Spring (not winter) is coming

Moro!

Kevät se alkaa tulla tänne pohjolaankin. Lumet sulavat, pakkasta ei juuri ole ja opiskelijat alkavat enemmän ja enemmän kulkea Conversen tennareissa. Mikäpäs siinä, hyvä meininki.

Itsellä tuo negatiivinen aamukampa näyttää että miulla olisi noin kuukausi täällä vielä aikaa olla. Mihin se neljä kuukautta on taas kadonnut? Vastahan tänne tultiin pimeyden ja lumikinosten keskelle tammikuun alussa. No, ehkä aika on kulunut rattoisasti kun siihen ei ole niin keskittynyt.
Helmikuu oli ehkä hitain kuukausi, mitään ei tapahtunut, lunta ei tullut, Ruotsa vaan oli koulussa, kävi reenaamassa ja söi. Maaliskuussahan sitten alkoi tapahtumaan niin lumien kuin laskujenkin osalta, ja nyt ollaankin sitten tässä. Muutama väliviikko, mukaan lukien käynti Suomessa Ylläksellä, ollut tässä parin kuukauden aikana, muuten seikkailuja, hiihtoa ja laskukavereiden sekä tyttöystävän vierailua. Ja on ollut kyllä erittäin antoisaa. 30 laskupäivää tähän mennessä, ei huono. Ja lisää on vielä tulossa. Ei ihan 50 laskupäivään päästä, mutta ei ehkä haittaa.

Kulunut kuukausi oli enemmän tai vähemmän synkkää noiden kelien puolesta, olikohan neljä aurinkoista päivää. Muuten vain tasaisen harmaata ja märkää. Sai siinä kyllä muutaman hyvän laskun, mutta Ajelutiimin vierailun aikana olisi kyllä saanut sää olla parempi. Halu sankaritekoihin oli valtava, mutta jos siellä vuorella ei näe mitään, ei sinne ole järkeä mennä. Ei siitä nauti kukaan.
Mutta nyt onneksi sää näyttäisi parantuvan. Ensiviikolle on toistaiseksi luvattu täyttä auringonpaistetta lähes koko viikoksi, joten toivotaan että se edes jossain määrin pitäisi paikkansa.

Tutkimusmatkailua Fornesdalenissa. Taustalla Ode Siivosen ensilasku Store Fornestindeniltä

Viimeviikko meni jälleen hiihtohommissa. Kaverini Anna oli täällä kaveriporukkansa kanssa, ja sain kutsun heidän mökilleen. Säät eivät oikein suosineet, mutta mökki- ja reissumeininki maistui jälleen ja porukka oli aivan mahtavaa.
Saatiin kolme aika hyvää hiihtopäivää, joista ei nyt suurempia kertomuksia ole, mutta aika jees hiihtoa kuitenkin. Lumi oli kyllä erittäin märkää alle 500 metrissä, joten hyville lumille pääsy vaatii normaalia enemmän töitä (tosin eipä se nyt ole homma eikä mikään, mutta yli tuhanteen metriin täytyy kuitenkin kiivetä, jotta saa hyvän laskun).

mukavan kodikas pikkukökkelö

Hatteng Camping. Toimii.

 Yhtenä päivänä käytiin myös "jääkiipeilemässä". Eli loivalla jääputouksella testailtiin kaikkia jäätikkökilkkeitä, mm. hakku, jääruuvit, köysistöt, sekä harjoiteltiin ankkureiden tekoa, railopelastusta, itse jääkiipeilyä sekä muuta jännää. Kaikki kamat oli taas läpimärkiä homman jälkeen (tosin kuoret eivät tällä kertaa kastuneet läpimäriksi), mutta hauskaa tuo oli! Tamokdalen-nimisessä laaksossa on paljon tuollaisia helppoja, loivia jääputoksia, joissa voi hyvin leikkiä jäätikkökamojen kanssa, jos keli on huono. Suosittelen.
Kiitokset siis hyville henkilökohtaisille facebook-ystävilleni Annalle, Einolle, Sannalle ja Tuomakselle mahtavasta viikosta! Taas tuli uusia kavereita, hyviä läppiä, paljon naurua ja hyvää laskuakin!

