Jouluja ja uusia kujeita

Tervee!

Se on taas tovi vierähtänyt blogipäivityksistä. Syynä ollut luonnollisesti se, ettei tässä nyt ole tapahtunut mitään. Muut ovat käyneet jo hiihtokeskuksissakin ja muuta mukaava seikkailua tehneet, myö ollaa vaa tehty töitä ja käyty koulua. Sen puoleen, ei oo luntakaan niin mitäs täällä voi tehä. Ei vitti midii. Treeni kautta varten on ainakin Ruotsan osalta ollut parhaalla tasolla vuosikausiin, ja tuloksia keväthangilta odotellessa.
Niin, videokin saatiin ulos jo aika päiviä sitten syysretkeltä, ja tarkkasilmäisimmät ovatkin jo nähneet (ja toivottavasti katsoneetkin) Lyngenin syysretken videon tuosta vasemmalla olevasta videopalkista. Musalöytö oli kyllä hyvä. Blue foundation - Bonfires soi jollain Salomon freeski tv:n Norja-pätkällä, ja siitähä Ruotsa sen otti.

Aikaisia joululahjoja!

Sitten mainostukset ja "yhteistyökumppaneiden kiitokset": Reilun kuukauden takaisenVapaalasku-iltamien videokisan viimeinen sija harmitti, mutta saatiin kuitenkin hienot palkinnot. Editoija Ruotsa sai sairaan nopeet ja värikkäät kerraston housut, taiteellinen johtaja Rahikaine ja head camera-wizard Soinine pipot. Kiitoksia Relaalle, Peak Performancelle ja Muukkosen Artulle!

 

Joulu tässä jo kolkuttelee ovelle ja huomennahan pääpäivä on. Naamat viettelevät Joulun kotopuolessa voimia keräillen, mutta sitten uudeksi vuodeksi Ruotsa lähtee Sallan kanssa Ylläkselle. Lunta ei täällä etelässä ole yhtään (vähän sitä oli marraskuun lopulla, mutta sitten tuli tuo perhanan Atlantin matalapaine), joten Ylläksen reissu on enemmän kuin paikallaan.

Tässä loppusyksy ja lumeton alkutalvi on mennyt siis kullakin tahoillaan töitä ja koulua painellen. Kerrottavaa ei ole ollut, mutta nyt sitä sitten on, hahaa!!
Ruotsa haki ja pääsi TROMSSAN yliopistoon vaihto-oppilaaksi!! Lähtö on 13. päivä tammikuuta, ja paluu sitten joskus toukokuun lopussa. Moni voisi miettiä että mitä järkeä on lähteä tuohon yhteen maailman halvimmista maista. No, ei siinä mitään sen kummempaa, Norja nyt on vaan Norja. Monta kertaa on mietitty reissun jälkeen että vitsi täällä olisi makee viettää koko kevät hiihdellen Lyngenin niemimaan töppyröitä. No, nyt se on mahdollista, ja ompahan välipäivillekin tekemistä, kun keli on sinkissä tai muuten vain lonkankoukistajat jumissa. Rahikaisella on myös pullat hyvin uunissa Tromssaan lähdön kanssa, nimittäin työharjoitteluun. Toivotaan todella että tärppäisi!
Vaihtoon lähtöön liittyvistä jutuista ja itse vaihdosta Ruotsa sitten päivittelee tänne tuonnempana.

Kamapäivityksistä myös sen verran, että Dynafitin monojen kaveriksi Ruotsa hankki Down-merkkiset sukset. Hyvinkin hienot, vaikka kuvissa tuo sininen väri ei ollut se paras. Nyt vain täytyy sitä sidehommaa miettiä. Henkisesti sielu on jo myyty Dynafitille, mutta lompakko ei vielä ole samaa mieltä. Tässä kuitenkin on hyvin aikaa vielä miettiä, koska kaamosaika loppuu pohjoisessa vasta tammikuun lopussa. Silloin kamat on oltava viimeistään tikissä ja mäkihommat voivat alkaa kunnolla!

Get DOWN!!

Tästä siis hyvät Joulun toivotukset kaikille! Kyllä ne lumet tulee vielä!

T: Naamat

Videomatskua Lyngenistä

Hopsis!

Tässä huikaisevan kävijämäärän innoittama (kiitos Pilke!) julkaistaan ensimmäinen video Lyngenin ensilumilta. Editoijana tällä kertaa toimi Laukkarinen. Ruotsan editointitoimisto tekee vielä viimeisiä viilauksia, mutta eiköhän siitäkin päästä nauttimaan parin päivän sisällä!
Eli olkaapa hyvät:


Lyngen 27.10.2013 from Johnny on Vimeo.

Kauden aloitus 2.0

Moro!

Estradilla

Kauden aloitus 2.0, eli tarkemmin sanottuna Expo-viikonloppu on takana päin. Iltamia, Expoja ja kaikkea niihin liittyvää on kyllä odotettu kuin kuuta nousevaa ja hyvä viikonloppu on jälleen kerran!

