Lappihommia

Terrrve!

Tammikuu on jo pitkällä, ja tässä on touhuttu sen verran, että blogiakin voi vähän päivitellä. Talvi on saapui Etelä-Suomeen tuossa Joulun jälkeen, ja sekös on mukavaa se. Ja mukavaa se on varsinkin Helsingissä, jossa ei kunnon talvea ole ollut pariin vuoteen. Toivotaan että lumet kestäisivät (edit: eivätpä kestäneet....).

Helsinki tammikuun alussa. Nyyh...

Muutta mutta. Miulla ja Lehtiksellä on ollut seikkailun täyteinen kuukausi takana. Uusi vuosi vietettiin Ylläksellä ja viikko 3 kului Pyhällä. Siitä seuraavassa lisää.

Ylläs

Oli mielettömän kivaa päästä pitkästä aikaa Ylläkselle ja lappiin talven keskelle. Lunta ja pakkasta ei Helsingissä ollut saanut pariin vuoteen (toki siihen pariin vuoteen mahtuu neljä kuukautta Norjassa ja 2 kuukautta Etelä-Amerikassa). Etelästä lähtiessä pakkasta oli pari astetta, ja perillä elohopea näytti -27 pakkasastetta. Oli jees. Oikein nautti tunteesta kun nenäkarvat jäätyy ja pakkanen lyö kasvoille ulos astuessa. 

Ylläksellä emme olleet laskuhommissa kertaakaan. Tunturi oli, yllättäen, taas täysin sinkissä, joten oli vähän hölmöä maksaa 40€ siitä ettei rinteessä näe mitään. Eka päivä olikin siis randohommia. Tai pikemminkin metsässä hiihtelyä ja lumikenkäilyä. Tunturitiellä olevalta parkkipaikalta kun lähtee metsään alarinteeseen päin hiihtelemään niin saa aika kivasti "tasamaa-randoa". Lehtis veteli lumikengillä ja Ruotsa normi randokamoilla. Ja pakkaspyydaa riitti!

Ylläksellä pääpaino oli murtsikkahommissa. Ei toki oltu paikan päällä kuin kolme päivää, joten ei siinä hirveästi ehtinyt tekemäänkään. Ja murtsikkahommat, perhana! Oli kyllä kivaa pitkästä aikaa, kun homman otti täysin retkeilyn kannalta. Voitelumestari oli onnistunut niin nappiin, että pertsan hiihto sujui ja keihäs piti kuin unelma. Murtsikkaa on viimeeksi hiihdetty tasan pari vuotta sitten Ylläksellä, joten ei taas oikein muistanutkaan kuinka kivaa homma on. Hiihdon kun ottaa taukopaikalta taukopaikalle-ajatuksella, niin homma maistuu. Ja kun suksi pitää/luistaa, niin homma maistuu vielä enemmän.

Maskottimme Joulupossu ja murtsikkahommat

Mukavaa oli myös latujen ulkopuolella. Bar Kaapissa Ylläsjärven puolella esitettiin GMC picturesin uusi laskuleffa The Choices, jonka traileri oli vapaalaskuiltamien lyhäri-kisan finaalissa. Mukavan tapahtuman olivat tytöt järkänneet. Oli alennetut juomat, tietokilpailu hyvillä palkinnoilla ja hyvä meininki. 

Leffa toimi hyvin ja oli mukava katsoa. Ideana leffassa oli että miten normaalin arjen ja elämän voi sovittaa vapaalaskuun, ja mitä valintoja joutuu tekemään jotta vapaalaskutouhuja pääsee tekemään. Perusajatus säilyi läpi elokuvan, ja kekseliäitä juttuja oli saatu katsojia hauskuttamaan. Leffassa oli aika paljon kameran mikrofonilla nauhoitettua puhetta, joten yksi kehitettävä alue olisi tietenkin ulkoinen mikrofoni puheosuuksille. Silloin leffanteko vaatii tietenkin vähän enemmän, mutta lopputulos kyllä palkitsee! Eipä sitä ulkoista mikrofonia ole Ruotsallakaan, mutta seuraavassa leffassa se on (äh, hittooko sitä taas lupailemaan mitään)!

GMC Picturesin leffanäytöksessä. Esinäytöksessä Kaakaolla-tiimi esittelemässä filmiään

Pyhä

Meillä oli Lehtiksen kanssa tarkoitus lähteä viikolla 3 Marokkoon. Lentolippujen varaaminen venyi ja venyi, ja sitten tulikin jo joulu ja uusivuosi. Ylläksen reissusta innostuneina päätimme vaihtaa Marokon lumihommiksi, ja kohteeksi valikoitui Pyhä. Alppeja ja Årea mietittiin ihan vakavissaan, mutta Pyhän helppous ja laskumahdollisuudet veivät kuitenkin voiton. Ja laskemaan oli tarkoitus mennä, jotta voitaisiin tulevaisuudessa harrastaa pariskuntarandoilua ihan oikeasti. Ruotsa oli ollut Pyhällä vain kerran Freekend-tapahtuman aikaan (kts. maaliskuu 2013), joten paikka ei ollut niin tuttu. Majoitus oli hauskasti saman tien varrella, ellei peräti samassa mökissä kuin Freekendissä. Kiitos vielä kerran Annalle silloisen majoituksen järkkäämisestä!