Anna ihmettelee jääputousta

Roikutaan kaikki slingeissä

#self(ie)anchor

Yllättävän jännää oli roikkua lähes tunti tossa ankkurissa, ja sen jälkeen irroittautua...

Sadepäivänä käytiin kalassakin (Tuomaksen kuva)

Yllättävän seesteistä virvelöidä vuonon rannassa (Tuomaksen kuva)

Tuomas täytyi hakea Tromssan lentokentältä, joten piti käydä pitsalla. Ja oli kyllä hyvää jumalauta!

Hiski on aika paras koira!

Törmän tiirailua

 Ja, prrrr rummun pärinää, tänään olisi taas WR:n lähdettävä kuljettamaan vapaahiihteilijä kohti Lyngeniä. Salosen Arttu tulee viettelemään vappu tälle suunnalle (norskit ei juhli vapun aattoa. WAAAAT?), ja vaput menee jälleen seikkaillessa. Toivotaan hyvää keliä ja hiihtoa loppuviikolle, muutama sankariteko on taas kiikarissa. Niistä sitten lisää myöhemmin!

Ukko lähdössä taas, täytyy siis tankata!

Musta pääsiäinen ja ylösnousemuksen Pääsiäissunnuntai

Pääsiäisloman toinen viikko on jo hyvää vauhtia etenemässä, ja tässä ollaan menty fiilisten vuoristoradalla aika urakalla.

Ruotsalla ja ajelutiimin pojilla oli kyllä melkoisen musta pääsiäinen ja Piiiiitkä Perjantai. Säätiedot näyttivät lähes aina puolipilvistä tai pilvistä, ja se oli omiaan pitämään kulissimaisen toiveen hyvästä laskukelistä. Mika Waltari iskee jälleen: Ihminen uskoo sitä mitä haluaa uskoa.
Toiveikkaina mäkeen lähdettiin lähes joka päivä (mm. Tromsdalstindenillä, Tamokissa ja uudestaan vielä Tromsdalstindenillä), mutta totuus löi vasten kasvoja viimeistään puurajalla, josta ylöspäin näki pelkkää harmaata valkoisen eri sävyissä, eikä taivaanrannassa ollut merkkejä kelin aukeamisesta. Huiput olivat pilvessä, vettä tai lunta sataa tihutteli voimakkaan länsituulen kanssa. Melkosta Via Dolorosaa, näin raamatullisessa hengessä kun ollaa.

Norjalainen puolipilvinen

Mutta, as usual, This is Norway. Ei auta valittaa. Ja silti mielet painuivat matalalle, ai jumalauta. Synkkyyttä, synkkyyttä. Oltiin kuitenkin porukalla kärsimässä norjalaisesta puolipilvisestä, yksin olisi ollut enemmän kestämistä.

Mutta sitten tuli Pääsiäissunnuntai ja ylösnousemuksen aika! Keli näytti , hoho, jälleen kerran, puolipilvistä, mutta päätimme siitä huolimatta lähteä Lakselvbuktiin Lyngenin eteläosaan. Lakselvtindanen massiivilla sijaitseva kuru nimeltä Tomasrenna, a.k.a Nivunen, oli kohteenamme. Pilvet roikkuivat matalalla, ja fiilikset kääntyivät laskusuuntaan törmää tiiraillessa.