Kävimme porukalla Expoilla jo perjantaina. Tuttua ja turvallista menoa jälleen kaikin puolin. Väkeä ei onneksi ollut vielä nimeksikään ja kamoja sai hiplailla kaikessa rauhassa. Positiivinen asia oli kamapörssi, jossa löytyi yllättävän hyväkuntoisia randosettejä ei niin pöyristyttävin hinnoin, mainittakoon Völkl Shiro+Marker Baron (molemmat tämän kauden malleja), 370 €. Ei paha siis.
3 tuntia piti olla riittävä aika pyöriä, mutta eihän se meinannut riittää millään. Kaikenlainen kamojen hiplailu, myyjien kanssa juttelu ja päämäärätön kävely vie yllättävän paljon aikaa...

Kello oli siis jo vaikka mitä, ja ruuan kautta ILTAMIIN! Pääsimme Vanhalle vasta klo 20 aikaan, ja odotimme pitkää jonoa. Ei sitä jonoa, kummallista kyllä, näkynyt mailla halmeilla, joten ukot, sekä vaimokkeet Salla ja Suvi, lampsaisivat sisään. Vuosi oli taas tullut odotettua ja taas sitä mentiin.
Ilta alkoi tutulla suksisali-kierroksella. Kaikkea kivaa oli taas esillä ja mukava oli taivutella uutuussuksia, käydä sovittamassa SAUNA-pipoja ja jutella esittelijöiden kanssa.
Illan ensimmäisestä elokuvasta ei ollut paljoa odotuksia, mutta Let's go get small yllätti erittäin positiivisesti. Perus jenkkien hulluttelumeininkien sijaan oli jyrkän kiipeämistä, kiinnostavaa kelkalla liikkumista (voisi olla mahtihomma jossain koillis-Lapissa), sekä tietenkin Henrik Winstedt.
Mies, joka on erittäin pätevä laskija ja puuterinpöllyttäjä, mutta täysi noviisi randohommien kanssa. Jännä, miten itselle ihan selkeät asiat kuten se, että huipulla ei aina ole tasaista aluetta jossa välpätä kamoja, eivät ole ihan niin itsestäänselvyyksiä kokeneelle puuterihaille. Rohkea ukko kuitenkin kun lähtee noinkin pystymetsästä valloittamaan jäistä vuorenseinämää (eikä ole ikinä pitänyt jäärautoja jalassa).

Hieno oli myös Col Verte-jyrkänlaskudokumentti. Tuohon suuntaan olisi mahtava kehittyä itsekin. Vuorikiipeily sekoitettuna lasketteluun on kyllä jotenkin mahtavaa hommaa, ja sitä olisi kiva joskus tehdä noiden miesten tapaan.

Taiteellinen johtaja Rahikainen kertoo teoksesta

Pääsimme (kiitos äänestäjien!!) Nietos Photo Challengen finaaliin, ja oli kyllä mahtava päästä näkemään oma tuotos isolla lakanalla. Äänet ei ehkä ollut ekassa rivissä parhaimmillaan, ja kuvakin pomppi "hieman" enemmän kuin läppärin ruudulla. Tänä talvena siis kypärän hihna tiukemmalle!
Äänestyksessä videomme ei kuitenkaan ollut se paras, ja jäimme harmillisesti neljänsiksi. Laskuasulle olisi ollut käyttöä (mitenhän se jakaa kolmeen osaan...?), mutta ei voi minkään. Tulos korpesi aika lailla, mutta onneksi Salla ja Suvi antoi parhaan palkinnon ikinä: PULLON SKUMPPAA, jiihaa!! Saatiin myös drinkkiliput Muukkoselta, joten mikäs siinä oli iltaa jatkaessa. Pilkkeen puolesta tulee vielä pientä palkintoa postissa, joten leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Skumppaa hei, Skumppaa hei! Kiitos Salla&Suvi!!!

 Nietos Photo Challengen kutsusarjassa Tero Repo vei odotetun voiton Rocky-teemaisella tuotoksellaan. Itselle Rocky-fanina teos kyllä upposi, varsinkin loppuosa oli aivan huikea!! Yleisö jopa taputti biisin tahtiin (kirjoittaja mukaanlukien) ja Repo... no ei pilata. Ne jotka eivät ole nähneet niin pääsevät katsomaan tällä viikolla sen Relaa.comissa. Onnea siis Repolaiselle!

Viimeisenä ohjelmanumerona oli tietenkin Pilke. Kovasti leffaa oli odotettu ja kyllähän se odotukset täyttikin. Oli makea päästä kuulemaan kokeneiden karjujen mietteitä ja fiiliksiä laskuhommista. Eritoten Arto Majavan pätkä oli mahtava. Voisi vinkata Pauligille uudesta mainoskasvosta... Pätkä oli mieleenpainuva myös siinä mielessä, että Ellendaltinden Lyngenissä, jonka huipulla kävimme keväällä, näkyy myös. Eli samoja töppyröitä ollaan käyty kiertämässä niinkuin kovat jätkätkin!

Kauden avaus oli jälleen kerran erittäin antoisa! Niin kuin on blogi-päivityksistä käynyt ilmi, nälkää täytyy jäädä seuraaviin koitoksiin, Nietos Photo Challengea ajatellen nimittäin!

T: Naamat

viimeinen päivä ja kotio päi

Vöyh!

