Näytetään tekstit, joissa on tunniste toften. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toften. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. marraskuuta 2015

Kiven ja Jään laulu: osa 2

Terve,

Nyt on kauan kaivatun toisen osan vuoro. Momentum täytyi käyttää vapaalaskuiltamien aikaan hyväksi, ja tätä toista osaa joutui siirtämään tuonnemmaksi. No, se tuonnempi on nyt. 
Kakkososasta nyt ei ihan romaania saa kirjoitetuksi, valitettavasti, mutta joitain ajatuksia kuitenkin. Päällimmäisenä ajatuksena on perinteinen reissuvideo. Filmi oli jo hyvässä vaiheessa valmistua vapaalaskuiltamien aikaan, mutta editointiohjelma otti ja petti. Vai pettikö Windows 10, mene ja tiedä (veikkaan jälkimmäistä). Raivon partaalla jätin koko homman sikseen ja keskityin iltama-viikonloppuun.

Suomen paras lyhäri -kilpailun innoittamana jatkoin kuitenkin videon työstöä uudella ohjelmalla, ja niin sitä pari iltaa katseltiin Youtuben tutorialeja että mistä tätä ajetaan. Hiton kätevä kyllä tuo Youtube jos et jotain ohjelmistoa osaa käyttää. Jos tietoa ja opettajaa tarvitset, Youtube ja oikea hakusana auttaa! 
Haaveena on ollut saada joku laskuvideo "valtakunnalliseen" levitykseen, ja nyt aukesi sauma Vapaalaskuelokuvakiertueen avulla. Tämä kiertue on siis nykyään jo vuosittain järjestettävä leffatapahtuma, joka kiertää valituissa kaupungeissa näyttämässä vapaalaskuleffoja. Kiertue on jo täydessä käynnissä, ja seuraavan kerran leffoja pääsee seuraamaan lappeenrannassa 18.11.2015 Kinoaulassa kello 19 alkaen. Tarkempi kiertueaikataulu löytyy täältä. Tuottaja-Muukkonen lupasi harkita videon ottamista ohjelmistoonsa, mikäli ehtisin tuottamaan valmista tavaraa määräaikaan mennessä. No, siinä kaksi piiiiitkäää iltaa ja luomisen tuskaa myöhemmin video oli valmis ja Muukkonen otti sen sitten ohjelmistoon Vapaalaskuelokuvakiertueelle!!  Niin ja tosiaan NaamaVirneen lyhytelokuvaa pääsee seuraavan kerran katselemaan lappeenrannassa 18.11.
Video valmistuu
Ja vielä Juliste!
Videon nimi on tietenkin "Kiven ja Jään laulu", ja pituudeltaan tämä spektaakkeli on 3 min 12 sek. Kuten nimestä voi päätellä (ja aikaisemmistakin julkaisuista), niin video kertoo siitä, kuinka odotukset reissusta eivät aina vastaa todellisuutta, ja päivänselviä säätiedoituksia kannattaa lukea. 
 Ne odotukset.... On kaiketi jo aika selvää. Yleensä viikolla 43 Lyngenissä on täysi talvi päällä, mutta tänä vuonna asia oli hieman toisin. Oli kivistä, oli jäistä, oli syksyistä. Buu. Toki me se tiedettiin, mutta eipä haluttu uskoa säätiedoituksia. 
Huolimatta lumettomuudesta, päästiin huiputtamaan Store Kjostinden, syksyinen kotimäkemme, joka on ollut Rahikaisen tikkilistalla jo useamman vuoden. Miulle ja Laukkikselle huiputus oli toinen, mutta edellisestä oli toki jo neljä vuotta (Ruotsan eka reissu Lyngeniin, hui!). Ja edellisellä kerralla ei toki ollut lunta oikeastaan ollenkaan, mutta ainakin jäätikön päällä pystyi laskettelemaan. Nyt pystyi lähinnä vain laskeutumaan....

Aamuhommia

Kjore Storstindenin, eli Store Kjostindenin huipulla
Pari päivää sitä jaksettiin, ja Laukkis jaksoi, Ruotsa ja Rahis vaa päivän, ja kolmantena käytiin vähän patikoimassa. Ja, kun ei ollut lunta, niin aateltiin lähteä päivää aikaisemmin kotiin. Toki, näin jälkikäteen ajatellen, olisihan siellä voinut olla vaikka kuinka kauan, mutta sitten olisi tarvinnut kalavehkeet, veneen, maastopyörän, vuorikiipeilykamat you name it.
Syys- ja loppukevään reissuilla pitäisi kai olla joku varustepaku messissä, jossa olisi sitten työkalut kelien mukaan. Nii ja se kajakki. Olisi kyllä aika kivaa mikäli olisi nuo kaikki kamat ja paku....
Lähetää patikkaan
Trollvasstinden taustalla

Trollvashyttellä
Muutta eipä siinä! Mikäli vähänkään kiinnostaa, niin lähehä kattelemaan hiihtoleffoja, mikäli vapaalaskuelokuvakiertue sattuu kaupunkiisi!

- Jussi

tiistai 20. lokakuuta 2015

Syysretken alku!

Moimoi!

Se on syksy ja blogin käynnistys. Kesä tuli ja kesä meni, eipä siinä tälläkään kertaa ole kertomista. Töissä ja sillee. Ei seikkailuja. Vähän on jo talvi ilmoitellut itestään yöpakkasten muodossa, mutta siihen on homma jäänyt ainakin etelässä. Mutta mitäpä siitä, koska:

Tätä kirjoittaessa ollaan jo Jyväskylän kohdalla ajelemassa kohti Lyngeniä! Eli syysretki on alkanut! Jihuu! Meitä on kolme ukkoa reissussa tällä kertaa: Ruotsa, Laukkis ja Rahikaine. Majoituksena toimii jo perinteeksi muodostunut Svensbyn mökki lähellä Lyngseidetin kylää, ja kotimäkenä Kjostindenin massiivi. Lumitilanne on huonohko tuolla pohjoisessa, pakkasraja on vasta jossain 700 metrissä, joten moreenin tallustelua sukset selässä on edessä. Shiiit. Mutta se on sitä ja se kuuluu lajin luonteeseen.
Reissun raskain ja vaarallisin osuus on edessä kun jälleen ajellaan yön yli pelipaikoille. Onneksi meitä on kolme ukkoa jakamassa kuormaa, niin ehkä tässä ehtii nukkua minuutin tai kaksi. Ja aamulla mäkeen... Huhhuh sanoisi joku...




Matkaa on ja aikaa menee...
Toivotaan että Ruotsa ehtisi ja jaksaisi päivittää tilannetta myös reissun päältä, eli muutama päivitys tältä viikolta olisi todennäköisesti luvassa. Päivityksiä on myös luvassa kama-arvostelujen muodossa, joten pysykääpä hököllä!

- Ruotsa