Niin, laskemaan piti mennä. Mutta kukas heittikään taas kapuloita rattaisiin? No vanha rakas ystävämme sää! Ei siinä mitään, lunta oli, aurinkoa oli ja intoa oli, mutta kun pakkasta on -25 tai -30 astetta koko viikon, niin nuo mäkihommat ei oikein nappaa. Ja onhan se pukeutumiskysymys tottakai, mutta tuntuu turhalta taas maksaa siitä 40€/päivä kun nauttiminen on nollassa ja aika kuluu lähinnä selviytymiseen pakkasessa. Buu. Käytiin me kertaalleen kolme tuntia laskemassa, kun pakkanen maanantaina laski -18 asteeseen, mutta kylmä oli silloinkin...

Kaiken tämän pakkasesta valittamisen jälkeen voi vain todeta, että olihan se kova pakkanen silti aika siisti juttu! Ja siitä seuraavassa.

Niin, sunnuntaina käytiin moikkaamassa Salosta Sodankylässä, kun oli tuota pakkasta. Samalla tuli testattua kovemman kerran uuden naamamobiilin (Wanha Rouva-opel on siis vaihtunut punaiseen ja räiskyvään Nuori Neiti-opeliin) pakkasen kestävyys kun lämpötila oli matkalla parhaimmillaan -35 astetta. Sai vähän jännätä siellä keskellä jänkhää että tänne jos tää hyytyy niin apu kestää kaaauan... Piti oikein varustautua pakkaamalla kaikki untuvavaatteet ja villasukat takakonttiin jos huono tuuri käy (väkisinmakuupussikin olisi ollut kova...). Kävi mielessä sekin että hommahan muistutti randohommia ja törmältä vetäytymistä. Oddsit on niin vastaan kun voi vaan olla eikä homma tunnu ollenkaan järkevältä. Toki autoilussa ei kuole yhtä suurella todennäköisyydellä kuin vuorilla jos homma menee pieleen (eli auto siis hyytyy, ei ajeta kolaria), mutta kuitenkin. Sama tunne oli Ruotsalla päätöstä tehdessä. Mutta moottorilämmöt olivat kunnossa, lämminta puhalsi matkustamoon ja artic-dieseliä tankissa, joten matkaa jatkettiin. Se siitä. Kylläpäs rönsyili...

Pakkasensieto-testi käynnissä

Niin, käytiin siis Sodankylässä Salosten luona. Artulla ja Anniinalla on itsellään Altai Hok-metsäsukset (ei ehkä oikea nimitys, mutta lyhyet metsäseikkailusukset, joissa pohjassa on skinikarvaa liimattuna, Edit "liukulumikengät"... Onpas hieno nimi). Ne nähtyään Lehtis innostui ja alkoi visioimaan seikkailuista sellaisilla. No, lähdimme ajelemaan takaisin Pyhälle, ja pitihän sitä maanantaina käydä vuokraamoista katsomassa josko Hokeja sielä löytyisi. Ja löytyihän niitä Hotellin vastapäätä olevasta vuokraamosta. Ja hintakin oli alle 30€/päivä, niin siitähän me otettiin seikkailusukset vuokralle!

Suuria sankaritekoja ei toki ollut suunnitteilla, mutta seikkailuja kuitenkin. Keskiviikkona pakkasta oli aamulla taas rapiat -27 astetta, mutta eihän nyt sellainen haittaa kun ei metsän keskellä ole viimaa. Kohteeksi valikoitui Pyhäkurun laavu Pyhän "bäkkärillä", eli töppyrän toisella puolella. Ja miten kevyttä, leppoisaa ja helppoa skinnailu Hokeilla oli. Vitsit. Kun hommaan vielä tottui, niin ai että kun suihke vain kävi. Pakkaspyydan hiihto tasamaallakin on melkoisen mukavaa nimittäin! Laavulle päästyämme lähdimme vielä skinnaamaan Pyhän (Kultakeron) huippua kohti. Ja sitä pyydan määrää metsässä. Ei oikein Hok enää kantanut lumella, mutta hyvin eteenpäin silti pääsi. Ylöspäin skinnaus oli niin kivaa polveen asti ylettyvässä täydellisessä pakkaspuuterissa, metsän täydellisessä hiljaisuudessa ja auringon paisteessa. Kyllä myö tykättiin. Ihan ei huipulle saakka päästy, mutta on tuo Pyhän bäkkäri hitohyvä paikka. Mukavaa, muutaman sadan verttimetrin pyydalojotusta täydellisissä olosuhteissa. Toki me ei Hokeilla paljoo pyydaa pöllytelty pohjaan laminoitujen skinien takia, mutta silti. Ah...

