarvittu. Lähes joka käännöksellä lunta pöllyää naamalle, syliin, takin kauluksesta sisään. 40-45-asteinen kuru tuollaisella lumella tarjosi kyllä aivan parastaan. Käännös, käännös, käännös ja lumi pöllyää. 
Äh, en tiiä. Kauden paras lasku. Naama Virneessä. Ruotsa oli onnellinen. 

Todiste syvästä lumesta. Partaan tarttunutta lunta.

Kotimatkalla aurinko paistoi, autossa soi hyvä musa ja takana kauden paras lasku itsensä Arto Majavan kanssa. En tiiä voinko vaatia tältä Tromssan vaihdolta enenpää. Voisin aivan hyvin pakata kamat ja lähteä kotiin. Kaikki on nähty.
Ja suurin kiitos tästä kuuluu Apelle. Mies vain otti messiin lähes tuntemattoman wannabe-vapaahiihtelijän, kohteli kuin pidempiaikaista kaveria konsanaan, vei törmälle ja sanoi että "mää voin laskee viimeisenä". 
En voi muuta kun ihmetellä ja nauttia. Hyvä äijä isolla HOOLLA, ja kiitos vielä kerran!

Place yor fist here!

Aaand again

Tykkään viittailla näissä kirjoituksissa muiden sanomisiin ja tekemisiin, joten teen sen nytkin. Suuresti kunnioittamani ja ihailemani Hiutale-tv-ohjelman tekijä Blumi sanoi eräässä jaksossa, että vasta sitten tuntuu olevansa lomalla/reissussa, kun ei kelaile mitä kotimaassa tapahtuu. 
Ja näin se onkin ollut. 
Tää miun homma nyt on vähän eri juttu, kun kavereita on tullut käymään ja Sallan kanssa on päivittäiset skype-keskustelut, mutta kuitenkin. En mie oo miettiny että mitähä Suomen politiikassa on tapahtunu tai millane kevät siellä on ollu (no tiedetää, lyhyt ja vähäluminen). 
Ei sillä että Norjan tai Tromssan politiikka olisi kiinnostanut, mutta fokus on ollut täällä with the wildlings näin GoT:a mukaillen. Ja niinhän se pitää ollakin, GoT nimittäin, eikun siis se fokus. Reissulla pitää saada se reissufiilis. Elä siinä maailmassa, siinä hetkessä, haistele ilmaa, kuuntele elämää, aisti uutta ja vierasta. 

Kun tajuaa kaiken tämän kesken matkan, tajuaa olevasta siellä, elävänsä keskellä sitä mistä on haaveillut, aistivansa ympäröivän "uuden" ympäristön, se on Blumin mukaan ehkäpä yksi hienoimmista fiiliksistä ikinä. 
Ja olen kyllä täsmälleen samaa mieltä. Sain kokea sen torstaina palatessani hiihtämästä. Se onnellisuus, hyvä mieli, tyydytys. Fiilis oli ehkä parasta koko täällä olon aikana. UGH.

- NaamaJussi

Ps. Lyngen Erik vastasi keskiviikkona soittooni. Ekaa kertaa ikinä. Sovittiin mäkihommista ensiviikolle. Saa nähdä, pieni toivon kipinä on kuitenkin että mentäisiin. Katellaan sitä siis.... 

Musta pääsiäinen ja ylösnousemuksen Pääsiäissunnuntai

Pääsiäisloman toinen viikko on jo hyvää vauhtia etenemässä, ja tässä ollaan menty fiilisten vuoristoradalla aika urakalla.

Ruotsalla ja ajelutiimin pojilla oli kyllä melkoisen musta pääsiäinen ja Piiiiitkä Perjantai. Säätiedot näyttivät lähes aina puolipilvistä tai pilvistä, ja se oli omiaan pitämään kulissimaisen toiveen hyvästä laskukelistä. Mika Waltari iskee jälleen: Ihminen uskoo sitä mitä haluaa uskoa.
Toiveikkaina mäkeen lähdettiin lähes joka päivä (mm. Tromsdalstindenillä, Tamokissa ja uudestaan vielä Tromsdalstindenillä), mutta totuus löi vasten kasvoja viimeistään puurajalla, josta ylöspäin näki pelkkää harmaata valkoisen eri sävyissä, eikä taivaanrannassa ollut merkkejä kelin aukeamisesta. Huiput olivat pilvessä, vettä tai lunta sataa tihutteli voimakkaan länsituulen kanssa. Melkosta Via Dolorosaa, näin raamatullisessa hengessä kun ollaa.