Sinne sitä pitäisi sitten lähteä läpsyttelemään

Parkkipaikka oli aika täys. Norski-autoja tasan yksi

 Autoja (Suomi-rekkarein) oli parkissa melkoisen paljon ja hiihtelijöitä näkyi rinteellä melkoinen määrä, joten latu olisi ainakin valmis. Jahkailua ja jahkailua, mutta ONNEKSI päätimme lähteä koittamaan. Nivunen oli siis erittäin ruuhkainen, ja valitsimmekin viereisen Lakselv couloir-nimisen kurun. Sinne ei ollut menossa ketään, ja pääsimme tekemään portaatkin itse.
Keli alkoi kun alkoikin aukeamaan puolen päivän jälkeen, ja mielialat nousivat kohisten sitä mukaa kun kurua tarpoi ylöspäin. Kurun alaosa oli erittäin hyvässä lumessa, mutta yläosa jäässä. No ei haitannut, Päästiin lähes kurun huipulle, sukset jalkaan ja alaspäin.
Kurun yläosa oli siis aika mielettömän jäistä meininkiä, joten hyppykäännökset hakun kanssa tulivat tutuksi. Kuitenkin kurun loppupäässä, ennenkuin kuru aukeaa ylängölle, lumi ehti muuttua pehmeäksi, noin 30 cm puuteriksi. Ja sitten vain kaasua!! Riemulla ja laskunautinnolla ei ollut mitään rajaa. Kaikki se turhautuminen mitä viikon aikana oli kertynyt märästä lumesta, huonosta kelistä ja huonoista lumiolosuhteista, purkautui noihin muutamaan kymmeneen käännökseen Lakselv Couloirin jyrkähkössä alaosassa. Sitä nautinnon määrää. Ei oo järkee.

Ylöspäi (tai voisi olla alaspäin myös...?)

mut ekan pitää olla #selfie

Jyrkkää ja jäistä. Hakku henkisenä tukena (kuvakaappaus)

"Kui voi yksi mäki muuttaa koko reissun luonteen ja fiiliksen? Meikä oli ihan valmis jo lähtee kotiin enkä varmasti ois tullu Norjaan uudestaan, mutta on tää kyllä sittenkin ihan hyvä paikka" Vitti mite hyvä fiilis!". Näin sanailivat Opa ja Tane mäkipäivän jälkeen. Lakselv couloir oli todellakin yksi tämän kauden siisteimmistä laskuista ja fiilikset olivat kyllä aivan tapissa Ruotsallakin. On nää laskuhommat sittenki ihan kivoja, enkä oo vielä lähdössä pois.

Ja laskupäivän kruunuksi auringonpaiste Tromssassa ja kävelyä meren rannalla!

Ja nyt pojat ovat lähteneet. Enää ei tarvitse herätä ensimmäisenä tekemään kolmelle ukolle aamupalaa. Kämpässä ei ole hujan hajan lojuvia laskukamoja, eikä illan tullen tarvitse täyttää koko huoneen pinta-alaa patjoilla. Huone näyttää tyhjältä, niin tyhjältä. Yllättävää sinänsä, mitään älytöntä laskureissu-darraa ei päässyt syntymään, mutta vähän tässä nyt haikea mieli on silti. Kulunut viikko Ajelutiimin kanssa oli kyllä antoisa ja ikimuistoinen synkkyyksineen kaikkineen! Kiitos pojille erittäin paljon että olitte täällä Ruotsan seurana. Sain pojilta paljon oppia ja erilaisia näkökulmia vuorihommista ja laskemisesta. Oli mahtavaa olla tuolla könyämässä kanssanne. Vielä kun sen kolmannen Ajelutiimiläisen, legendaarisen Kuutti "Rakkikoira" Haapasen, kanssa pääsisi laskureissulle. Miehen, joka on kuulemma Ruotsaakin nopeampi syömään. Mie haluun kyllä päästä näkemään sen.
Ja vaikka ette ite aina sitä aattelekkaan, nii ootte te kyllä ihan pirun kovia äijiä, ja viisi kautta alpeilla näkyy kaikista otteista! Ruotsa kiittää!

Aika perus ilta Ruotsan kämpillä. Kiitos Pojille seurasta!