Pyhän bäkkärillä

Pakkasta oli koko päivän, mutta eipä sitä huomannut. Yllättävää sinänsä. Pukeutumisesta sen verran, että ohut merino; tekninen t-paita; paksumpi merino; kuitutakki; oli yläkropalle aika täydellinen varustus. Toki oli se reppu patterin virkaa toimittamassa, mutta tuo kerrostautuminen osoittautui aika täydelliseksi . Arcteryxin Atom hood-takissa on mukava ilman läpi päästävä kangas kainaloissa, joten ylimääräistä lämpöä ei paljoa päässyt kertymään. Ja alakerrassa oli sitten merinoboxerit; 3/4-merinohousut; polvenlämmittimet(villaa); merinohousut; shortsit; kuorihousut. Aika täydellinen tuokin kun tarpeen mukaan availi housujen ventilaatioita. Joten tarjettiin kyllä yllättävän hyvin. Sitten laavulla makkaranpaistossa taukovaatteet niskaan ja avot. Toki vähän mokattiin ja oltiin taukohommissa vähän liian pitkään. Kostuneet sukat ja hanskojen sisävuoret pitivät huolen siitä, että paluumatka keskukseen suoritettiin pikamarssia, ja eka pysäkki oli hotelli, jossa pääsimme jäätyneitä nakkeja lämmittelemään. Olisi kyllä ollut ne lämpötyynyt joita esim. XXL myy, mutta eipä ne siellä mökissä kassin pohjalla paljoa lämmitä.

Makkurin paistossa

Pyhäkurun kota

Niin, Altai Hok-metsäsukset olivat aika täydellinen valinta noihin oloihin. Myös ihan perus randokamat samoilla pelipaikoilla olisivat toimineet erittäin hyvin, mutta Lehtiksen kamojen puutteessa Hokit olivat päivän valinta. Ja tuo Lehtiksen visio Hokeista oikeastaan pelasti reissun. Pakkasta ei edes huomannut (paitsi jos ei ollut toisia hanskoja/sukkia eikä kädenlämmittimiä mukana) ja täydellistä metsäpyydaa riitti. 

Torstaina käytiin Hokeilla vielä ihmettelemässä Tajukankaan jääputousta ja muuta Pyhän "etupuolen" maisemaa. Sama homma ja keli kuin keskiviikkona. Oli jees.

Pyhän etupuolella

Valo oli kyllä hiano!

Pyhä tavallaan yllätti Ruotsan, vaikka tiedossa oli että paikka tarjoaa ehkä Suomen monipuolisinta laskuhommaa. Pyhän bäkkäri, vapaalaskun soveltuvan maaston runsaus sekä ympäröivien töppyröiden pontentiaalisuus seikkailuhommiin löi ällikällä. Voi Suomessakin nauttia ihan oikeasti vapaalaskuseikkailuista, ja touhuamista riittää viikoksi. Seuraava homma voisi olla Pilkkeen innoittamana vapaalaskuelokuva  autiotupa-retkestä ylängölle, ja sankaritekojen tekeminen siellä. Saa nähdä millon sitä ehtii...

Seuraava seikkailu onkin alustavasti viikolla 9, kun ajelutiimin Opa ja Ruotsa lähtevät Lyngenin /Kilpisjärven suuntaan! Katsotaan mitä siellä on luvassa... Vesisadetta, pakkasta, sinkkiä, tuulta, vähälumisuutta... tai jotain ihan muuta!

Maan, aikavyöhykkeen ja valuutan vaihtoa.

Joujou joketijou täst tekstist lähtee aivan uskomaton flow...

Eli moro!

Olipa kiva käydä viikonloppuvisiitillä Suomessa. Arvatkaapa miksi? Vaikka oltiin Lapissa ja hiihtokeskuksessa, niin JUMALAUTA KU KAIKKI OLI HALPAA!! Jounin kauppakin oli kuin mikäkin Prisma missä kaikki on lähes ilmaista. Kui hienoo se oli.
Tai no joo, eipä nyt kaikki niin halpaa ollut, mutta kuitenkin oli kivaa pyöriä kaupoissa ja katsella halvempia hintoja. Kannattaa kokeilla. Oikeesti kivaa!

Mutta itse Ylläksen retkeen. Wanha Rouva jaksoi taas kuljettaa seikkailijan halki laaksojen, kairojen ja käsivarren erämaan aina Ylläkselle saakka (ja takaisin). Matkaa oli noin 420 km suuntaansa, mutta yllättävän kivuttomasti ajot menivät.