Paluu retkeltä onkin jo tässä suoritettu, mutta kerrataanpas viimehetkien tapahtumat

Auringon nousua

Sunnuntai alkoi edellisen postauksen mukaan hyvin aikaisin. Puolen seiskan aikaan Jeeppi starttasi kohti Kjosenia ja tunnelma oli jo rutiininomainen. Alhaalla reppu suksineen kaikkineen selkään ja jalalla 600 vert.m. törmälle että hops vain. Siltä se ainakin tuntui. Kropat olivat jo varmaan saaneet touhusta kiinni, eikä nouseminen 20 kg repun kanssa tuntunut enään ollenkaan niin pahalta kuin ekoina päivinä.

Vähän jygää skinnata

Siitä suksilla suihkien eilisen kurun alle, joka oli siis alhaalta katsottuna vasemmalla puolella Istindeniä, eikä oikealla, kuten aiemmin mainitsimme. Matti päätti lähteä laskemaan kurun alta takaisin päin, ja lupasi kuvata meidän muiden laskuja sitten.
Kurua noustessa Ruotsa päätti koetella itseään, ja johti rappusten tekoprojektia alusta loppuun. Toimiva tahti oli 20 askelta ylöspäin ja 10 uloshengitystä huilia. Niillä noustiin se 500 vert.m pitkän kurun huipulle asti (korkeus n. 1300 m). 
Aamulla pääsimme todistamaan hienoa auringonnousua. Pilvet kuitenkin jälleen pilasivat kaiken ja aurinkoinen sää jäi haaveeksi sinäkin päivänä.
 Vaan eipäs jäänykään, hah!! Noustuamme puoleen väliin kurua, se Iso Arska tulikin yht'äkkiä pilvien takaa esiin ja aloitti ankaran grillaamisen. Valo oli kyllä upea, kuru näytti mahtavalta ja mieletkin oli korkealla. Mutta se kuumuus, se hien määrä.... Keulilla latukone Ruotsa hikoili taas niin ettei paremmasta väliä, mutta onneksi nesteytys oli kunnossa! Rahikainen ryhmän varajohtajana (peränpitäjänä siis) sai nousta kivoja rappusia vailla hien häivääkään. Hyvä ettei kylmä tullut herralle.

mitämitä aurinko alkaa paistaa

Laukkarine ja Rahikaine tulee perässä

Laukkarine innoissaan!

 Huipullehan siinä jälleen päästiin ja maisemat olivat hyvin erinlaiset kuin lauantaina. Eikä metrin päässä olleelle kaverille tarvinnut huutaa tuulen yli, tai kiinnittää kaikki kilkkeet reppuun/itseensä ettei tuuli vienyt niitä. Evästauko kuuman mehun kera oli siellä paikallaan.
Onneksi aurinko ei ollut isommin ehtinyt pehmittämään lunta. Vähän tietenkin kaikkea valumaa tuli, mutta muuten lumi oli jees. Pienen lumentestaussession jälkeen ukot perä perää tuubiin.

laukkarine valmiina lähtöön

Valo oli kerrassaan mahtava, ja niin oli laskukin! Ylängölle päästyämme pohdittiin vielä Istindenille kipuamista (kellokaan ei ollut paljon, evästä ja vettä riitti), mutta jätettiin menemättä. Perhana että syletti jälkeenpäin siinä louhikkoa laskeutuessa. Viimeinkin olisi päässyt Istindenille, mutta ensikertaan sekin sitten jäi. Hyvä tietenkin jättää nälkää.

Alas sitten vain

Samaan aikaan Soininen oli suorittamassa projektiaan Sultindenin eteläpuolen kurunousun kanssa vuorikiipeily-ottein. Sukset olivat siis jääneet mökille. Nousu oli kuulemma vähän hitaampaa kuin luuli, mutta ei kuitenkaan eväitä ehtinyt syömään. Kaikki meni kuitenkin hyvin, ja Soinine pääsi huipulle. Pirun kylmä kuitenkin oli, eikä maisemia kauaa ehtinyt ihailemaan. Alaspäin ja soitosta Rahikainen tuli hakemaan pojan pois tienvarresta. Aivan mahtava reissu se kuitenkin oli, ja pitänee kaikkien muidenkin varmaan harkita tuota vuorikiipeilymahdollisuutta seuraavilla reissuilla.

Kurun pohjalla

Ja huipulla!

Istinden on tuo korkein, pojat olivat keskeltä hieman oikealle, törmän toisella puolella

Ja maisemaa

Illalla oli sitten kaikilla pakkaussessiot. Lähtöaika oli 00.15, joten hyvinhän siinä ehti nukkumaan. Jotkut ruhtinaalliset 2,5 h, jotkut vain 2 h. Sehän jo riittää nuorille miehille. Äijät kuormattiin autoihin ja suunta etelää kohti. Ajomatka oli taas tutun sumuista, raskasta ja pimeää, mutta tiellä kestettiin. Tosin autokunta Jeep oli hieman vaikeuksissa amerikkalaisilla kitkoilla, mutta tiellä siis kuitenkin kestettiin.

Reipas kaudenavaus on nyt kuitenkin takana ja arki taas koittaa. Joku filosofisempi raportti varmaan vielä tulee ja videota myös. Pari kuukautta täytynee tsempata, niin sittenhän on jo tammikuu ja uudet kujeet!

Expoilla ja iltamissa sitten heilutaan!

T: Naamat

Huomenta!

