"Ainako se kirjoittelee vaan siitä Lyngenistä...? Eikö voi käydä muualla ja kirjoitella jostain muusta?".
Siinä voisi olla useammankin lukijan toteamus tässä vaiheessa blogin olemassaoloa. Tottakai sitä voisi kirjoitella kaikesta muustakin, mutta tässä nyt on monet reissut suuntautuneet tänne pohjois-Norjaan, ja nimen omaan Lyngeniin. Lyngenin takiahan tulin vaihtoonkin Tromssaan. Mikä siinä Lyngenissä on niin siistiä ja erikoista että sinne pitää mennä aina? Onhan tuolla Alpit, Japani, Jenkit, Etelä-Amerikka...
Ensinnäkin Lyngeniin meno on halpaa (varsinkin jos on teltalla, hohoo). Budjetit/naama ovat pyörineet siinä 400 euron hujakoilla, kun vaikkapa viikon retki Alpeille voi olla 800 - 1000 euroa. Toisekseen paikan haltuun ottaminen on niin hyvässä vaiheessa, ettei "tutustumisretkiä" paljoa tarvitse enää tehdä. Jos lähtisi muualle, vaatisi useampia viikon reissuja, jotta kohde saataisiin "haltuun", ja hiihdosta saisi kaiken irti. Eli kun menen/mennään Lyngeniin, voi vain valita kartalta mihin haluaa siellä mennä, ja valittu paikka on ainakin jossain määrin tuttu (välimatkat, massiivit, huiput, laaksot). Se on aika makiaa se. En tietenkään muista ulkoa jokaista huippua, laaksoa ja kurua, mutta massiivit, eli "vuorirykelmät" (onkohan se oikea suomennus), alkavat olla sen verran tuttuja, että reissujen suunnittelu on erittäin helppoa. Ja on aika siistiä tietää jatkuvasti että missä on.
Tämä kaikki nk. tieto/taito on keräänynyt kuuden retken aikana, joten sen verran tarvitsisi siis aikaa jonkun muun hiihtokohteen haltuunottoon. Aika työläs ja kallis urakka. Toki olisi intoa ja halua lähteä kaiken maailman Jenkkeihin, Patagoniaan, Japaniin, Huippuvuorille ja vaikka Kuuhunkin laskemaan putikkaa, mutta vuosibudjetit antaa myöten yleisesti noin kahdelle-kolmelle viikon laskureissulle. Ja jos lähtisi yllämainittuihin paikkoihin, kohteessa on oltava ainakin kaksi viikkoa (Kuussa ehkä vähän enemmän, hmmm....?) ja koko kauden reissubudjetti on oikeastaan käytetty.
Kuitenkin, kunhan nyt selviää yhtenä kappaleena tästä keväästä, suunnitella on ensi talven reissut joihinkin muihinkin maihin. Toisaalta laskukauden aloitus ja pääsiäisen vietto Lyngenissä alkavat olla niin perinteisiä, että eihän niistä nyt voi luopua, eihän?
Tammi- helmikuussa olisi siis hyvä hetki lähteä katselemaan muita laitumia. Pyreneet olisivat mielenkiintoinen paikka, samoin itä-Eurooppa. Haute Routekaan ei olisi mikään tyhmä juttu. No, tässähän on lähes vuosi aikaa ja kaikkea ehtii tapahtua. Voin kuitenkin luvata, että mikäli sinä rakas lukija jaksat seurata Naamojen seikkailuja vielä ensi "talvenakin", Naamat suuntaavat talviretkensä johonkin uuteen ja tuntemattomaan. Ei perinteistä Alppimäiskettä tai vastaavaa.
Hiutale, joka muuten pyörii Iltasanomien nettiTV:ssä, on inspiroinut miuta taas niin paljon, että jotain vastaavaa retkeä on takuuvarmasti luvassa. Se että ketä lähtee, milloin lähtee ja mihin lähtee, on vielä arvoitus, mutta lähtö kohti uutta ja tuntematonta on aivan varma!
Hoh, meinasi unohtua. Kolmanneksi, Lyngenissä on vain jotain niin maagista, siistiä ja mahtavaa. Aina kun laskeutuu Kilpisjärveltä alaspäin kohti merta, ja edessä aukeaa vuonojen, vuorien ja laaksojen maisema, mielen valtaa hiljainen innostus, jonkinlainen rauha sekä seesteisyys. Tunne vain kasvaa kun ajetaan vuonojen rantoja viistäen vielä tunnin verran kohti Lyngenin keskiosia, ja yli tuhat metriset vuoret nousevat lähes suoraan merestä korkeuksiin. Siellä olet halutessasi kaukana kaikesta ja kaikista, parhaimmat kaverit seuranasi ja vuorien lumipeite vain odottaa hiihtäjän suksen puhkaisua. Toki tämän kaiken voi kokea ympäri maapalloa, mutta Lyngenissä olemme me Naamat saaneet ensikosketuksen tähän.