Lievä kuumotus tietyömaalla. Rekasta putoili laudan palasia, kaksi räikkää ja yhdet liinat. Ois pitäny pysähtyy ja ottaa kyytiin pudonneet rojut, ettei rekkamiehen  ois tarttenu tulla hakee :/

 Kun on tottunut sahaamaan valtatie 5:sta ja 6:sta Suomessa, pohjois-Norjan maisemat yhdistettynä käsivarren Lapin erämaahan olivat kyllä mukavaa vaihtelua. Ja matka jaksottuu yllättävän hyvin. Ensin Tromssasta Nordskjöbotniin, 1 h, siitä Kilpisjärvelle, 1,5 h ja sitten lusikka konehuoneessa halki käsivarren aina muonioon, 2,5 h ja vielä 45 min Muoniosta Äkäslompoloon. Aika jees. Niin ja tauko Kilpparilla tietenkin. Kola- ja kaljatölkkejä oli taas kertynyt Wanhan Rouvan jalkatilaan kolme muovikassillista, joten palautetuilla tölkeillä sai oikein mukavat matkasuklaat Kilpparilta eteenpäin.

Siitä Sallalle halvalla sukset. Koska Motörhead.

Mäkeen en kyllä jaksanut lähteä kuin kerran. Sekin sen takia etten jaksanut enää istua mökille naama kiinni ruudussa ja tuntea kuinka koko kroppa on tukossa liikunnan puutteesta.
Ja kävin siis vihdoin viimein huiputtamassa Ylläksen. Aina on tullut sahattua Kellostapulia ja Kesänkiä, joten helpolla accessilla Ylläs oli nyt ykköskohde. 45 min toppiin 3,5 km/h vauhdilla (hui, yleensä vauhti on jotain 2,3 km/h) ja kyllä muuten puuskutti. Huipulla Ylläskammissa munkkikahvit, ja eikun takaisin kämpille läppärin ruudun ääreen.
Lumi oli taas ihan hirveetä kuraa, eli sitä tuttua betonkia. Eipä nautittu hirveämmin laskuista, mutta eihän se ollut tarkoituskaan. Kuntoilumielellä siis.

Pakollinen kuva Ylläsjärven puolella ollessa.

Ei mäkihommat oikein tuolla Ylläksellä muutenkaan houkutelleet. Lumi oli huonoa, hissiliput kalliita, ja maisema niin, no, matalaa... Lisäksi oli pilvistä lukuunottamatta tuota skinnauspäivää.
Suomen lappi on erittäin upeaa maastoa metsineen ja tuntureineen. Kuitenkin, kuulostamatta yhtään itsekkäältä tai muulta negatiiviselta, kolme kuukautta Tromssassa ovat vaatineet veronsa noiden maisemien suhteen. 700 m korkea tunturi näyttää auttamatta pieneltä 1500 metriä korkean vuoren rinnalla. Lisäksi se vuori lähtee lähes meren pinnan tasolta, ja vuoria on, öh, useita...

Hienohan tuo on mutta....

Retken pääasia, nähdä perhettä, täytti kaikki odotukset. Sai taas nauraa mustalle huumorille ja erittäin nerokkaille letkautuksille, joita toinen veljeni osaa viljellä erittäin hyvin. Mutta ne eivät tietenkään ole hauskoja kirjoitettuna... Muutenkin oleilu oli erittäin mukavaa ja rentoa yhdessä olemista.

Yksi mainostus on pakko tehdä. Jos ikinä jonkun rakkaan lukijan täytyy huollattaa autonsa Äkäslompolossa, mene Lapin laatukorjaamolle. Erittäin hyvää ja nopeaa palvelua, ja hommat toimii.
Soitin maanantai-aamuna kahdeksalta liikkeeseen ja kysyin aikaa Wanhan Rouvan laittoon. Aika järjestyi klo 12 ja sinne siis. WR:ssa oli kaikkea pientä hommelia, mm. roikkuva etupuskuri, jumissa oleva konepelti, poikki oleva pissapojan letku ja irronnut ilmastoinnin huohotinletku. Niitä on vähän ikävä täällä Norjan maalla alkaa laittelemaan, kuten kaikki varmaan ymmärtää. No, auto sisään, ukko hommiin ja puoli tuntia myöhemmin hommat olivat kunnossa. Ja lasku oli 30 €. Nolla € siis. Ruotsa tykkäsi.
Nyt kun pienni huolto saatiin vihdoin tehtyö, oli sydän hieman vähemmän raskas koskien WR:n mahdollisesta leviämisestä Norjassa. Olisi taas Ruotsalla sormi suussa ulkomailla keskellä ei mitään alkaa remonttia tekemään. Ja millä työkaluilla? Eli onneksi kaikki meni kuin elokuvissa, nää on miulla tapana onnistua, ja kassan kautta nokka kohti pohjoista. Muonion S-marketissa takakontin täyttö (Ja vittiläine ku oli taas halpaa), ja asfalttia vaan alle.

Viitaten edelliseen kirjoitukseen, laskeutuminen Kilpisjärveltä jäämeren rantaan oli kyllä jälleen upea. Aurinko paistoi, valkoinen lumipeite kimmelsi vuorien seinämillä ja WR kulkee kuivaa asfalttia kohti aurinkoa. Ei ihan äkkiä tule mieleen vastaavaa autoilukokemusta. Suosittelen.