Ja sitten seuraaviin aiheisiin. Viikko pöyrii ja tänään tiistaina oli välipäivä. Lunta on pudotellut aika mukavasti, ja vaikka siellä Suomessa on jo kesät päällä, täällä Ruotsa vielä nautiskelee talvesta. Lyngenissä on edelleen melkoinen Suomi-invaasio käynnissä joten eiköhän sieltä laskukavereita löydy.
Torstai näyttää aika mukavaa keliä, ja se Nivunen kummittelee mielessä. Katsotaan siis että miten kelit vielä kehittyy ja mikä on Wanhan Rouvan keulan suunta.

- NaamaJussi

Pääsiäisloma ja nuoremman laskusukupolven kokoontuminen

Bujah, taas puolitoista viikkoa hujahtanut wrooomwroooom....
On taas oltu kipeenä, kämpillä, seikkailemassa, lumisateessa, teltassa, autossa, kaikkialla.

Elikäskäs. Kahden viikon pääsiäisloma koulusta alkoi maanantaina. Seuraavaa on tapahtunut ennen sitä ja sen jälkeen:

Viime viikolla flunssa tuli ja otti Ruotsan hallintaansa. Tiistaina kävin pikkurandolla Tromsdalenissa, ja illalla olikin flunssa päällä. Tuli missattua kaksi päivää auringon paistetta ja viimeiset hyvät lumet.
No, ei auttanut, tauti piti kärsiä pois. Perjantaina kämpillä oleminen alkoi käymään sen verran mielen päälle että oli pakko jotain keksiä, ja Lyngeniin näytti viikonlopulle aika kelvollista keliä. Laskukavereita ei taaskaan ollut, mutta lähdimpä kuitenkin paikan päälle telttailu mielessä.

Viime viikon randohommia

Ja keli oli jees

 Lauantaina kiipesin Sultindenin länsipuolen tuplakuruista toisen. Aika mukavaa meininkiä oli! Tosin pari sataa metriä ennen huippua lumi alkoi olla niin ilmavaa ja kaikkea muuta, ettei yhden pään ajattelukapasiteetti riittänyt pohdintaan "onko turvallista jatkaa?". Kaipa ne lumet olisivat kestäneet seinällä, mutta yksikseen tuolla seikkaillessa riskien otto on aika tyhmää. Piiiitkän tauon ja auringonoton jälkeen käännyin alamäkeen. Lasku ja lumi olikin sitten aikamoista kuraa, joten ei siitä sen enempää. Hyvä nousu silti!

Hyvää nousua

Hyvä taukopaikka

Ja aurinkokii näky vähä pilven takaa

Mäkihommien jälkeen meninkin vanhalle tutulle leiripaikalle Rotvikiin, keittimet tulille, pastat huiviin ja teltan kasaukseen. Tuli muuten teltanpohja liipattua sellaiseen A0-luokkaan, että betonilattiaurakoitsijoilla olisi ollut ihmettelemistä tasaisuudessa. Sitten siitä nukkumaan ja sain ehkä parhaat unet teltassa ikinä, lie kun olin yksin ensimmäistä kertaa telttailemassa.

Siäl se sit ois

Neljän hengen teltassa oli tilaa mukavasti

Huomenta!

Sunnuntai-aamuksi Ajelutiimin poikien, Tanen ja Opan, piti tulla paikan päälle miulle kaveriksi, mutta pojat eivät pääseetkään lähtemään Kilpisjärveltä ajoissa. Erik ei tunnetusti vastannut puhelimeen eikä viesteihin, joten sekin päivä alkoi mennä sooloiluksi.
Soolohommat ovat ihan ok, mutta olisi se kiva mennä porukassa ja ratkoa ongelmia yhdessä. Ja sitten olisi tyyppejä kaivamassa siuta pois sieltä lumesta...

Leiripaikka sijaitsee muutaman skinnausreitin lähtöpaikalla, ja parkkipaikalle alkoi aamulla saapua porukkaa hiihtohommiin. Eräs ruotsalais-ryhmä oppaansa kanssa oli suuntaamassa Istinden-nimiselle huipulle. Huippu on ollut "pakko tehdä"-listassani, joten kyselin kohteliaasti oppaalta että josko voisin seurata heidän jälkiään hyvän matkan päästä. Oppaalle se sopi, ei tosin voi vastata turvallisuudestani, joten odottelin sitten heidän lähtöään. Pääsin siis "laskuporukkaan", aurinko paistoi ja kahvia hörppien mieli alkoi koheta kummasti, ja tunnin verran odoteltuani lähdin seuraamaan jälkiä.