Norjalainen puolipilvinen

Mutta, as usual, This is Norway. Ei auta valittaa. Ja silti mielet painuivat matalalle, ai jumalauta. Synkkyyttä, synkkyyttä. Oltiin kuitenkin porukalla kärsimässä norjalaisesta puolipilvisestä, yksin olisi ollut enemmän kestämistä.

Mutta sitten tuli Pääsiäissunnuntai ja ylösnousemuksen aika! Keli näytti , hoho, jälleen kerran, puolipilvistä, mutta päätimme siitä huolimatta lähteä Lakselvbuktiin Lyngenin eteläosaan. Lakselvtindanen massiivilla sijaitseva kuru nimeltä Tomasrenna, a.k.a Nivunen, oli kohteenamme. Pilvet roikkuivat matalalla, ja fiilikset kääntyivät laskusuuntaan törmää tiiraillessa.

Sinne sitä pitäisi sitten lähteä läpsyttelemään

Parkkipaikka oli aika täys. Norski-autoja tasan yksi

 Autoja (Suomi-rekkarein) oli parkissa melkoisen paljon ja hiihtelijöitä näkyi rinteellä melkoinen määrä, joten latu olisi ainakin valmis. Jahkailua ja jahkailua, mutta ONNEKSI päätimme lähteä koittamaan. Nivunen oli siis erittäin ruuhkainen, ja valitsimmekin viereisen Lakselv couloir-nimisen kurun. Sinne ei ollut menossa ketään, ja pääsimme tekemään portaatkin itse.
Keli alkoi kun alkoikin aukeamaan puolen päivän jälkeen, ja mielialat nousivat kohisten sitä mukaa kun kurua tarpoi ylöspäin. Kurun alaosa oli erittäin hyvässä lumessa, mutta yläosa jäässä. No ei haitannut, Päästiin lähes kurun huipulle, sukset jalkaan ja alaspäin.
Kurun yläosa oli siis aika mielettömän jäistä meininkiä, joten hyppykäännökset hakun kanssa tulivat tutuksi. Kuitenkin kurun loppupäässä, ennenkuin kuru aukeaa ylängölle, lumi ehti muuttua pehmeäksi, noin 30 cm puuteriksi. Ja sitten vain kaasua!! Riemulla ja laskunautinnolla ei ollut mitään rajaa. Kaikki se turhautuminen mitä viikon aikana oli kertynyt märästä lumesta, huonosta kelistä ja huonoista lumiolosuhteista, purkautui noihin muutamaan kymmeneen käännökseen Lakselv Couloirin jyrkähkössä alaosassa. Sitä nautinnon määrää. Ei oo järkee.

Ylöspäi (tai voisi olla alaspäin myös...?)

mut ekan pitää olla #selfie

Jyrkkää ja jäistä. Hakku henkisenä tukena (kuvakaappaus)

"Kui voi yksi mäki muuttaa koko reissun luonteen ja fiiliksen? Meikä oli ihan valmis jo lähtee kotiin enkä varmasti ois tullu Norjaan uudestaan, mutta on tää kyllä sittenkin ihan hyvä paikka" Vitti mite hyvä fiilis!". Näin sanailivat Opa ja Tane mäkipäivän jälkeen. Lakselv couloir oli todellakin yksi tämän kauden siisteimmistä laskuista ja fiilikset olivat kyllä aivan tapissa Ruotsallakin. On nää laskuhommat sittenki ihan kivoja, enkä oo vielä lähdössä pois.

Ja laskupäivän kruunuksi auringonpaiste Tromssassa ja kävelyä meren rannalla!