Käsivarren kairaa

WR huililla

Lyngen vuoret alkavat näkyä

Uuh, iiihana ajokelli

Ja nyt takaisin Norjassa. Maata, aikavyöhykettä ja valuuttaa siis vaihdeltiin useaan otteeseen viikonlopun aikana, ja nyt taas täällä pääpaikalla.
Eilen maanantaina oli siis paluu, ja tänään lähden Lyngeniin loppuviikoksi. Laukkarinen kavereineen, sekä Salosen Arttu tulee paikan päälle ja sankariteot ovat jälleen ohjelmassa. Sää on aika hyvä koko viikon, ja mielet ovat toivekkaina mäkien suhteen. Seuraavat mäet olisivat kiikarissa:

Anderstindenin Salamakuru (punaisesta reitistä oikealla)

Store Fornestindenin lounaiskuru

Vähän suuruuden hullua, tiedetään, mutta aina voi haaveilla ja yrittää. Kova yritys on pojilla, ja mikäli lumet kestävät seinillä, sää sallii näkyvyyden ja sydän jaksaa pumpata verta vuorikiipeilijä-Naamojen jalkoihin, ylös mennään!

Ja yöllä oli taas sadellut mukavasti

Eiköhä näillä jaksa. Puhalilloja ja riisikana-uunimättöä. Uskon että toimii!

Lisää päivityksiä toivottavasti viikon kuluessa!

- NaamaJussi

Ensikertalaisia randolla ja muuta pohdintaa

"Ainako se kirjoittelee vaan siitä Lyngenistä...? Eikö voi käydä muualla ja kirjoitella jostain muusta?".

Siinä voisi olla useammankin lukijan toteamus tässä vaiheessa blogin olemassaoloa. Tottakai sitä voisi kirjoitella kaikesta muustakin, mutta tässä nyt on monet reissut suuntautuneet tänne pohjois-Norjaan, ja nimen omaan Lyngeniin. Lyngenin takiahan tulin vaihtoonkin Tromssaan. Mikä siinä Lyngenissä on niin siistiä ja erikoista että sinne pitää mennä aina? Onhan tuolla Alpit, Japani, Jenkit, Etelä-Amerikka...

Ensinnäkin Lyngeniin meno on halpaa (varsinkin jos on teltalla, hohoo). Budjetit/naama ovat pyörineet siinä 400 euron hujakoilla, kun vaikkapa viikon retki Alpeille voi olla 800 - 1000 euroa. Toisekseen paikan haltuun ottaminen on niin hyvässä vaiheessa, ettei "tutustumisretkiä" paljoa tarvitse enää tehdä. Jos lähtisi muualle, vaatisi useampia viikon reissuja, jotta kohde saataisiin "haltuun", ja hiihdosta saisi kaiken irti. Eli kun menen/mennään Lyngeniin, voi vain valita kartalta mihin haluaa siellä mennä, ja valittu paikka on ainakin jossain määrin tuttu (välimatkat, massiivit, huiput, laaksot). Se on aika makiaa se. En tietenkään muista ulkoa jokaista huippua, laaksoa ja kurua, mutta massiivit, eli "vuorirykelmät" (onkohan se oikea suomennus), alkavat olla sen verran tuttuja, että reissujen suunnittelu on erittäin helppoa. Ja on aika siistiä tietää jatkuvasti että missä on.
Tämä kaikki nk. tieto/taito on keräänynyt kuuden retken aikana, joten sen verran tarvitsisi siis aikaa jonkun muun hiihtokohteen haltuunottoon. Aika työläs ja kallis urakka. Toki olisi intoa ja halua lähteä kaiken maailman Jenkkeihin, Patagoniaan, Japaniin, Huippuvuorille ja vaikka Kuuhunkin laskemaan putikkaa, mutta vuosibudjetit antaa myöten yleisesti noin kahdelle-kolmelle viikon laskureissulle. Ja jos lähtisi yllämainittuihin paikkoihin, kohteessa on oltava ainakin kaksi viikkoa (Kuussa ehkä vähän enemmän, hmmm....?) ja koko kauden reissubudjetti on oikeastaan käytetty.

Kuitenkin, kunhan nyt selviää yhtenä kappaleena tästä keväästä, suunnitella on ensi talven reissut joihinkin muihinkin maihin. Toisaalta laskukauden aloitus ja pääsiäisen vietto Lyngenissä alkavat olla niin perinteisiä, että eihän niistä nyt voi luopua, eihän?