Skinnaus kulki hyvinkin jouhevasti ja jouduin hidastamaan vauhtia kun olin saamassa ryhmää kiinni (tunnin takamatkalta, höhö). Oli aika tylsää ja hidasta pitää riittävä väli opasporukkaan (oppaan ryhmässä ei saa olla kuin kuusi henkilöä, ja minä olisin siis ollut seitsemäs, ei hyvä jos joku näkee), mutta eipä siinä, aurinko paistoi, oli lämmin ja hitaasti mutta varmasti lähestyttiin jäätikön kautta huippua. Meininki oli aika turvallisissa kantimissa, joten "yksin" hiihto oli jees. Jäätikkö tosin vähän jänskätti railoineen kaikkineen, mutta opas vähän katseli perääni jäätikön "pahimmissa" paikoissa, ja se oli hyvin ystävällistä häneltä.

Kantelimpa ihan huvikseen köyttä ja kaikkia jäätikkökilkkeita...

Porukka pysähtyi pari sataa metriä ennen huippua eräänlaiseen "satulaan", eikä jatkanut enää matkaa. Päästyäni paikalle, opas sanoi että homma menee liian jyrkäksi ja porottava aurinko on pehmittänyt lunta liikaa. En yksinäni viitsinyt lähteä enää ylöspäin, siinäkin oli hyvä nauttia auringosta ja ehkä upeimmista maisemista Lyngenissä. Opasporukka oli suunnitellut laskea vuoren vastakkaiselle puolelle meren rantaan, jossa heillä oli autot odottamassa. Itse laskin sitten nousureittiä takaisin teltalle. Ei kummoinen lasku, mutta aurinko paistoi, ja sekös oli mahtavaa!

Ajelutiimin pojat olivat tulossa iltapäiväksi Lyngeniin ja sovittiin treffit Magic Moutain Lodgeen. Eli sinne siis affe-olusille. Opas oli myös Lodgella, ja tarjosin kiitokseksi päivästä oluen hänelle. Oli kyllä huippupäivä hiihdellä ekaa kertaa "lähes" oppaan kanssa tai ainakin oppaan perässä!

Maisemat "satulasta"

Opasporukka, Istinden taustalla

Ja pilvi kävi auringon edessä

Ajelutiimikin saatiin paikan päälle ja pojat mukaan leiriin. Pastaa taas tulille ja leirihommiin. Tane ja Opa ottivat mielellään vastaan majoittumiskutsun telttaani, ja ihastelivat tasaista teltan pohjaa.. A0-luokkaa, vain parasta laatua!

Maanantaille lupailtiin vähän huonompaa keliä, ja mäkisuunnitelmat olivat auki. Tapasimme Erikin MML:lla sunnuntaina, ja sovimme hiihtävämme maanantaina yhdessä (hohhoh, sovimme, niimpäniin, Erikin kanssa, niimpäniin. Tuhoontuomittu suunnitelma). Erik ehdotti niemimaan pohjoiskärjessä olevaa Russelvfjelletin luoteisseinää, ja otimme ideasta kopin. Laitoin Erikille illalla viestin että poimisimme hänet kyytiin 8.30 eräästä risteyksestä.
No, maanantai koitti ja aamutoimien jälkeen ukot autoihin ja tietä alle. Olimme 8.32 sovitussa risteyksessä. Ja, prrrrr rummun pärinää, Erikiä ei näy. Koitin soittaa hänelle, ei vastausta. Soitin uudestaan, ei vastausta. Toistin tätä toimenpidettä aika kauan. Puoli tuntia odottelimme, ja se sai riittää. Jos mies ei vastaa puhelimeen tai soita takaisin, no can do. WR parkkiin ja Tanen "sponsori"-subarulla mäkeen. Russelvfjelletille ajaisi reilusti yli tunnin, ja ei me sitten sinne asti viitsitty lähteä. Pojat olivat kuulleet mukavasta autiotuvasta, hyttestä, lähellä Lyngseidetiä Kavringtindenin ja Rörnestindenin välisessä laaksossa. Keli oli vähän huono, ja hytte kuulosti mukavalta idealta. Sepä olikin sitten maanantain kohde.