Ja nyt pojat ovat lähteneet. Enää ei tarvitse herätä ensimmäisenä tekemään kolmelle ukolle aamupalaa. Kämpässä ei ole hujan hajan lojuvia laskukamoja, eikä illan tullen tarvitse täyttää koko huoneen pinta-alaa patjoilla. Huone näyttää tyhjältä, niin tyhjältä. Yllättävää sinänsä, mitään älytöntä laskureissu-darraa ei päässyt syntymään, mutta vähän tässä nyt haikea mieli on silti. Kulunut viikko Ajelutiimin kanssa oli kyllä antoisa ja ikimuistoinen synkkyyksineen kaikkineen! Kiitos pojille erittäin paljon että olitte täällä Ruotsan seurana. Sain pojilta paljon oppia ja erilaisia näkökulmia vuorihommista ja laskemisesta. Oli mahtavaa olla tuolla könyämässä kanssanne. Vielä kun sen kolmannen Ajelutiimiläisen, legendaarisen Kuutti "Rakkikoira" Haapasen, kanssa pääsisi laskureissulle. Miehen, joka on kuulemma Ruotsaakin nopeampi syömään. Mie haluun kyllä päästä näkemään sen.
Ja vaikka ette ite aina sitä aattelekkaan, nii ootte te kyllä ihan pirun kovia äijiä, ja viisi kautta alpeilla näkyy kaikista otteista! Ruotsa kiittää!

Aika perus ilta Ruotsan kämpillä. Kiitos Pojille seurasta!

Ja sitten seuraaviin aiheisiin. Viikko pöyrii ja tänään tiistaina oli välipäivä. Lunta on pudotellut aika mukavasti, ja vaikka siellä Suomessa on jo kesät päällä, täällä Ruotsa vielä nautiskelee talvesta. Lyngenissä on edelleen melkoinen Suomi-invaasio käynnissä joten eiköhän sieltä laskukavereita löydy.
Torstai näyttää aika mukavaa keliä, ja se Nivunen kummittelee mielessä. Katsotaan siis että miten kelit vielä kehittyy ja mikä on Wanhan Rouvan keulan suunta.

- NaamaJussi

Pääsiäisloma ja nuoremman laskusukupolven kokoontuminen

Bujah, taas puolitoista viikkoa hujahtanut wrooomwroooom....
On taas oltu kipeenä, kämpillä, seikkailemassa, lumisateessa, teltassa, autossa, kaikkialla.

Elikäskäs. Kahden viikon pääsiäisloma koulusta alkoi maanantaina. Seuraavaa on tapahtunut ennen sitä ja sen jälkeen:

Viime viikolla flunssa tuli ja otti Ruotsan hallintaansa. Tiistaina kävin pikkurandolla Tromsdalenissa, ja illalla olikin flunssa päällä. Tuli missattua kaksi päivää auringon paistetta ja viimeiset hyvät lumet.
No, ei auttanut, tauti piti kärsiä pois. Perjantaina kämpillä oleminen alkoi käymään sen verran mielen päälle että oli pakko jotain keksiä, ja Lyngeniin näytti viikonlopulle aika kelvollista keliä. Laskukavereita ei taaskaan ollut, mutta lähdimpä kuitenkin paikan päälle telttailu mielessä.

Viime viikon randohommia

Ja keli oli jees

 Lauantaina kiipesin Sultindenin länsipuolen tuplakuruista toisen. Aika mukavaa meininkiä oli! Tosin pari sataa metriä ennen huippua lumi alkoi olla niin ilmavaa ja kaikkea muuta, ettei yhden pään ajattelukapasiteetti riittänyt pohdintaan "onko turvallista jatkaa?". Kaipa ne lumet olisivat kestäneet seinällä, mutta yksikseen tuolla seikkaillessa riskien otto on aika tyhmää. Piiiitkän tauon ja auringonoton jälkeen käännyin alamäkeen. Lasku ja lumi olikin sitten aikamoista kuraa, joten ei siitä sen enempää. Hyvä nousu silti!

Hyvää nousua

Hyvä taukopaikka

Ja aurinkokii näky vähä pilven takaa

Mäkihommien jälkeen meninkin vanhalle tutulle leiripaikalle Rotvikiin, keittimet tulille, pastat huiviin ja teltan kasaukseen. Tuli muuten teltanpohja liipattua sellaiseen A0-luokkaan, että betonilattiaurakoitsijoilla olisi ollut ihmettelemistä tasaisuudessa. Sitten siitä nukkumaan ja sain ehkä parhaat unet teltassa ikinä, lie kun olin yksin ensimmäistä kertaa telttailemassa.