Tammi- helmikuussa olisi siis hyvä hetki lähteä katselemaan muita laitumia. Pyreneet olisivat mielenkiintoinen paikka, samoin itä-Eurooppa. Haute Routekaan ei olisi mikään tyhmä juttu. No, tässähän on lähes vuosi aikaa ja kaikkea ehtii tapahtua. Voin kuitenkin luvata, että mikäli sinä rakas lukija jaksat seurata Naamojen seikkailuja vielä ensi "talvenakin", Naamat suuntaavat talviretkensä johonkin uuteen ja tuntemattomaan. Ei perinteistä Alppimäiskettä tai vastaavaa.
Hiutale, joka muuten pyörii Iltasanomien nettiTV:ssä, on inspiroinut miuta taas niin paljon, että jotain vastaavaa retkeä on takuuvarmasti luvassa. Se että ketä lähtee, milloin lähtee ja mihin lähtee, on vielä arvoitus, mutta lähtö kohti uutta ja tuntematonta on aivan varma!

Hoh, meinasi unohtua. Kolmanneksi, Lyngenissä on vain jotain niin maagista, siistiä ja mahtavaa. Aina kun laskeutuu Kilpisjärveltä alaspäin kohti merta, ja edessä aukeaa vuonojen, vuorien ja laaksojen maisema, mielen valtaa hiljainen innostus, jonkinlainen rauha sekä seesteisyys. Tunne vain kasvaa kun ajetaan vuonojen rantoja viistäen vielä tunnin verran kohti Lyngenin keskiosia, ja yli tuhat metriset vuoret nousevat lähes suoraan merestä korkeuksiin. Siellä olet halutessasi kaukana kaikesta ja kaikista, parhaimmat kaverit seuranasi ja vuorien lumipeite vain odottaa hiihtäjän suksen puhkaisua. Toki tämän kaiken voi kokea ympäri maapalloa, mutta Lyngenissä olemme me Naamat saaneet ensikosketuksen tähän.
Ajan pysähtyneisyys, hetkessä eläminen,  luonto ja sen rauha. Aivan hirveitä kliseitä, mutta silti. Joku siitä paikasta tekee niin mahtavan.

Tulkaa vaikka ite kattomaan ja kokemaan. Ette varmasti pety!

Ja jottei kirjoitukset menisi liian filosofisiksi, kerrataan kulunutta viikkoa.

Tuliaisii, jihuu!

 Salla tuli kuin tulikin katsomaan että miten se poika pohjoisessa pärjäilee.

Salla saapui siis perjantai-iltana. Lento oli pari tuntia myöhässä, mutta eipä haitannut, jälleennäkeminen oli iloinen kaiken odotuksen jälkeen. Lauantai meni kauppoja ja keskustaa kierrellessä, ja kovasta yrityksestä huolimatta uusia laskuhousuja ei tytölle löytynyt. Pahus.
Sunnuntaina otimme sitten suunnaksi Lyngenin. Naapurini (Fanny, if you try to read our blog, thank you again so much for toptur-gears!!!) oli siis ystävällisesti lainannut omat randokamansa Sallalle, joten pistäydyimme Breivikeidetin läpi ajaessamme Breiddalfjelletin maastoissa. Salla sai ensipuraisun skinnaukseen, ja hyvin tyttö pärjäsi. Ylösmenemisessä ei ollut mitään ongelmaa, eikä vauhtikaan ollut järin hidas. Ihan sopiva retkikuntatempo. Kello oli jo reippaasti iltapäivää kun lähdimme skinnaamaan, joten topitus jäi sillä kertaa. Tuulikin niin pirusti, joten käännyimme voin 500 metrissä takaisin päin. Kuitenkin puolipilvinen sää, hyvä lumi ja hyvät eväät takasivat onnistuneen ensimmäisen randopäivän.

Ja sit oltais menossa

Eka randotauko

Ja hyvässä kelissä pääsi tyttö hiihtelemään

Matka jatkui lautalle, joka veisi meidät Lyngenin niemimaalle. Jekkivarri-lautta toi sitten meidät nopeasti vuonon yli Svensbyn kylään ja eikun Wanha Rouva taas tulille ja tien päälle!

Meillä oli käynyt tuuri mökin suhteen. Olin aluksi auttamattomasti myöhässä varaamisen suhteen, kun sitä kolme viikkoa sitten rupesin järjestämään. Vapaita mökkejä ei meinannut löytyä mistään. Sitten kaverini Erik, Magic Mountain Lodgen työntekijä, vinkkasi eräästä Lyngseidetissä sijaitsevasta mökistä, tai talohan se oli, joka on juuri otettu majoituskäyttöön. Salamana sähköpostia talon omistajalle, ja hah, mökki oli meidän. Ja edullinen kaiken lisäksi. Mökkien yleinen hintataso Lyngenissä on keskimäärin 1000 NOK/yö (noin 130 €), ja me saimme tämän 800 NOK/yö (noin 100 €), joten tuuri kävi oikein kunnolla.
Ja mainostuksena, nettiosoite on seuraava: http://www.lyngen-home.com/

mökkelökökkelö

Kaikenlaisia saunoja on nähty, mutta tää on kyllä kaiken huippu. pieni, siirrettävä huone olohuoneen nurkassa. Toimi kuitenkin varastona sillä kertaa, eli ei päästy kokeilemaan.

