Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chile. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chile. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. helmikuuta 2015

Ajokortittomana Argentiinassa

Huhit oli halpoja!
Moroo

Tulipas aika tulikiven katkuista tekstiä tuossa edellisessä julkaisussa. Ehkä teksti tuli suoraan sydämestä, ja olihan se Chilen rannikko aika hurjaa settiä meille Ecuadorin peace and love-rannikon jälkeen. Ei se Viña del Marin seutu ollutkaan mitään Malagaa (kirjoittaja ei ole edes käynyt Malagassa), vaan Ranskan etelärannikkoa. Opa nimittäin kiteytti aika hyvin sanomalla, että Viñasta tulee mieleen Ranskan Rivierat, Nizzat ja kumppanit. Ihan kuulemma samanlaista. Ja Opa on kuitenkin ajellut siellä.
Meillä oli viimeisenä päivänä Josén kanssa treffit Valparaisossa, ja se päivä pelasti PALJON. Valparaiso oli nimittäin tosi mukava paikka, varsinkin kun seitsemän vuotta siellä asunut on näyttämässä mestoja. Valparaiso on rönsyilevä, kukkuloilla sijaitseva, pienien kujien kaupunki. Satamasta kun lähtee nousemaan kukkuloille, joko pienillä hisseillä tai sitten kävellen, niin sieltä löytyy kaiken maailman pikkukujaa, portaita ylemmille pikkukujille sekä pieniä rafloja ja kahviloita. Pidimme Valparaison meiningistä paaaaljon enemmän kuin Viñasta, yllättäen, ja vähän sitä mietti että miksi emme menneet suoraan sinne... No, syitä ja muuttujia oli monia siinä vaiheessa elämää. Joka tapauksessa, Valpis oli tosi kiva, ja sen ansiosta meille jäi aika hyvä maku Chilen retkestä!

Salla ja José ihmettelemässä

Hauskoja rappusia
Lehtis pääs kertomaan oikein telkkarissa että kuin kiva Valpis on. Ja vieläpä espanjaksi. Aika kova!
 Nyt sitten ollaan oltu kolme päivää Mendozassa, Argentiinan kiipeilymekassa (?), ainakin jos ottaa huomioon läntisen maailman korkeimman huipun Aconcaguan läheisyyden. Medozasta seikkailut Aconcagualle yleensä alkavat, ja keskustan seikkailukauppa-tarjonta oli sen verran suurta, että rohkenen vetää tälläisen johtopäätöksen. Yöbussi Viñasta Mendozaan oli hieman mukavampi kuin se Quiton bussi, mutta kuski ei vain suostunut pitämään ilmastointia yöllä päällä. Oli aika kuuma. Chilen ja Argentiinan bussisysteemi on aika siisti, näin asiasta kolmanteen. Koska välimatkat ovat pitkiä, niin bussihommelien pitää myös toimia. Kaksikerroksiset bussit ovat täällä arkipäivää, ykkösluokka alakerrassa, ja economy, semi-cama tai cama, toisessa kerroksessa. Matkustaminen on cama-luokassa aika kivaa, penkit ovat vähän mukavampia kuin normibussissa, ja jalkojakin saa ylös tuen avulla. Mie tykkään. No, sellaisilla täällä ajellaan ja mikäpä siinä. 

Koht männää!
Mitäs Mendoza on meille tarjonnut? Eipä oikee mittää... Ainut mitä ollaan päästy tekemään täällä, oli viinitilakierros Maipún kylässä. Viinihomma oli ihan ok, mutta välimatkat olivat sen verran pitkiä tilojen välillä, että pyöräily polttavan auringon alla oli suhteellisen happoista touhua. Skootteri olisi ollut kova, mutta ainiin, ajokortit ovat Suomessa. Eli hikoiltiin ja paahduttiin, mutta ei palettu (onkohan oikea imperfektimuoto?). Vähän siis maisteltiin viinejä, ja muutenkin maalaismaisema oli aika kivaa. Miksi myö ei oltu siellä pidempää, tuumittiin....? No, en tiiä. En oikeesti tiiä. Eikä tiiä Lehtiskään. Mendozan kaupungissa ei ole oikein mitään mikä kiinnostaisi, ja jos haluaa off the beaten track, tarvitsisi auton tai vähintäänkin skootterin välimatkojen takia. Jep. Että silleen.... 

Kolmea eri viiniä siitä
Meni lasiin hengittelyksi ku aurinko teki vähä väsyneeks
Lehtis oli kuitenki skarppina ja tunnisti viinien makueroja. Ei menny hukkaan se homma!