Ajan pysähtyneisyys, hetkessä eläminen, luonto ja sen rauha. Aivan hirveitä kliseitä, mutta silti. Joku siitä paikasta tekee niin mahtavan.
Tulkaa vaikka ite kattomaan ja kokemaan. Ette varmasti pety!
Ja jottei kirjoitukset menisi liian filosofisiksi, kerrataan kulunutta viikkoa.
 |
| Tuliaisii, jihuu! |
Salla saapui siis perjantai-iltana. Lento oli pari tuntia myöhässä, mutta eipä haitannut, jälleennäkeminen oli iloinen kaiken odotuksen jälkeen. Lauantai meni kauppoja ja keskustaa kierrellessä, ja kovasta yrityksestä huolimatta uusia laskuhousuja ei tytölle löytynyt. Pahus.
Sunnuntaina otimme sitten suunnaksi Lyngenin. Naapurini (Fanny, if you try to read our blog, thank you again so much for toptur-gears!!!) oli siis ystävällisesti lainannut omat randokamansa Sallalle, joten pistäydyimme Breivikeidetin läpi ajaessamme Breiddalfjelletin maastoissa. Salla sai ensipuraisun skinnaukseen, ja hyvin tyttö pärjäsi. Ylösmenemisessä ei ollut mitään ongelmaa, eikä vauhtikaan ollut järin hidas. Ihan sopiva retkikuntatempo. Kello oli jo reippaasti iltapäivää kun lähdimme skinnaamaan, joten topitus jäi sillä kertaa. Tuulikin niin pirusti, joten käännyimme voin 500 metrissä takaisin päin. Kuitenkin puolipilvinen sää, hyvä lumi ja hyvät eväät takasivat onnistuneen ensimmäisen randopäivän.
 |
| Ja sit oltais menossa |
 |
| Eka randotauko |
 |
| Ja hyvässä kelissä pääsi tyttö hiihtelemään |
Meillä oli käynyt tuuri mökin suhteen. Olin aluksi auttamattomasti myöhässä varaamisen suhteen, kun sitä kolme viikkoa sitten rupesin järjestämään. Vapaita mökkejä ei meinannut löytyä mistään. Sitten kaverini Erik, Magic Mountain Lodgen työntekijä, vinkkasi eräästä Lyngseidetissä sijaitsevasta mökistä, tai talohan se oli, joka on juuri otettu majoituskäyttöön. Salamana sähköpostia talon omistajalle, ja hah, mökki oli meidän. Ja edullinen kaiken lisäksi. Mökkien yleinen hintataso Lyngenissä on keskimäärin 1000 NOK/yö (noin 130 €), ja me saimme tämän 800 NOK/yö (noin 100 €), joten tuuri kävi oikein kunnolla.
Ja mainostuksena, nettiosoite on seuraava: http://www.lyngen-home.com/
 |
| mökkelökökkelö |
 |
| Kaikenlaisia saunoja on nähty, mutta tää on kyllä kaiken huippu. pieni, siirrettävä huone olohuoneen nurkassa. Toimi kuitenkin varastona sillä kertaa, eli ei päästy kokeilemaan. |
Matka taittui jälleen oikein mukavasti ja olin jopa yllättynyt Sallan matkanopeudesta noin niinkuin ensikertalaiselle. Ei paljoa hävinnyt Naamojen retkikunnalle.
Puurajalla matkalla Rörnestindenille sijaitsee mukava skihytte, eli autiotupa, jossa söimme oikein maittavan voileipälounaan ja vietimme pitkän tauon auringosta ja kuumasta mehusta nauttien.
Virtaa riitti vielä ylöspäin jatkamiseen, ja jatkoimmekin vielä noin 700 metriin. Tuuli alkoi taas käydä aika kovaksi, joten skinit reppuun ja monot laskuasentoon.
Lumi oli ihan ok, ei mitään mahtavaa, mutta laskettavaa kuitenkin. Ja Sallakin hymyili päivän jälkeen, joten reissuhan oli erittäin onnistunut. Ja sitten suunnaksi Magic Mountain Lodge ja afterski-kaljat.
 |
| Ja alespäi sit. |
Onko kenelläkään kaveria, jolla ei ole facebookkia tai muuta pikaviestintä, eikä kanna puhelinta jatkuvasti taskussaan? Kuinka vaikeaa on tavoittaa sellainen ihminen? Voin kertoa että aika vaikeaa. Eipä oo ennen sattunut kohdalle...