Siäl se sit ois

Neljän hengen teltassa oli tilaa mukavasti

Huomenta!

Sunnuntai-aamuksi Ajelutiimin poikien, Tanen ja Opan, piti tulla paikan päälle miulle kaveriksi, mutta pojat eivät pääseetkään lähtemään Kilpisjärveltä ajoissa. Erik ei tunnetusti vastannut puhelimeen eikä viesteihin, joten sekin päivä alkoi mennä sooloiluksi.
Soolohommat ovat ihan ok, mutta olisi se kiva mennä porukassa ja ratkoa ongelmia yhdessä. Ja sitten olisi tyyppejä kaivamassa siuta pois sieltä lumesta...

Leiripaikka sijaitsee muutaman skinnausreitin lähtöpaikalla, ja parkkipaikalle alkoi aamulla saapua porukkaa hiihtohommiin. Eräs ruotsalais-ryhmä oppaansa kanssa oli suuntaamassa Istinden-nimiselle huipulle. Huippu on ollut "pakko tehdä"-listassani, joten kyselin kohteliaasti oppaalta että josko voisin seurata heidän jälkiään hyvän matkan päästä. Oppaalle se sopi, ei tosin voi vastata turvallisuudestani, joten odottelin sitten heidän lähtöään. Pääsin siis "laskuporukkaan", aurinko paistoi ja kahvia hörppien mieli alkoi koheta kummasti, ja tunnin verran odoteltuani lähdin seuraamaan jälkiä.

Skinnaus kulki hyvinkin jouhevasti ja jouduin hidastamaan vauhtia kun olin saamassa ryhmää kiinni (tunnin takamatkalta, höhö). Oli aika tylsää ja hidasta pitää riittävä väli opasporukkaan (oppaan ryhmässä ei saa olla kuin kuusi henkilöä, ja minä olisin siis ollut seitsemäs, ei hyvä jos joku näkee), mutta eipä siinä, aurinko paistoi, oli lämmin ja hitaasti mutta varmasti lähestyttiin jäätikön kautta huippua. Meininki oli aika turvallisissa kantimissa, joten "yksin" hiihto oli jees. Jäätikkö tosin vähän jänskätti railoineen kaikkineen, mutta opas vähän katseli perääni jäätikön "pahimmissa" paikoissa, ja se oli hyvin ystävällistä häneltä.

Kantelimpa ihan huvikseen köyttä ja kaikkia jäätikkökilkkeita...

Porukka pysähtyi pari sataa metriä ennen huippua eräänlaiseen "satulaan", eikä jatkanut enää matkaa. Päästyäni paikalle, opas sanoi että homma menee liian jyrkäksi ja porottava aurinko on pehmittänyt lunta liikaa. En yksinäni viitsinyt lähteä enää ylöspäin, siinäkin oli hyvä nauttia auringosta ja ehkä upeimmista maisemista Lyngenissä. Opasporukka oli suunnitellut laskea vuoren vastakkaiselle puolelle meren rantaan, jossa heillä oli autot odottamassa. Itse laskin sitten nousureittiä takaisin teltalle. Ei kummoinen lasku, mutta aurinko paistoi, ja sekös oli mahtavaa!

Ajelutiimin pojat olivat tulossa iltapäiväksi Lyngeniin ja sovittiin treffit Magic Moutain Lodgeen. Eli sinne siis affe-olusille. Opas oli myös Lodgella, ja tarjosin kiitokseksi päivästä oluen hänelle. Oli kyllä huippupäivä hiihdellä ekaa kertaa "lähes" oppaan kanssa tai ainakin oppaan perässä!

Maisemat "satulasta"

Opasporukka, Istinden taustalla

Ja pilvi kävi auringon edessä

Ajelutiimikin saatiin paikan päälle ja pojat mukaan leiriin. Pastaa taas tulille ja leirihommiin. Tane ja Opa ottivat mielellään vastaan majoittumiskutsun telttaani, ja ihastelivat tasaista teltan pohjaa.. A0-luokkaa, vain parasta laatua!