Keksimme kuitenkin tekemistä: Mendozan lähistöllä on suuri patoallas, jonka lähistöllä olisi muutama kylä. Sinnehän voisi mennä, asustella mökissä ja katsella sitä maalaismaisemaa. Mutta ainiin, onkin viikonloppu tulossa, ja arvatkaa oliko molemmista kylistä kaikki mökit varattuja? Arvatkaa.... Viikonloppu, meidän pahin vihollinen täällä kehittyneissä Etelä-Amerikan maissa. Keksittiin myös Etelä-Amerikan kuulemma paras leijahiihto-mesta, Cuesta Del Vienton patoallas, noin 400 kilometriä pohjoiseen Mendozasta, mutta sinnekin tarvitsisi, prrrr rummun pärinää, auton, aivan oikein. Eli sekään ei onnistunut. Eihän sinne mene busseja kunnolla.

Kerpeleen kerpele. Vuorihommien järkkäily on vaikeaa ja kallista. Jos haluaisi maaseudulle, pitäisi odottaa viikonlopun yli ja/tai pitäisi olla auto.... Meille nämä pähkäilyt riitti, ja ostettiin sitten tänään perjantaina bussiliput 1. LUOKASSA Buenos Airesiin, ja skippaamme siis käytännössä koko maan (matka on sellainen reipas 14-tuntinen, mutta mitäpäs siitä). Onko se järkevää, en tiedä, mutta tällä hetkellä kiinnosta edelleen se surffaus, sekä tietenkin Buenos Aires, niin mepä mennään mihin sydämet sanovat. Sydän se Sinuheakin ohjasi.
Vietetään viikonloppu B-A:ssa, ja sieltä lähdetään maanantaina light and fast-meiningillä Uruguayhin (jätetään siis rinkat B-A:han, ja lähetään pelkillä repuilla tien päälle)! Uruguay on kuitenkin vain tunnin laivamatkan päässä B-A:sta, Uruguayssa on rantaa aika paljon ja saataisiin vielä neljäs maa tälle reissulle. Miksei siis mentäisi sinne. Argentiina kun ei oikein innosta (paitsi B-A)... Kaksi viikkoa ja vähän päälle tässä on aikaa vielä olla reissun päällä, joten toivotaan nyt että Uruguay olisi mukava, ja että viihtyisimme siellä. Jos emme, niin voihan B-A:ssa opetella tangoa viikot läpeensä. On sekin kai jotain.

Siis leuka rintaan ja kohti uusia petty.... Eiku innolla kohti uusia seikkailuja!

- Ruotsa ja Lehtis

maanantai 9. helmikuuta 2015

Iso haukkaus


Viña del Mar. Ei ihan mikään kolmannen maailman pikkukylä?

 Terveiset täältä synkeyden keskeltä.

Mitenhän sitä alkaisi.... Chilen länsirannikko Santiagon kohdalla. Miten sitä nyt kuvailisi nätisti... Ilman kirosanoja. Objektiivisesti... Jos haluat Malagaan tai muuhun espanjalaiseen rantalomakohteeseen. Tule Viña del Mariin tai muuhun 100 km säteellä olevaan rantakaupunkiin. Neljä päivää, mitä ollaan pakon edessä täällä oltu, on ollu ihan vitti kauheita. Ihmisiä on ihan helvetisti (no, Chilen lomakausi, tiedettiin), kaikki on ihan vitin kallista verrattuna Ecuadoriin (tiedettiin kyllä sekin), koko rannikko rakennettu täyteen lomaresortteja. Tuntui kuin oltaisiin tultu Ecuadorista takaisin Eurooppaan ja Espanjaan. Ei ollut ihan sitä mitä lähdettiin hakemaan.
No mitä me lähdettiin sitten hakemaan? Toivottiin, haluttiin ja uskottiin että Chilen rannikko olisi samanlainen kuin ah niin paras Ecuadorin Olón. Voitaisiin lekotella riipparissa, surffailla, kölliä rantahietikolla. EI OLLUT, EI VOIDA!!! En mie osaa ees kuvailla. On ollu vaan ihan hirveetä paskaa nää kuluneet neljä päivää täällä. Pettymystä pettymyksen perään, turhautumista, vitutusta, harmia. Pahoittelut, mutta verbaliikka ei riitä tähän.