Kaverini Erik, MML:n työntekijä, on juuri tälläinen persoona. Jumalauta että sitä miestä on vaikea saada kiinni ja tavata!
Sovimme tapaavamme maanantaina afterskillä puolen neljän aikaan. Miestä ei näkynyt. Patrick, paikan omistaja, kertoi että Erik on laskemassa. Aha, ok. Kello oli neljä, miestä ei näkynyt. Koitin soittaa, ei vastausta. Soitin uudestaan, ei vastausta. Puolen viiden aikaan nälkä alkoi jo kurnia molempien vatsoissa, joten päätimme lähteä kämpille tortillojen kimppuun. Ja ollessamme autolla, Erik kävelee lauta kainalossa mäkeä ylös hymy naamallaan. No sieltä se tulee...
No, no hard fealings, jälleennäkeminen oli mukava, ja juttua riitti. Sovimme tapaavamme tiistaina kolmelta Lodgella, juoda kahvit ja turista mukavia. Ei tavattu. Tiistaina oli sama homma: "Erik on laskemassa". Odoteltiin puolitoista tuntia, ei vastausta puhelinsoittoihin eikä viesteihin. Lähdimme menemään. Mies laittoi illalla viestin että hiihtopäivä venähti ja että tavattaisiin keskiviikkona. Aloimme olla Sallan kanssa vähän kypsiä, mutta sovimme niin. Ja mies oli kuin olikin keskiviikkona kello 12 paikalla. Tosin töissä, mutta kuitenkin. Juttu riitti kahvin merkeissä, ja uskoisin että saan Erikistä hyvän laskukaverin loppukevään retkillä, nyt kun miulla on autokin. Erittäin jees!
Tiistai meni sitten autoillessa sekä hengaillessa ja nauttiessa Lyngseidetin (eli Lyngenin ainoan kylän) rauhallisesta ja pysähtyneestä elämästä. Lempeä tuuli, puolipilvinen, lämmin kevätsää ja vieno meren tuoksu siivittivät mukavaan hengailupäivään.
 |
| Aurinkoooo |
 |
| :) |
 |
| Scenepipa! |
Jälleen onnistunut reissu Lyngeniin. Ja paras hommahan tässä on että en lähtenyt 1400 kilometrin kotimatkalle vaan vain 130 kilometrin. Kui hienoo se on!
Tehtävä: Tuo tyttöystäväsi/vaimosi/perheenjäsenesi tai kummin kaimasi Lyngeniin, tutustusta lajiin, varmista että fasiliteetit (kamat, sää, eväät, jne.) ovat kunnossa, vie randolle, ihastuta paikkaan, ja varmista että henkilö(t) haluaa tulla uudestaankin.
Tehtävä suoritettu. Salla tykkäsi randoilusta ja Lyngenistä ja tulee kyllä uudestaankin. Ei ehkä kuitenkaan Suomesta asti autolla (mitä?!! sehän on koko reissun idea!), mutta kuitenkin. MAHTAVA HOMMA!
Ja kuten lupasin testata sitä Antti Ruohosen kehumaa pariskuntaradoilua, testi osoittautui onnistuneeksi. Ei mies ihan höpöjä kirjoittele, höhö.
Tänään vaihdetaankin sitten maata ja valuuttaa, eli pikavisiitti Ylläkselle on viikonlopun agenda.
Perheeni on tullut Ylläkselle hiihtolomalle, joten nykyään lapinmiehenä matka Tromssasta Ylläkselle, 411 kilometriä, solemikhän! Poronkusema vai mite se oli?
Agenda ei niinkään ole hiihdot vaan opparin aloittaminen, shiieeet. Homma on lykkäytynyt ja lykkäytynyt parin muuttujan (öö, on vissii vähä hiihdelty) takia, joten tämä on juurikin hyvä irtiotto aloittamiseen.
Mutta jos aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, onhan se pakko lähteä aamuläpsylle ja tsekkaamaan kellostapulin lumet!
Ja ensiviikolla tulee Laukkarinen kaveriensa kanssa Lyngeniin, ja samalla saapuu myös Salosen Arttu, joten sankariteot kutsuvat taas. Ja ei mitkä tahansa sankariteot, vaan aika isoa mäkeä olisi suunnitelmissa. Mutta kelit ja suunnitelmat tarkenuvat, joten ensiviikolla niistä lisää.
- NaamaJussi