Maanantaille lupailtiin vähän huonompaa keliä, ja mäkisuunnitelmat olivat auki. Tapasimme Erikin MML:lla sunnuntaina, ja sovimme hiihtävämme maanantaina yhdessä (hohhoh, sovimme, niimpäniin, Erikin kanssa, niimpäniin. Tuhoontuomittu suunnitelma). Erik ehdotti niemimaan pohjoiskärjessä olevaa Russelvfjelletin luoteisseinää, ja otimme ideasta kopin. Laitoin Erikille illalla viestin että poimisimme hänet kyytiin 8.30 eräästä risteyksestä.
No, maanantai koitti ja aamutoimien jälkeen ukot autoihin ja tietä alle. Olimme 8.32 sovitussa risteyksessä. Ja, prrrrr rummun pärinää, Erikiä ei näy. Koitin soittaa hänelle, ei vastausta. Soitin uudestaan, ei vastausta. Toistin tätä toimenpidettä aika kauan. Puoli tuntia odottelimme, ja se sai riittää. Jos mies ei vastaa puhelimeen tai soita takaisin, no can do. WR parkkiin ja Tanen "sponsori"-subarulla mäkeen. Russelvfjelletille ajaisi reilusti yli tunnin, ja ei me sitten sinne asti viitsitty lähteä. Pojat olivat kuulleet mukavasta autiotuvasta, hyttestä, lähellä Lyngseidetiä Kavringtindenin ja Rörnestindenin välisessä laaksossa. Keli oli vähän huono, ja hytte kuulosti mukavalta idealta. Sepä olikin sitten maanantain kohde.

Mihipäi?

Hytte löytyi pienen paikannus- ja kartan tutkimisoperaation jälkeen. tai siis sen katto ja savupiippu löytyi. Mökkelökökkelö olikin vähän hautautunut lumeen. No, caterpillarit hommiin ja jonkin ajan kuluttua saatiin kuin saatiinkin ovi näkyviin. Ukot siis mökkiin ja tauon viettoon.
Hytte sijaitsi erittäin mukavassa laaksossa, ja hytten molemmin puolin aukesi paljon seinämiä ja kurua laskettavaksi. Keli kuitenkin oli ja pysyi huonona, ja sankariteot saivat jäädä. Ensikaudella, sanoisi Tuomas Virkkunen.

sieltä se oviaukko löytyy

mukava kökkelö

 Kun menimme affeoluille MML:lle, kukas se siellä olikaan, maailman helpoiten tavoitettava ystäväni Erik. "I woke up at 7.00 and waited your call" "You didn't call and I rent my snowboard for one of Lodge's customers". Justjust..... Ei ollu kuulemma saanut viestiäni. Erittäin mukava äijä ja kaikkee, mutta.... No ehkä me joskus päästään laskemaan yhdessä. Ensikaudella....

Tiistai alkoikin sitten lumimyrskyllä, ja kiireen vilkkaa kamat kasaan ja Tromssaan pitämään keliä. Lautta onneksi liikkui, olisi ollut aika hidasta ajella mantereen kautta noin 40 km/h keskinopeutta. Hidasta se oli kyllä Tromssan puolellakin. Välistä näkyi pelkkää valkoista ja ajaminen huonosti nukutun yön jälkeen oli aika jännää. Päästiin kuitenkin kämpilleni ilman ulosajoa tai muuta ikävää, ja päikkärit olivat enemmän kuin ansaittu.

Aamarihommat teltassa. Oli kotoisaa

Jännän äärellä

Tane ei tarvinnu köllöttelyyn ees patjaa. #Kovis

Tällekin päivälle, eli keskiviikolle lupailtiin huonoa keliä, ja kävimme sitten pienellä randolla Tromsdalstindenin itäpuolella. Mukavaa jyrkkää metsälaskua ylempänä, mutta muuten lumi oli niin märkää ettei suksi luistanut taas mihinkään.

Tuuli sen verran pirusti että caterpillarit hommiin

Kiva kun taukopaikka on tuulensuojassa

Torstai olisi sitten pitkästä aikaa hyvää keliä, joten sankariteot kutsuvat! Otertindenin koillispuolen kuru on tavoitteena, ja saa nähdä kuinka poikien käy. Jos kaikki käy hyvin, ylös mennään, mutta olosuhteiden mukaanhan siellä ollaan.

Viikonloppu ja ensiviikko on vähän epäselvää toistaiseksi. Telttaa Lyngeniin, opparin tekoa Tromssassa, siinä niitä vaihtoehtoja, katsotaan...