Maanantaina suuntana oli Rörnestinden Lyngseidetin keskustan lähettyvillä, ja suksen kärjet ylöspäin.
Matka taittui jälleen oikein mukavasti ja olin jopa yllättynyt Sallan matkanopeudesta noin niinkuin ensikertalaiselle. Ei paljoa hävinnyt Naamojen retkikunnalle.
Puurajalla matkalla Rörnestindenille sijaitsee mukava skihytte, eli autiotupa, jossa söimme oikein maittavan  voileipälounaan ja vietimme pitkän tauon auringosta ja kuumasta mehusta nauttien.
Virtaa riitti vielä ylöspäin jatkamiseen, ja jatkoimmekin vielä noin 700 metriin. Tuuli alkoi taas käydä aika kovaksi, joten skinit reppuun ja monot laskuasentoon.
Lumi oli ihan ok, ei mitään mahtavaa, mutta laskettavaa kuitenkin. Ja Sallakin hymyili päivän jälkeen, joten reissuhan oli erittäin onnistunut. Ja sitten suunnaksi Magic Mountain Lodge ja afterski-kaljat.

Ja alespäi sit.

Oon sitä MML:a kehunut kovasti myös, ja piti sekin päästä näyttämään. Kuvailemistani seesteisistä ja rauhallisista tunnelmista ei ollut tietoakaan kun paikalla oli joku keskieurooppalainen ukkoporukka huutavine setineen ja kaljatuoppeineen. Hyvä kun pystyimme keskustelemaan. Ja kun saimme tarpeeksemme ja lähdimme pois, porukka poistui perässämme. Tuuri taisi loppua siihen.

Onko kenelläkään kaveria, jolla ei ole facebookkia tai muuta pikaviestintä, eikä kanna puhelinta jatkuvasti taskussaan? Kuinka vaikeaa on tavoittaa sellainen ihminen? Voin kertoa että aika vaikeaa. Eipä oo ennen sattunut kohdalle...
Kaverini Erik, MML:n työntekijä, on juuri tälläinen persoona. Jumalauta että sitä miestä on vaikea saada kiinni ja tavata!
Sovimme tapaavamme maanantaina afterskillä puolen neljän aikaan. Miestä ei näkynyt. Patrick, paikan omistaja, kertoi että Erik on laskemassa. Aha, ok.  Kello oli neljä, miestä ei näkynyt. Koitin soittaa, ei vastausta. Soitin uudestaan, ei vastausta. Puolen viiden aikaan nälkä alkoi jo kurnia molempien vatsoissa, joten päätimme lähteä kämpille tortillojen kimppuun. Ja ollessamme autolla, Erik kävelee lauta kainalossa mäkeä ylös hymy naamallaan. No sieltä se tulee...
No, no hard fealings, jälleennäkeminen oli mukava, ja juttua riitti. Sovimme tapaavamme tiistaina kolmelta Lodgella, juoda kahvit ja turista mukavia. Ei tavattu. Tiistaina oli sama homma: "Erik on laskemassa". Odoteltiin puolitoista tuntia, ei vastausta puhelinsoittoihin eikä viesteihin. Lähdimme menemään. Mies laittoi illalla viestin että hiihtopäivä venähti ja että tavattaisiin keskiviikkona. Aloimme olla Sallan kanssa vähän kypsiä, mutta sovimme niin. Ja mies oli kuin olikin keskiviikkona kello 12 paikalla. Tosin töissä, mutta kuitenkin. Juttu riitti kahvin merkeissä, ja uskoisin että saan Erikistä hyvän laskukaverin loppukevään retkillä, nyt kun miulla on autokin. Erittäin jees!

Tiistai meni sitten autoillessa sekä hengaillessa ja nauttiessa Lyngseidetin (eli Lyngenin ainoan kylän) rauhallisesta ja pysähtyneestä elämästä. Lempeä tuuli, puolipilvinen, lämmin kevätsää ja vieno meren tuoksu siivittivät mukavaan hengailupäivään.

Aurinkoooo

:)

Scenepipa!

Keskiviikkona sitten mökin siivous, kamojen pakkaus, Erikin tapaaminen ja mantereen kautta Tromssaan.
Jälleen onnistunut reissu Lyngeniin. Ja paras hommahan tässä on että en lähtenyt 1400 kilometrin kotimatkalle vaan vain 130 kilometrin. Kui hienoo se on!

Tehtävä: Tuo tyttöystäväsi/vaimosi/perheenjäsenesi tai kummin kaimasi Lyngeniin, tutustusta lajiin, varmista että fasiliteetit (kamat, sää, eväät, jne.) ovat kunnossa, vie randolle, ihastuta paikkaan, ja varmista että henkilö(t) haluaa tulla uudestaankin.
Tehtävä suoritettu. Salla tykkäsi randoilusta ja Lyngenistä ja tulee kyllä uudestaankin. Ei ehkä kuitenkaan Suomesta asti autolla (mitä?!! sehän on koko reissun idea!), mutta kuitenkin. MAHTAVA HOMMA!