Mihipäi?

Hytte löytyi pienen paikannus- ja kartan tutkimisoperaation jälkeen. tai siis sen katto ja savupiippu löytyi. Mökkelökökkelö olikin vähän hautautunut lumeen. No, caterpillarit hommiin ja jonkin ajan kuluttua saatiin kuin saatiinkin ovi näkyviin. Ukot siis mökkiin ja tauon viettoon.
Hytte sijaitsi erittäin mukavassa laaksossa, ja hytten molemmin puolin aukesi paljon seinämiä ja kurua laskettavaksi. Keli kuitenkin oli ja pysyi huonona, ja sankariteot saivat jäädä. Ensikaudella, sanoisi Tuomas Virkkunen.

sieltä se oviaukko löytyy

mukava kökkelö

 Kun menimme affeoluille MML:lle, kukas se siellä olikaan, maailman helpoiten tavoitettava ystäväni Erik. "I woke up at 7.00 and waited your call" "You didn't call and I rent my snowboard for one of Lodge's customers". Justjust..... Ei ollu kuulemma saanut viestiäni. Erittäin mukava äijä ja kaikkee, mutta.... No ehkä me joskus päästään laskemaan yhdessä. Ensikaudella....

Tiistai alkoikin sitten lumimyrskyllä, ja kiireen vilkkaa kamat kasaan ja Tromssaan pitämään keliä. Lautta onneksi liikkui, olisi ollut aika hidasta ajella mantereen kautta noin 40 km/h keskinopeutta. Hidasta se oli kyllä Tromssan puolellakin. Välistä näkyi pelkkää valkoista ja ajaminen huonosti nukutun yön jälkeen oli aika jännää. Päästiin kuitenkin kämpilleni ilman ulosajoa tai muuta ikävää, ja päikkärit olivat enemmän kuin ansaittu.

Aamarihommat teltassa. Oli kotoisaa

Jännän äärellä

Tane ei tarvinnu köllöttelyyn ees patjaa. #Kovis

Tällekin päivälle, eli keskiviikolle lupailtiin huonoa keliä, ja kävimme sitten pienellä randolla Tromsdalstindenin itäpuolella. Mukavaa jyrkkää metsälaskua ylempänä, mutta muuten lumi oli niin märkää ettei suksi luistanut taas mihinkään.

Tuuli sen verran pirusti että caterpillarit hommiin

Kiva kun taukopaikka on tuulensuojassa

Torstai olisi sitten pitkästä aikaa hyvää keliä, joten sankariteot kutsuvat! Otertindenin koillispuolen kuru on tavoitteena, ja saa nähdä kuinka poikien käy. Jos kaikki käy hyvin, ylös mennään, mutta olosuhteiden mukaanhan siellä ollaan.

Viikonloppu ja ensiviikko on vähän epäselvää toistaiseksi. Telttaa Lyngeniin, opparin tekoa Tromssassa, siinä niitä vaihtoehtoja, katsotaan...

- NaamaJussi

Vauhdilla mennyt maaliskuu ja mökkeilyä Lyngenissä

Täällä sitä taas istutaan kämpillä ja yksi laskureissu taas takana. Ei enää Laukkarisen mononkuivaimen aiheuttamaa kotoista monohien katkua. Ei enää pientä mökkiä täynnä haisevia laskukavereita ja -kamoja. Ei enää Salosen maukasta makaronilaatikkoa. Eikä enää sitä laskureissurutiinia: Hiihdä, syö, nuku.