Kello on täällä Norjassa 06.08 ja aamupalapekonit on syöty. Rahikainen tiskaa ja muut juo vielä kahvia.
Tänään on viimeinen päivä mäessä. Keli on tuttua ja turvallista, pilveä ja pientä tuulta. Jos näkyvyyttä riittää niin huipulle mennään!! Soinine on lonely rider tänään ja lähtee kiipeilyhommiin Sultindenin kuruun.

Downsift-Matti Lyngenin niemen kärjessä

Pojat majakkatuvassa

Kalaakin tuli!

 Eilen Ville ja Matti vietteli välipäivää, Jani, Rahikaine ja Ruotsa lähtivät mäkeen. Kjosenin massiivi oli suunta, ja kiipesimme mahtavan kurun Istindenin oikealla puolella alhaalta päin katsottuna. Tuuli ihan helvetisti, lumi pöllysi ja parrat olivat jäässä, mutta ai että se oli SEIKKAILU!! Lasku oli mahtava, ainut vain että kypäräkameran linssi oli huurussa, joten videot jäivät hieman vajavaisiksi.

(kuvakaappaus) parta jäässä, takki jäässä, kaikki jäässä mutta kurun huipulle päästiin!!

Tässä dokumentaatiotallenne joistain matkan tapahtumista, olkaa hyvä:



Ensikäännösten höpinöitä from Jussi Ruotsalainen on Vimeo.

T: Pojat

Kauden avaukset Lyngenissä

Morooo!

Ruotsa yrittää tuottaa tekstiä

Pahoittelut teksistä. Pää lyö aika tyhjää, apina lautasillaan vain hakkaa tahtia, eikä uskomatonta kirjoitus-flowta oikein löydy.

Pojat lähössä Kjostindenille

 Kirjoitellaan tässä nyt kuitenkin jotain, ELI:

Kaksi laskupäivää täällä ollaan nyt pyöritty ja hyviä laskuja saatu. Lunta on ihan ok, skinnaten päästään autolta, mutta voisi lunta olla enemmänkin.Paikkana on ollut tuttu ja turvallinen Store Kjostindenin maasto.

Pilvistä tässä ollut molempina päivinä, joten uskomattomia puuteriunelmakuvia ei olla saatu. Tuuli on onneksi ollut aika minimaalista, joten siitä plussat säähaltialle.

Pojat skinnaillee!

 Kiivettiin tänään LÄHES Istindenille, mutta ei sitten päästy loppuun asti, koska pilvi, huono näkyvyys ja liian aikaisin loppunut kuru. Tehtiin siis sitä mikä täällä on parasta, eli laskettiin alas. Tai ei alas asti, sukset selässä tarvottiin tunnin verran sitten alas. Mutta kivaa oli, mikäs tässä. Katellaan mitä huomenna touhutaan, vähän on taas pilveä ja kovaa tuulta.

Matti täynnä virtaa!!

Rahikaine naattii

Rahikaine kääntää

Kuulemma Lyngseidetin lauttalaiturin vierestä nousisi turskaa. Voisi menn kalaankin. Saa nähdä.
 Ei tässä nyt pysty parempaan, laitetaan pari kuvaa ja katellaan huomenna. Tai sunnuntaina.....

 - Jussi & pojat

Syyskuulumisia ja reissua!

Morjestamoi!

Ruotsa ei olekaan pitkään aikaan kunnolla kirjoitellut, niin nythän se on hyvä aika naputella.
Ensinnäkin, huikean paljon kiitos kaikille Nietos Photo Challengessa äänestäneille! 118 äänellä on hyvä mennä kolmen joukkoon ja sitä kautta Iltamiin. Iltamiin pääsy oli tavoitteena, ja sinne päästiin, eli kiitos kaikille!

Muttamutta... Huomenna 23.10 keskiviikkona olisi taas se päivä: KAUDEN ALOITUS!!!!
Sama tuttu porukka lähtee, Laukkarisen Jani ja hänen kaverinsa Matti on myös mukana. Kahdella autolla huomenna päivällä siis mennään, ja lunta taitaa olla.
Antte Lauhamaan blogista satuin katsomaan, että Tromssan alueella on paikoin metrisiä lumipatjoja, joissa on heikkoja kerroksia. Jos sama pätee Lyngenissä, niin täytyy olla todellakin hereillä. Ja juurikin äsken radiossa kerrottiin massiivisista lumisateista Pohjois-Norjassa. Eli ei ehkä tarvitse sukset selässä tallustella.

Neljä päivää terävää läpsyttelyä, ja jos tällä kerralla saavutetaan se Store Kjostinden skinnaten....

Soinine ja uudet keihäät valmiina!

Ruotsa valmiina pakkaukseen

Eli tässä tänään kukin tahoillaan vielä pakkailee, huomenna sitten mennään!!

- Jussi

ps. Tässä vielä pieni maistiainen viime vuodelta, noin niinkuin kaudenaloitus-traileirina, olkaa hyvä:

Nietos Photo Challenge!

Morjesta!!

Se on sellanen homma, että NaamaVirneessä osallistuu Vapaalaskuiltamien yhteydessä järjestettävään Nietos Photo Challengeen.

Seikkailimme Lyngenissä kaudella 2012-2013 syksyllä, keväällä ja kesällä. Näistä aineksista koostui video "Lyngenin kolme vuodenaikaa".