Väkeä. Oli. Niin. Paljon
Mitä nyt sitten on tapahtunut viimeisen puolentoista viikon aikana, kun some ja blogi ovat olleet hiljaa? Lennettiin Ecuadorista siis viikko sitten maanantaina Chileen, Santiagoon, oltiin seillä pari päivää, ja sieltä sitten tänne rantsuun. Santiago oli aika kiva, perhetuttumme, lappeenrannassa asuva, mutta chileläinen José (kuka on siis kotoisin Santiagon alueelta) näytti kaupunkia, syötti ja juotti chileläisiä naposteltavia ja juomia, ja piti meille seuraa yhden päivän. Se oli sentään todella kivaa. Santiagoon liittyi vielä sellainen seikkailu, että lentomme lähti maanantai-iltana Ecuadorista noin 22.30, ja oltiin perillä Chilessä aamuyöllä noin kolmen aikaan. Lehtis vielä reippaana tyttönä yritti tuoda avokadoa (vahingossa, tietenkin) maahan, niin sitä selvitellessä menikin vähän aikaa Santiagon päässä. Päästiin lopulta hostellille noin viiden aikaan aamulla. Oli taas aika seikkailu-fiilis koko yön valvoneena. Eihän me mihinkään huoneeseen vielä päästy, koska check-in oli vasta klo 14, mutta onneksi meidät päästettiin nukkumaan hostellin kellariin, jossa oli oikein mukavan oloiset sohvat. Unta noin kahteentoista, kunnes respan täti tulee herättämään, että nyt ylös, tässä hostellissa alkaa vuotuinen tuholaistorjuntaoperaatio, kaikkien on mentävä ulos ja takaisin saa tulla vasta neljän aikaan iltapäivällä. Eipä siinä, ylös, ulos ja maleksimaan. Huh. Siitäkin päivästä selvittiin, seuraavana päivänä oli koko päivän kaupunki-mayhem Josén kanssa, ja sen jälkeen lähettiinkin tänne rannikolle. 

Santiagoa kukkulalta
José tarjosi Mote-juomaa, sekä paikalliset Atomit, Empanadat meille. Oli hyvää!
Kuvaa kukkulalta
Ruoka myös maistui.
Viinikin oli hyvää Viña Concha y Toro- viinitilalla.
 Ajelutiimin Opa oli tyttöystävänsä Sian kanssa myös Chilessä, ja sovittiin yhteisestä hengailusta rannikolla. Mie ja Lehtis lähdettiin Maitencillo-nimisestä kaupungista katsomaan meille rantamökkiä, koska mikäs sen mukavampaa olisi ollut, kuin asua mökissä rannalla hyvien tyyppien kanssa, surffata, grillata ja pitää hauskaa. Tuo päivä oli lauantai, ja meneillään oli se chileläisten lomakausi.... Tiedettiin riski, mutta otimme sen. Päästiin sitten kaikkine rinkkoinemme Maitencilloon. Olimme scoutanneet valmiiksi mökit ja aloimme sitten kyselemään niitä. Kävelimme siis rinkkojemme kanssa siellä polttavan auringon alla. 

YKSIKÄÄN HELVETIN MÖKKI EI OLLUT VAPAANA KOKO SIINÄ HELVETIN KAUPUNGISSA. 

Koko päivä kyseltiin niitä mökkejä, ei yksikään ollut vapaana. Ei yksikään. Ketään ei oikeastaan edes kiinnostanut meidän kysymykset, ihmiset olivat töykeitä, koko ranta oli ihan täynnä, koko kaupunki oli täynnä. Se oli täydellistä ai jumalauta. Opa ja Sia olivat tulossa bussilla Chilen pohjoisosista Viña del Mariin, josta olisivat sitten tulleet Maitencilloon. Ei auttanut muu kuin soittaa heille ja perua koko homma mökkeilystä. Mielet synkeinä seikkailijoiden oli palattava Viñaan. Menomatka Maitencilloon oli kestänyt noin 1,5 h, mutta takaisin tullessa oli niin järkyttävä ruuhka, että noin 50 kilometrin matkaan meni neljä tuntia. NELJÄ TUNTIA!!! Ja aivan täyteen ammutussa minibussissa. Ai vitsi, oli hienoa.

Ja takaisin Viñassa. Pyykitikin oli vielä märkiä joten piti laittaa kuivumaan.
Tässä nyt sitten ollaan pari päivää oltu Viñassa Opan ja Sian kanssa ja tapettu aikaa. Ei täällä voi oikein tehdä mitään, ja surffikaan ei oikein onnistu, joten vitti.... Chile alkoi riittämään jo muutama päivä sitten, mutta vasta huomenna tiistaina lähdetään vuidduun täältä. Tavataan José Valparaisossa huomenna päivällä, ja illalla otetaan yöbussi kohti Mendozaa ja Argentiinaa. 



Sporttiranta oli kuitenkin ihan kiva paikka
Ja ilmainen slackline tosi jees.
Toivotaan että matkalaisten mieli vähän kohenisi. Haluaisimme kuitenkin vielä rantaelämää, lämpöä, hyvää surffia, rentoa elämistä. Olón siis vielä kummittelee mielessämme, koska se paikka oli vain jotain uskomattoman hienoa. Missään muualla tällä reissulla ei ole tuntunut yhtä hyvältä olla paikallaan. Vitti vieköön. Olisiko ehkä Uruguaysta vielä pelastajaksi. Tiedä häntä... 

Terveisin SynkkäNaama ja SynkkäNaamio