HUOH.....

miu koko

Mutta onneksi tämä fiilis on vain väliaikaista. Eilen tätä kirjoittaessani ajattelin, että huomenna on (toivottavasti) reissudarra ohi, ja voisi alkaa keskittyä arkisempiin asioihin. Voisi käydä taas Yliopistolla katsomassa, miten se se sisäpihan remontti edistyy. Ei mutta eilenhän olikin lauantai. Ja tänään sunnuntai. Päivätkin ihan sekaisin.

Kyllä siinä pienen vapaahiihtäjän kuuppa menee sekaisin onnistuneesta laskureissusta. Sitä keskitytään säähän, lumeen, maastoon, omaan suoritukseen, lepoon, varustehuoltoon ja kavereihinkin. Ei paljoa tullut mietittyä että mitähän ne siellä corporate finance-kurssilla taas käy läpi.

Eli mahtava reissu Laukkarisen, Salosen, nuoremman Laukkarisen ja Säätäjät-skiteamin kanssa. Kiitos pojille.
Sää ei meillä ollut mikään mahtava, mutta lunta riitti ja sitä oli paljon. Lyhyitä, jyrkkiä metsälaskupätkiä saatiin paljon, ja Ruotsakin sai kauan kaipaamansa lumipöllyn sisällä laskemisen.

Edellisessä postauksessa mainitut sankariteot jäivät kuitenkin valitettavasti tekemättä. Sää oli tosiaan sinkissä lähes koko ajan, lukuun ottamatta pieniä selkeitä hetkiä torstaina.
 Laukkarinen, hänen veljensä Janne ja Säätäjät-skiteamin Matti ja Heikki olivat tulleet tiistaiaamuna pelipaikoille. Ruotsa ja Salonen Tiistai-iltana. Tiistain mäkipäivänä kävi kuitenkin pieni takaisku, ja nuorempi Laukkarinen joutui jättämään hiihtohommat kesken kipeän polven takia ja ottamaan torstaille lennon Suomeen. Paranemisia äijälle!

Keskiviikko näytti, prrrr rummun pärinää, huonoa keliä, joten Rasmustindenin, meidän kotimäkemme, metsät olivat päivän agenda. Sieltä saatiin oikein kivoja laskuja, ja aurinko näkyi pariin otteeseen pilviharson läpi. Lumi oli metsässä todella hyvää, ja meininki maistui!

vähä arskaki näkyi

Laukkis vetelee

ja Ruotsa perässä

käydääs vielä kerran sillä kielekkeellä

Taukoa tuulisissa olosuhteissa.

Keittiö aamupalan jälkeen

 Torstai olisi siis ollut seikkailupäivä kelien puolesta, ja lähdimme kohti Store Fornestindeniä. Tie oli kuitenkin kiinni lumivyöryvaaran takia (Holmbuktin kylän kohdalla vyöry pyyhkäisee yleensä tien yli mereen saakka, ja sitten kaivurit onkin siellä pari päivää siirtelemässä auton kokoisia jäälohkareita jotta tie saadaan taas auki).
Suunnitelmat siis uusiksi. Onneksi Laukkarinen kokeneena kettuna muisti vanhan "varapaikan huonolle kelille". Menimmekin Goverdaleniin, siis samaan laaksoon jossa telttailtiin Rahikaisen ja Soinisen kanssa muutama viikko takaperin.
Laukkarinen oli Soinisen kanssa toissa kesänä katselemassa paikkoja, ja bongasi kyseisen metsäisen seinämän Goverdalenin länsipuolella. "Hmmm, tuo voisi olla hyvä paikka huonolla kelillä. Harvaa puustoa, paljon tiputuksia ja jyrkkääkin laskua". Ja nyt tämä bongaus laitettiin täytäntöön.