Katsokaa toki muitakin videoita, mutta meidän numero on 7.
Äänestyslinkki löytyy täältä: Nietos Photo Challenge

NaamaVirneessä kiittää äänistänne!

25 tuntia Saariselällä

 

Syksyllä voi tehdä kaikkea kivaa ja melkosen mukavaa on toteuttaa patikkaretkiä tunturimaastossa yöpymiskamoineen päivineen. NaamaVirneessä-sakin epävirallisena saapasteluvastaavana piipahdin syskuun puolivälissä Pyhä-Luostolla ja Saariselällä UKK-puistossa. Otin patikan itsetutkiskelun ja nautiskelun kannalta. Tässä hieman kertomusta ensikäynnistä Saariselän alueelta.

Pyhä-Luoston kansallispuistossa vietetyn Inssicooper-nimisen vaellus- ja järjestöhörhöily viikonlopun päälle olin haaveillut mahdollisuudesta käydä nopeasti Saariselällä. Onnekkaasti vanhemmat olivat hankkineet kevään kuluessa Saariselältä pienen yksiön ja täytyihän minun käydä katsastamassa tuleva pohjoinen tukikohta, naapurit, matkailukeskus ja UKK kansallispuisto. Kaikki asiat natsasivat ja 1,5h ennen bussimme lähtöä Luostolta Rolloon päätin jäädä Sodankylään ja pohjoiseen johtavan tien varteen odottelemaan vuorobussia.

Kylä eikä kämppä jaksanut minua pitkään kiinnostaa vieressä rusottavan kansallispuiston ollessa kauniina ja luotin että minulla on kaikki valmiudet sekä tarvittavat varusteet sen kohtaamiseen. Suunnittelin yhden yön retkelle suuntaa antavat raamit ja aloin toteuttamisen. Leveiden, puhki tallattujen retkeilyreittien jäädessä jälkeen ja erämaisemman osan valjetessa eteeni pääsin ottamaan luottamusta ja vastuuta itseni kanssa. Kännykät lakkasivat pian toimimasta alavimmilla mailla ja olin omineeni matkassa rinkkani kanssa alueilla joissa poroja kohtasi varmuudella mutta muita ihmisiä onneksi harvemmin.

Tärkeintähän on pitää itsensä toimintakunnossa ja tietty kartalla kun poju innostuu porhaltamaan urheilumielellä pitkin tienoita. Sain haastaa itseäni pikamarssilla poluilla, lähes 30km pitkällä paivätaipaleella, minimiin viedyillä vain välttämättömillä tauoilla ja suunnistamisella. Kaiken toiminnnan harkitsin kahdesti tai jopa kolmesti, ollessani varma asiasta päädyin jatkamaan kulkuani. Voitettavana oli väsymys ja epämääräiset, vapauden tuomat päähänpistot, väsymys näistä selkeästi helpoimpana ja tutuimpana. Ympäristön uutuus asetti harkintaan myös uusia raameja.

 

Hienoimpia ja  hetkiä oli kiivetä n 80m korkeaa jyrkkäseinäistä Rumakurun rinnettä jossa lohkareita ja irtokivistä muodostuva seinämä asetti hyvän reenin Lyngenin tuleviin syysnousuihin. Seinämän jälkeen pääsin jatkamaan taivallusta ruskan värjäämällä paljakalla. Oli vapauttavaa suunnistaa omaa reittiä kartalla ja kompassilla metsissä, soilla ja ylempänä tunturissa. Herätyksen koin tuvan vieressä varhain aamun pimeässä odotellen hämärän aukeamista pilvistyvän taivaan alla. Nousin Kivipään rinnettä auringon noustessa, nelisenkymmentä poroa seuranani katsellen autereista maisemaa, sekä kumpuilevia tuntureita silmänkantamattomiin.

Yhteenvetona reissu ei nyt ollut kummempikaan rykäisy ja myöhemmin tulen varmasti haastamaan ja voittamaan itseäni samalla saralla suuremmin ja komeammin, mutta se oli miulle lajissaan ensimmäinen. Yksin, nopeilla suunnitelmilla lähdetty, väljät rajoitteet ja raameina oma harkinta. Tärkeintä oli kuunnella omaa kehoa ja mieltä pitäen niistä huolta. Uskallus ja luottamus itseensä nousevat asioiksi joissa pääsin voittamaan ja haastamaan itseäni.

Yhteenvetona Saariselän alue on mitä upeinta maastoa retkeilyyn ja erävaelluksiin näinä lämpimämpinä kuukausina sekä lumisempiin vuodenaikoihin. Tunturien pyöreät ja loivahkot muodot mahdollistavat monia reittivalintoja ja helppokulkuisilla paljakoilla voi nauttia laajoista maisemista sekä avaruuden tunteesta.