- NaamaJussi

Vauhdilla mennyt maaliskuu ja mökkeilyä Lyngenissä

Täällä sitä taas istutaan kämpillä ja yksi laskureissu taas takana. Ei enää Laukkarisen mononkuivaimen aiheuttamaa kotoista monohien katkua. Ei enää pientä mökkiä täynnä haisevia laskukavereita ja -kamoja. Ei enää Salosen maukasta makaronilaatikkoa. Eikä enää sitä laskureissurutiinia: Hiihdä, syö, nuku.

HUOH.....

miu koko

Mutta onneksi tämä fiilis on vain väliaikaista. Eilen tätä kirjoittaessani ajattelin, että huomenna on (toivottavasti) reissudarra ohi, ja voisi alkaa keskittyä arkisempiin asioihin. Voisi käydä taas Yliopistolla katsomassa, miten se se sisäpihan remontti edistyy. Ei mutta eilenhän olikin lauantai. Ja tänään sunnuntai. Päivätkin ihan sekaisin.

Kyllä siinä pienen vapaahiihtäjän kuuppa menee sekaisin onnistuneesta laskureissusta. Sitä keskitytään säähän, lumeen, maastoon, omaan suoritukseen, lepoon, varustehuoltoon ja kavereihinkin. Ei paljoa tullut mietittyä että mitähän ne siellä corporate finance-kurssilla taas käy läpi.

Eli mahtava reissu Laukkarisen, Salosen, nuoremman Laukkarisen ja Säätäjät-skiteamin kanssa. Kiitos pojille.
Sää ei meillä ollut mikään mahtava, mutta lunta riitti ja sitä oli paljon. Lyhyitä, jyrkkiä metsälaskupätkiä saatiin paljon, ja Ruotsakin sai kauan kaipaamansa lumipöllyn sisällä laskemisen.

Edellisessä postauksessa mainitut sankariteot jäivät kuitenkin valitettavasti tekemättä. Sää oli tosiaan sinkissä lähes koko ajan, lukuun ottamatta pieniä selkeitä hetkiä torstaina.
 Laukkarinen, hänen veljensä Janne ja Säätäjät-skiteamin Matti ja Heikki olivat tulleet tiistaiaamuna pelipaikoille. Ruotsa ja Salonen Tiistai-iltana. Tiistain mäkipäivänä kävi kuitenkin pieni takaisku, ja nuorempi Laukkarinen joutui jättämään hiihtohommat kesken kipeän polven takia ja ottamaan torstaille lennon Suomeen. Paranemisia äijälle!

Keskiviikko näytti, prrrr rummun pärinää, huonoa keliä, joten Rasmustindenin, meidän kotimäkemme, metsät olivat päivän agenda. Sieltä saatiin oikein kivoja laskuja, ja aurinko näkyi pariin otteeseen pilviharson läpi. Lumi oli metsässä todella hyvää, ja meininki maistui!

vähä arskaki näkyi

Laukkis vetelee

ja Ruotsa perässä

käydääs vielä kerran sillä kielekkeellä

Taukoa tuulisissa olosuhteissa.

Keittiö aamupalan jälkeen

 Torstai olisi siis ollut seikkailupäivä kelien puolesta, ja lähdimme kohti Store Fornestindeniä. Tie oli kuitenkin kiinni lumivyöryvaaran takia (Holmbuktin kylän kohdalla vyöry pyyhkäisee yleensä tien yli mereen saakka, ja sitten kaivurit onkin siellä pari päivää siirtelemässä auton kokoisia jäälohkareita jotta tie saadaan taas auki).
Suunnitelmat siis uusiksi. Onneksi Laukkarinen kokeneena kettuna muisti vanhan "varapaikan huonolle kelille". Menimmekin Goverdaleniin, siis samaan laaksoon jossa telttailtiin Rahikaisen ja Soinisen kanssa muutama viikko takaperin.
Laukkarinen oli Soinisen kanssa toissa kesänä katselemassa paikkoja, ja bongasi kyseisen metsäisen seinämän Goverdalenin länsipuolella. "Hmmm, tuo voisi olla hyvä paikka huonolla kelillä. Harvaa puustoa, paljon tiputuksia ja jyrkkääkin laskua". Ja nyt tämä bongaus laitettiin täytäntöön.