Siellä käytiin

Huippuharjannetta

Pojat huipulla

Ja maisemia sieltä

Ja taukoa huipulla. Aurinko perhana paisto vähä silmiin

 Keskiviikkoisen lumisateen jälkeen laakso oli erittäin hyvässä lumessa ja Goverdalenin metsäharjanne osoittautui erittäin hyväksi paikaksi. Saimme vielä huiputuksenkin päivälle (töppyrän nimi oli siis Flatsteinfjellet), ja sekös oli jees. Jännintä koko hommassa oli, että vaikka huipulle piti nousta kapeaa harjannetta, matkaa kertyi viisi kilometriä ja muutenkin meininki oli kuin isoissakin sankariteoissa, emme olleen kuin 850 metrissä.
Ei siis edes tonnin töppyrä, mutta, ah, silti niin hieno paikka. Ei näköjään aina tarvitse mennä korkealle saavuttaakseen paljon. Talvinen metsä oli aivan upea, skinnaus kulki, hyvät kaverit, hyvä lumi, jyrkkää laskua, loivaa lojottelua ja naamalle pöllyävää lunta. Ei huono.

Ruotsa seinämällä

Laukkis viilettää

Laukkis viilettää 2

Ja Ruotsa viilettää

Ja saatiin sitä luntaki naamalle!

Perjantai oli kelien puolesta hyvin samanlaista, ja viihdyimme Flatsteinfjelletillä senkin päivän. Metsäharjanteelta löytyi paljon eri variaatioita aina "tattilinjoista" ja jyrkistä seinämistä isoihin droppeihin. Päivä kului nopeasti siellä leikkiessä.

Arttuki pääs kameran paremmalle puolelle

Oho, Arttu pääs toistamiseen!

Laukkis jyrkänteellä

Ja Laukkis tattimaassa

Perjantai-iltana yr.no oli ennustanut isoa lumimyrskyä, joka sitten kuivui kuitenkin kokoon. Lauantaiaamuna Laukkarinen ja Säätäjät-skiteamin Matti ja Heikki lähtivät takaisin eteläänpäin, kun Ruotsa ja Salonen lähtivät vielä aamulenkille kotimäelle. "lumimyrsky" oli tullut suurelta osin räntänä, joten ikävä märän lumen kansi oli päässyt tekeytymään. Ylempänä lumi ei ollut enää niin märkää, ja puurajalta saimmekin yhden mukavan laskun alas mökille. Reipas 1,5 h lenkki ja mökin siivoukseen ja ennen kahtatoista molemmat ukot kotia kohti.

Huomasin tuossa juuri että maaliskuu on loppu ja huhtikuutakin ollaan tahkottu jo yksi viikko. Vittiläine että maaliskuu kului nopeasti hiihtohommien merkeissä.
Nyt näyttäisi siltä että alkava viikko olisi täysin kouluun keskittymistä, mutta sitten onkin jo pääsiäisviikko ja virallinen loma koulusta. WR:n keula kääntyy silloin Lyngenin suuntaan, ja 11-15 päivää olisi tarkoitus siellä vietellä. Laskuseuravirityksiä on vaikka minkälaisia. Eräs aika kova porukka olisi tulossa, ja yksi Naama kelpuutettaisiin telttakylään myös. Salonen olisi myös kovasti tulossa, pari kaveria etelän suunnalta, sekä yksi pohjoisesta. Katsotaan mitä kaikkea keksitään ja miten hommelit menee.
Kerrotaan näistä viritelmistä lisää kunhan hommat tarkentuu.

NaamaVirneessä ei valitettavasti näillä näkymin enää kokoonnu Norjan maalla tänä talvena, mikä on hyvin valitettavaa. Muut kiireet painaa pojilla päälle. Mie aattelin hiihtää sitten Soinisen ja Rahikaisen puolesta oikein kunnolla!

Ja täällä Norjassa on oikeastaan vasta nyt kunnon talvi. Sademäärä kuluneen kuukauden aikana on 150 mm ja lumipatjakin on lisääntynyt Tromssassa 50 sentillä. Se on muuten hyvä homma! Suomessa on kaiketi aika vappukelit jo, mutta täällä nautitaan. Kelit alkavat olla parhaimmillaan!

- NaamaJussi