 

 

 

 T: Rahikainen

 

Kesän kuulumisia

Hieman talvea vähälumisempi aika, jota kesäksi kutsutaan on blogipostauksien kannalta ollut hiljaiseloa. Aika on kulunu töitä ja rakennus/remonttihommia tehdessä. Toisin sanoen rahaa kerätessä talven koitoksiin sekä tarvittavien fyysisten ominaisuuksien ja taitojen kehittämiseen. Omalta osalta talven reissut tuntui jäävän vähäisiksi juuri hankitun tontin ja rakennusprojektin takia, mutta palava halu päästä taas vuorille muutti suunnitelmia ja reissuja on alettu suunnittelemaan entiseen malliin. Tän hetkinen kuumeen (laskukuumeen) nouseminen tarkottaa varustehankintoja ja reissujen suunnittelua. Kirjotellaa noista tulevista hieman myöhemmi lisää, mutta varmaa on että perinteinen kauden avaus tapahtuu Norjassa Lyngenissä

Vaikka kesällä tuli siis tehtyä paljon töitä, ehdittiin sitä myös nauttimaan vapaa-ajasta. Italiassa Gardajärvellä vietetyn aktiiviloman aikana köydenvarassa tuli vietettyä paljon aikaa sporttikiipeilyn merkeissä. Kaikille joita kalliokiipeily kiinnostaa voin kovasti suositella Pohjois-Gardaa eli Arcon aluetta lämpimästi. Mikä siis sen mukavampaa kun herätä aamulla kalliolle ja iltapäivä viettää järvenrannalla joko uiden tai aurinkoa ottaen. Mahdollisuudet tuolla alueella tuntuu olevan rajattomat sillä alueen lajikirjoon kuuluu sukellusta, leijasurffausta, purjelautailua, purjehtimista, kiipeilyä, pyöräilyä, canyoningia sekä vaeltamista vaikeustasoltaan vaihtelevissa maastoissa.

Kiipeilyhommia Arcossa

Arco on pieni kaupunki joka tunnetaan Italiassa kiipeilyn Meccana. Kuulemma paikka jossa Italialaisten kiipeily on saanut alkunsa. En olis muuten uskonu että yhteen pieneen kaupunkiin mahtuu noin montaa kiipeilyaiheista kauppaa. Suosittelenki jo pelkästä varustetäydennyksen tarpeesta pyörähtämään paikanpäällä.
Tuolla Arcon alueella päästiin kiipeemään mahtavissa maisemissa 30m kallioita, joissa maisema avautuu koko Gardajärven yli. Maisemilta ei enempää voi toivoa!

Keskellä Sella Tower II ja oikealla Sella Tower I (pientä "nyppylää" oikealla ei lasketa)

Kesän kohokohtana pidän ehdottomasti Italian Dolomiiteilla multipitch kiipeilyä. 2 päivää hyvää harjoittelua ja opettelua pätevän oppaan seurassa oli kerrassaan mahtava kokemus. Lassin sanoin "SE OLI ELÄMYS".

Sää suosi ja pohkeet palo

Ensimmäinen päivä Dolomiiteilla kiivettiin Sella Tower 1:llä. Tuona päivänä harjoteltiin ja käytiin läpi kaikki tarvittavat tekniikat mitä seuraavana päivänä tultiin tarviimaan. Vaikka kiipeilyllisesti reitit oli helppoja, täytyy myöntää että pientä pelkoa heräs tietyissä kohdissa joissa varmistusten tekeminen oli niin vaikeeta ettei niitä ollu lainkaan. Reittien pituus oli toinen tekiä joka oli uusi kokemus. Ensimmäisen päivän 8 köyden pituutta (kp) ja toisen päivän 11kp alko jo hieman tuntumaa kropassa. Kaikkiaan kokemus jota suosittelen kaikille joilla tekee mieli tehdä lomilla jotain muuta kun kiertää kauppoja ja museoita (mukavaa hommaa tosin ajoittain sekin=)).

Sini hyvikin ilmavalla paikalla Sella Tower I:llä. Ite pelokkaana taustalla ootan omaa vuoroa

Ensimmäinen oma multipitch liidaus Sella TowerII:lla. Sini alhaalla varmistamassa ja odottamassa omaa vuoroa. Tässä(kin) kohtaa oli mahtavat fiilikset. Ilmavin paikka jossa oon kiivenny.

Sella Tower II huipulla 11kp jälkeen. Taustalla Italian "el capitan". (Oppaan mielestä vetää täysin vertoja jenkkien viralliseen versioon)

Mikäli kiipeily kiinnostaa löytyy Dolomiiteiltä siis kiivettävää kaiken tasoisille. Myös laskettavaa olis löytyny aivan lähistöltä vaikka lämpötila pyöri siinä +30 kieppeillä. Ens kerralla tulee mukaan otettuu myös sukset jotta päsee kiipeilyn ohessa harrastamaan kesähiihtoa jota Jussi aikasemmassa postauksessa hehkuttaa. 

Canyoning vie paikkoihi mihin ei normaalisti tuu lähettyy
Sini suoriutu kaikista reissun haasteista mainiosti joten "passi" tuleville reissuille on lunastettu ;)

Joka lomalla täytyy pyrkiä tekemään jotain uutta ja tällä kertaa uutta löyty kylmistä vuoripuroista. Lajina erittäin mukava (ehkä hieman kylmää touhua) ja varmasti haasteita tarjoova. Hypyt vesiputousaltaisiin on mahtavaa puuhaa ja laskeutumiset vedenseassa hieno kokemus. Vaikka tällä kertaa korkeimmat hypyt tais jäädä n. 8metriin oon itteeni lähes tyytyväinen. Korkein putous jäi hyppäämättä (tieto siitä että siitä olis saanu hypätä ei kantautunu miun korviin, joten laskeuduin köydellä) ja sekös jäi harmittamaan. Varsinkin kun ryhmän Norjalaisvahvistus pääsi hypyn suorittamaan. Kukas nyt haluaa jäädä kakkoseksi norjalaiselle...!