Ja kuten lupasin testata sitä Antti Ruohosen kehumaa pariskuntaradoilua, testi osoittautui onnistuneeksi. Ei mies ihan höpöjä kirjoittele, höhö.

Tänään vaihdetaankin sitten maata ja valuuttaa, eli pikavisiitti Ylläkselle on viikonlopun agenda.
Perheeni on tullut Ylläkselle hiihtolomalle, joten nykyään lapinmiehenä matka Tromssasta Ylläkselle, 411 kilometriä, solemikhän! Poronkusema vai mite se oli?
Agenda ei niinkään ole hiihdot vaan opparin aloittaminen, shiieeet. Homma on lykkäytynyt ja lykkäytynyt parin muuttujan (öö, on vissii vähä hiihdelty) takia, joten tämä on juurikin hyvä irtiotto aloittamiseen.
Mutta jos aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, onhan se pakko lähteä aamuläpsylle ja tsekkaamaan kellostapulin lumet!

Ja ensiviikolla tulee Laukkarinen kaveriensa kanssa Lyngeniin, ja samalla saapuu myös Salosen Arttu, joten sankariteot kutsuvat taas. Ja ei mitkä tahansa sankariteot, vaan aika isoa mäkeä olisi suunnitelmissa. Mutta kelit ja suunnitelmat tarkenuvat, joten ensiviikolla niistä lisää.

- NaamaJussi

Treenileiri Ylläksen Kellostapulilla

Bujaa!

Tuli käytyä treenileirillä Ylläksellä männä viikonloppuna! Kolme päivää hiihtoa, joista yksi itse keskuksessa. Kaksi päivää könyttiin kellostapulia, eikä ostettu edes hissilippua. Säästettiin nekin 70 €, hah!

Mutta tosiaan. Lähdettiin perjantai-iltana yötä vasten työntämään Ylläkselle ja lauantai-aamuna oltiin perillä. Tiistai-aamuna lähdettiin takasin etelään, joten kiva, tiukka rupeama siitä tuli. Aika eläimellistä tuo yön yli ajaminen on. Jälkeenpäin mietittynä yö oli aika sumuista (vaikka olinkin ratissa hereillä). Se 1-2 h unta ja ajorupeamat päälle, aamiainen hotelli Äkäslompolossa ja päivä laskua päälle. Taisin torkahtaa gondolihississä, ja illalla ei unta tarvinnut odotella. Onneksi noita ei tuu ku pari kolme kertaa vuodessa.

Matkassa oli mie, lassi ja isäni Aaro. Ville ei valitettavasti päässyt reissuun, mutta ei voi minkään.
Eka päivä meni rinteitä sahatessa ja totuttelussa. Ei sitä siinä rasitustilassa heti viitsinyt lähteä suorittamaan huimia sankaritekoja.
Sunnuntaina sitten olikin Kellostapuli vuorossa. Aarolta oli jäänyt skinit kotiin, joten hän sitten kiipesi huipulle, kun me mentiin nousukarvojen avulla. Täytyy vaan nostaa hattuja ja kypäriä, kun +60 v. jätkä kiipeää saman päivän Kellostapulin kesänkijärven puoleisen seinän kahteen kertaan ilman nousukarvoja.

Siitä se lähtee

Ja siitä se tulee

Kellostapulia me sitten sahailtiin sunnuntai ja maanantai. Kävimme tosin Pirunkurulla myös, mutta ei siitä sen enempää. Vähän retkeilyä ja hikoilua, ei muuta. Makkaranpaistotauko oli aina Kesänkikeitaalla, ja ihmettelijöitä riitti. Kummasti leveät laskettelusukset keräävät huomiota murtsikkahiihtäjien joukossa.

Setä ihmettelee

Lassin laskettelu-uran kirkkain välähdys

Pakollinen onniinhyväilma-kuva

tauko paikalla ja makkuria naamaan

Skinnaus alkoi sujua. Enää ei tarvitse liikkua niin nopeasti ja kuluttaa kaikkea energiaa. Niin ja se skinien kanssa pelaaminen. kiinni-irti, kiinni-irti, kiinni-irti.... Sekin tekniikka on löytynyt.
Jos kävisi filosofoimaan, vapaalasku (se nousuosa) on vähän niin kuin rakennustyömaalla väliseinien villoitus: rauhallisten miesten rauhallinen laji. Rauhassa hyvä tulee ja hosumalla saa vain epämukavan ja ikävän olon.

Ei meil nyt koko aja ollu huikee keli

Oli sinkissäkin

Mutta joka tapauksessa. Huippuretki ja nälkää jäi vielä ihan liikaa. Pari lisäpäivää ois ollu erikiva juttu.

Noo, puolitoista viikkoo ja sit Norjaan, jiiihaa!!

- Jussi