Siellä käytiin

Huippuharjannetta

Pojat huipulla

Ja maisemia sieltä

Ja taukoa huipulla. Aurinko perhana paisto vähä silmiin

 Keskiviikkoisen lumisateen jälkeen laakso oli erittäin hyvässä lumessa ja Goverdalenin metsäharjanne osoittautui erittäin hyväksi paikaksi. Saimme vielä huiputuksenkin päivälle (töppyrän nimi oli siis Flatsteinfjellet), ja sekös oli jees. Jännintä koko hommassa oli, että vaikka huipulle piti nousta kapeaa harjannetta, matkaa kertyi viisi kilometriä ja muutenkin meininki oli kuin isoissakin sankariteoissa, emme olleen kuin 850 metrissä.
Ei siis edes tonnin töppyrä, mutta, ah, silti niin hieno paikka. Ei näköjään aina tarvitse mennä korkealle saavuttaakseen paljon. Talvinen metsä oli aivan upea, skinnaus kulki, hyvät kaverit, hyvä lumi, jyrkkää laskua, loivaa lojottelua ja naamalle pöllyävää lunta. Ei huono.

Ruotsa seinämällä

Laukkis viilettää

Laukkis viilettää 2

Ja Ruotsa viilettää

Ja saatiin sitä luntaki naamalle!

Perjantai oli kelien puolesta hyvin samanlaista, ja viihdyimme Flatsteinfjelletillä senkin päivän. Metsäharjanteelta löytyi paljon eri variaatioita aina "tattilinjoista" ja jyrkistä seinämistä isoihin droppeihin. Päivä kului nopeasti siellä leikkiessä.

Arttuki pääs kameran paremmalle puolelle

Oho, Arttu pääs toistamiseen!

Laukkis jyrkänteellä

Ja Laukkis tattimaassa

Perjantai-iltana yr.no oli ennustanut isoa lumimyrskyä, joka sitten kuivui kuitenkin kokoon. Lauantaiaamuna Laukkarinen ja Säätäjät-skiteamin Matti ja Heikki lähtivät takaisin eteläänpäin, kun Ruotsa ja Salonen lähtivät vielä aamulenkille kotimäelle. "lumimyrsky" oli tullut suurelta osin räntänä, joten ikävä märän lumen kansi oli päässyt tekeytymään. Ylempänä lumi ei ollut enää niin märkää, ja puurajalta saimmekin yhden mukavan laskun alas mökille. Reipas 1,5 h lenkki ja mökin siivoukseen ja ennen kahtatoista molemmat ukot kotia kohti.

Huomasin tuossa juuri että maaliskuu on loppu ja huhtikuutakin ollaan tahkottu jo yksi viikko. Vittiläine että maaliskuu kului nopeasti hiihtohommien merkeissä.
Nyt näyttäisi siltä että alkava viikko olisi täysin kouluun keskittymistä, mutta sitten onkin jo pääsiäisviikko ja virallinen loma koulusta. WR:n keula kääntyy silloin Lyngenin suuntaan, ja 11-15 päivää olisi tarkoitus siellä vietellä. Laskuseuravirityksiä on vaikka minkälaisia. Eräs aika kova porukka olisi tulossa, ja yksi Naama kelpuutettaisiin telttakylään myös. Salonen olisi myös kovasti tulossa, pari kaveria etelän suunnalta, sekä yksi pohjoisesta. Katsotaan mitä kaikkea keksitään ja miten hommelit menee.
Kerrotaan näistä viritelmistä lisää kunhan hommat tarkentuu.

NaamaVirneessä ei valitettavasti näillä näkymin enää kokoonnu Norjan maalla tänä talvena, mikä on hyvin valitettavaa. Muut kiireet painaa pojilla päälle. Mie aattelin hiihtää sitten Soinisen ja Rahikaisen puolesta oikein kunnolla!

Ja täällä Norjassa on oikeastaan vasta nyt kunnon talvi. Sademäärä kuluneen kuukauden aikana on 150 mm ja lumipatjakin on lisääntynyt Tromssassa 50 sentillä. Se on muuten hyvä homma! Suomessa on kaiketi aika vappukelit jo, mutta täällä nautitaan. Kelit alkavat olla parhaimmillaan!

- NaamaJussi