Kesän ja lomailujen jälkeiset fiilikset loistavat. Nyt odottelemaan kuivia kelejä ja kilkkeet kalliolle (mikäli aikaa rakennushommilta jää) kun vielä on aikaa harrastaa kesälajeja. Omat ajatukset alkaa kyllä kovasti pyörimään jo lumisilla rinteillä. Ei siis muuta ku ulos liikkumaa ja toivomaa lumisateita.

Kesälomahiihdot videona!

Moro!

Kesäreissun video on nyt verkossa. Salosen Arttu toimi tällä kertaa videon tekijänä, kiitokset Artulle!
NaamaVirneessä hiljenee nyt joksikin aikaa. Hyvää kesää siis kaikille!!

T: Pojat



Lyngenkesä2013 from Arttu Salonen on Vimeo.

Kesälomalla Lyngenissä

Moro!

Pohjois-Norjan Lyngenissä on tullut nyt käytyä kaikkina "laskettavina" vuodenaikoina. Tai miten sen kukakin määrittelee, mutta ainakin mukavimpina vuodenaikoina: syksyllä, keväällä ja alkukesällä. Mikä näistä nyt sitten on paras? No, paha näitä on alkaa vertailemaan. Syksyllä on se kaudenaloitus-fiilis, keväällä paljon lunta ja kesällä aurinko paistaa 24 h... Mene näistä sitten valitsemaan...

Kuten aikaisemmista päivityksistä käy ilmi, reissu alkoi ke-iltana junalla Helsingistä, ja to-aamuna Arttu otti minut kyytiin Sodankylästä. Siitä paineltiin sitten pelipaikoille.
Telttapaikka oli sama tuttu Rottenvik (Fastdalstidenin reitin parkkipaikan lähellä). Kävimme jo katsomassa alkuun Store Kjostindenin maaston laskupaikaksemme. Lunta näytti olevan noin 800 metrissä, joten könyämistä sukset selässä oli luvassa. Arttu jo mietti että mitä paskaa tämä tälläinen on, missä on lumi... No, kesähiihto on sellaista, hehe...

Kjostindenin normireitti. Lunta näkyy

Meillä kävi kuitenkin hyvä tuuri. Kun olimme saaneen auton räjäytettyä ja teltan kasaan, aloimme laittaa laskukamoja niskaan ja valmistautua mäkeen. MMl:n omistaja, Patrick, ilmestyi kuitenkin juuri sopivasti paikalle. Tervehdittyämme hän kertoi menevänsä Kjostindenille pohjoispuolen kautta Fastdalstindenin reittiä mukaillen. Siinä pää hetken aikaa raksutti, ja päätettiinkin lähteä seuraamaan Patrickin jälkiä ylöspäin. Kun pääsimme alkukurun yläpäähän noin 500 metriin, levittyi Rottenvikin ylänkö kauttaaltaan lumisena edessä, jes!!

siitä lähetää

Rottenvikvatnet ja Kjostinden taustalla

Kjostinden jäi kuitenkin seuraavaan päivään, koska reitillä oli iso jäätikkö sekä muutama isompi jyrkänne, eikä sinne viitsinyt lähteä sekoilemaan heti ensimmäisenä päivänä, tai siis yönä.
Suuntasimme siis Fastdalstindenille. Lumi oli hyvää, ei mitään liisteriä eikä upottavaa sohjoa. Saavutettiin huippu juuri ajoissa, kun yöaurinko tuli esiin pilvien takaa. Oli muuten hienoa tuijottaa kello kolmen aikaan yöllä aurinkoa.... Lasku huipulta oli mahtava, ja Rottenvkin ylängölle päästyämme skinit takaisin suksiin ja kitkuttamaan lumirajalle. Päätimme seuraavana päivänä lähteä yrittämään Kjostindenä, joten fiksuina poikina jätimme sukset ylängölle.

Klo 03.00 on kuulemma valoisaa

Elämän eka skinnaus --> Eka huiputus. Ei huono Artulta.

Arto Majava-poseraaus 2.0

Arttu Fastdalstindenillä. Kjostindenin pohjoispuoli taustalla.

 "Aamupuurot" siinä kuuden aikaan naamaan ja unille. Telttamme oli kuitenkin juuri sopivasti koilliseen päin, joten aamuaurinko lämmitti telttaa vähän liikaakin... Not so nice. Eipä siinä kyllä muutakaan voinut, piti valita joko aamuaurinko tai iltapäiväaurinko. Kumpihan on kuumempi... Paikallisten lampaat tietenkin laidunsivat alueella, ja kaulakellojen kilkatus ja määkinä tuuditti seikkailijat uneen. Muutaman kerran sai herätä kilkatukseen ja käydä hätistelemässä määkijät kauemmaksi teltalta.
Yöhiihto on siitä jännää puuhaa, että koko ukko menee jollain tavalla sekaisin sisäisen kellonsa kanssa. Jotenkin hyvin absurdia olla liikkeellä aamukolmen aikaan (ja on erittäin valoisaa), käydä nukkumaan kuuden-seitsemän aikaan ja herätä iltapäivällä. Kun sitä jatkuu muutaman päivän, niin vähemmästäkin pienen vapaahiihtäjän kuuppa menee sekaisin.

Puuron keitossa

 Iltapäivällä heräilimme ja olo oli kuin jonkin sortin darrassa. Eipä siinä, bokserit jalassa puuron keittoon, ihan kuin kotonakin. Lämpöä oli nimittäin taas se perus 27 astetta.
Illalla sitten starttasimme Kjosille. Sukset suorastaan lensivät lumella, ja matka taittui jäätikön reunaan yllättävän nopeasti. Siinä sitten ukot narun päihin ja Patrickin jälkiä seurailemaan. Pääsimme reiluun tuhanteen metriin asti, kunnes jouduimme jättämään leikin kesken. Aurinko oli päässyt lämmittämään reitin loppujyrkännettä mielestäni liikaa, ja lumi vaikutti hyvinkin epästabiililta. Siinä sitä vatvottiin, mennä vaiko eikö mennä. Lopulta lumivyöry päätti puolestamme. Kjostindenin huipulta putosi mukavan kokoinen lippa, joka sai hurjalla tavalla koko alla olevan laakson soimaan. Emme olisi olleet missään vaiheessa vyöryn tiellä, mutta kyllä siinä säikähti vähän helvetisti.
Kellokin oli paljon, joten huiputus jäi odottamaan ensikesää. Reitti on muutenkin sellainen, että sinne ei mielestäni ole mitään asiaa keväällä. Kjosenin massiivi muodostaa jäätikön ja jyrkkien seinämien kanssa sellaisen bowlin pohjoispuolelle, että kun yksi seinä räjähtää, sieltä ei pääse mihinkään turvaan (voin tietenkin vähän liioitella ja arvioida väärin, mutta siltä paikka ainakin tuntui). Ensikesään se reissu siis. Perkele kun syö....

Narun jatkona

aika massiivinen Rottenvikbreen

iha ok keli vol. 1

iha ok keli vol. 2

Saimme kuitenkin erittäin hyvät laskut tuhannestakin metristä. Aamiainen syötiin vielä ylängöllä (olimme oikein varanneet termarillisen kiehautettua vettä ja retkimuonapussin evääksi, on muuten aika toimiva pidemmillä reissuilla), jonka jälkeen lähdimme vähän pettynein mutta silti iloisin mielin alas teltalle.
Olimme valmistautuneet Kjosen reissuun erittäin hyvin: jäätikkökamat oli, niitä osattiin käyttää, eväät oli riittävät, ukkojen kunto ja pään kesto oli riittävää, keli oli liiankin hyvä, ja kaikki edellytykset huiputukseen löytyi. Silti, päätimme kääntyä takaisin, kun matkaa olisi ollut ehkä max tunti. Seuraavana päivänä tapasimme ruotsalaisen porukan, joka oli juuri palaamassa Kjostindeniltä. Vi'#%&%u ku ärsytti. Loppupätkä olisikin siis ollut "turvallinen" mutta silti päätimme kääntyä takaisin. Takaisinkääntyminen ei ole mielestäni koskaan väärä ratkaisu, mutta tällä kertaa se ärsytti. Ja paljon.
Telttakin oli piru vie kuin sauna, ja ukot sitten nukkuivat aamun ekat tunnit auton varjossa. Hyvin siinäkin nukutti.

#Siinä se pirun huippu olisi#Eikä olisi pitkä matka#Syö miestä.

Onneks oli hyvät eväät matkassa.

Lauantai-iltapäivänä heräilimme taas jonkin sortin darrassa ja keli näytti pilvistä. Nousimme kuitenkin kaikkine kamoinemme ylängölle katsomaan miten keli kehittyy. Ja pitihän ne perhanan sukset ja monotkin hakea vielä. Yötyöt kuitenki painoivat sen verran ja vettäkin vähän ripotteli, joten lähdettiinkin alaspäin ja kolmas seikkailu jäi tekemättä. Pitäähän sitä nälkää jättää seuraavaankin kertaan, ja sitä nimittäin jäi.

Yllättävän hyvin sitä sai unta illalla, vaikka oli jo päivällä nukkunut 8 h. Vuorokauden aikana tuli nukuttua 16 tuntia, mutta silti paluumatkalla väsytti niin pirusti....

Vähä sekoilutti

Uskollinen ystävä jää nyt kesälomille

Piti käydä pesulla

Sunnuntai-iltana junassa oli kyllä aivan hirveä reissudarra (Se pirun Kjostinden valvotti...), joten reissu oli jälleen mitä parhain. Tässä sitten takaisin arkeen ja rahan tekoon mikäpä siinä.
Kesä onkin sitten kunnon kohottamisen aikaa, koska nyt sitä ollaan kolmen päivän skinnauskunnossa. Se on vähän huono se...

Tästä reissusta tulee vielä video, joka ilmestynee ensiviikolla. Sen jälkeen NaamaVirneessä siirtyy kesälaitumille rahantekoon. Joitakin päivityksiä voi ilmestyä, jos tässä jotain maininnan arvoista kesän aikana tapahtuu. Enemmän päivityksiä tulee taas syksyllä, kun kauden avaus lähestyy...

Kesät kaikille, Pysykäähä hököllä!

- Jussi