Kevät Tromssassa - Miten se nyt sitten meni?

"Yksi maailmanaika on lopuillaan, ja toinen on alkamassa. Tunnen sen. Loppu on lähellä". Tämä oli lähes suora lainaus Turms, Kuolematon-kirjasta. Taattua Waltarin Mikaa. 

Tuon luonnostelin jo muutama viikko sitten. Silloin olin vielä Tromssassa, ja pari viikkoa oli aika kotiinlähtöön. Nyt jo sitten on oltu pari kolme viikkoa Suomessa, ja neljä kuukautta (ja pari viikkoa) vaihto-opiskelua, hiihtämistä, ulkomailla asumista ja uuden kokemista alkaa jo painua muistojen uumeniin. Tämän postauksen runko on kirjoitettu jo toukokuun alussa, joten leikkikäämme että olisin jossain kohtaa tekstiä olisin Tromssassa, ja jossain jo Suomessa.
No, lukija ottaa vastuun. Tästä se lähtee:

Neljä kuukautta. Ennen Tromssaan lähtöä mietti että vittiläinen neljästä viiteen kuukautta on paaaaljon. Mutta eihän se nyt oikeasti ole midii.
Neljä kuukautta elämässä, yksi (ruma ilmaus) vain. Se ei ole neljää tai viittä vuotta, kuten opiskelut yleensä, se ei ole edes vuottakaan, kuten intti voi olla, tai yhtä kouluvuotta (eli yhdeksää kuukautta). Se menee hetkessä, voin kertoa. Vastahan Rahikainen ja Soininen kävivät luonani. Vastaha me hiiheltii Sallan kaa Lyngenissä ja vastaha mie sinne Tromssaan lähdin. Ja nyt ollaan jo Suomessa...
Nopeasti se aika juoksee vaikka ei uskoisi. Rakkaiden lukijoiden vanhemmat voivat varmaan kertoa siitä kuinka kovaa se aika ihan oikeasti juokseekaan. Kysykää, ihan läpällä. Sieltä alkaa tulla että "vastaha sie menit tarhaan tai menit kouluun, tai aloitin jääkiekon". Viimeiset viikot Norjassa tuntui että olisi ollut todella kauan beyond the Wall, mutta naa nigga, vaan neljä kuukautta. Se ei siis ole mitään, vaikka tammikuun alussa sitä mielsi todella pitkäksi ajaksi.

 Noin kuukausi sitten miuta lähestyttiin sähköpostitse kysymyksellä lehtijuttuun osallistumisesta. Toimittaja kuulemma etsi Tromssassa asuvia suomalaisia ja oli sitten löytänyt tämän iki-ihanan blogimme. Laitoin vastausta että joo mikä ettei, minkälaista hommaa? Toimittaja ei sitten enää vastaillut, ei kai tarvinnut enää palveluksiani.
Vähän vähemmän aikaa sitten silmään osui iltapäivälehden otsikko "Mitä ulkomailla asuva suomalainen kaipaa?" Ja tässä jutussa oli sitten joku Tromssassa asuva suomalainen kertonut kaipaavansa Suomen kevättä ja lämpöä. 

NO MIKSI SIE SITTEN OLET LÄHTENYT SINNE NAPAPIIRIN POHJOISPUOLELLE??!!!

Toki syitä voi olla monia, eikä ruodita sitä sen enempää. Laskin 1+1 ja veikkaan vahvasti, että se miuta sähköpostitse lähestynyt toimittaja ja tää lehtijuttu liittyy yhteen. 

Ja koska miuta ei haastateltu prkl (hehehehe, aasinsilta taas, hehehehe), haastattelen itse itseäni. Haastattelussa kysytään paljon muutakin, esim, mitä kirjoittaja on tykännyt Tromssasta, mitä on jäänyt hampaankoloon, jnejne. 

Vaihto-opiskelija Jussi Ruotsalaisen haastattelu:

"Minkälaista on ollut asua ja olla Tromssassa?"

No kaikin puolin erittäin mukavaa. Rutiineista sai hyvin nopeasti kiinni, kämppä on ollut ihan ok sekä kämppikset myös. Koulumatka on ollut aika sopiva, ja busseja menee aika tiuhaan tahtiin, toki ei samalla tavalla kuin esim. Helsingissä, mutta kuitenkin. 
Erityisesti olen pitänyt tästä pitkään (n. 2 kk) jatkuneesta suomalaisesta maaliskuusta. Toki nyt, vapun jälkeen homma on kääntynyt lähes suomalaiseksi pääsiäiseksi, siis normaaliksi sellaiseksi, mutta vähän lunta on vielä kylässä ja vuoret ovat vielä täydellisessä lumipeitteessä.
Tässä sitä kuitenkin on menty aika pitkään, ja Suomeen lähtöä jo odotellaan. Onhan täällä jo oltu.

"Mikä on ollut hyvää, mikä huonoa?"

Norjalaisten englannin taito on ollut kyllä erittäin hyvää. Ikään katsomatta lähes kaikki puhuvat englantia. Yksi positiivisin ja yllättävin asia on ollut tuntemattomien kanssa alkaneet keskustelut. Toki nänä "tuntemattomat" ovat olleet tyyppejä jonkun bileissä, mutta silti keskustelun avaukset ulkomaalaisen, eli miun, kanssa jonkun bileissä ovat olleet lähes shokeeraavan positiivisia. En tiiä missä kuopiolaisten insinööri-opiskelijoiden kemmakoissa mie oon pyöriny, mutta en mie oo kokenu vastaavaa Suomessa. Toki on yliopistot ja muut paikat joissa ulkomaalaisia pyörii Suomessa ja kansainvälisiä verkostoja löytyy, mutta tämä "jengiin ottaminen" on ollut kyllä mahtavaa. 
Uusi naama bileissä, ja heti ollaan kysymässä että miten menee, mistä on kotoisin, miksi tuli Norjaan jne. Aika siistiä. Joillekin tää voi olla aika itsestäänselvyys, mutta miulla tosiaan ihan uusi asia.... En tiiä onko se sitten hyvä juttu että asia on uusi..?

Huonoa, no, paha sanoa. Ehkä se kaiken kalleus, mutta siihen nyt on tottunut jo.
Joskus toki kirrailee kun kämppikset eivät hoida siivousvastuitaan, mutta sellasta se on. Huonoa en kyllä tähän hätään osaa sanoa.

"Oletko kaivannut mitään Suomesta?"

No nyt päästään tähän kysymykseen. En ole erityisesti kaivannut mitään? Toki tyttöystävää mutta sehän on itsestäänselvyys, eikä siitä raavaat karjut julkisesti kirjoittele, eihän? Oman koulun tietokoneita oon kyllä vähän kaivannut. Nää yliopiston koneet on kyllä jostain 2000-luvun puolesta välistä. Ihan kauheeta kuraa. Oma läppärikin on suorituskykyisempi. Toki niitä yliopiston koneita ei ole suunniteltu mallinnushommiin yms, mutta silti, kamoon Uusi Iloinen Teatteri! (UIT, Universitetet i Troms). 
Mutta ehkä isoin juttu mitä oon kaivannut, on edullinen kouluruokailu! Toki oon jo tottunut vohveli-energiapommiin ja vanilija-maitorahkaan lounaana, mutta jopa noita Sodexon pöperöitä on vähän ikävä. Ainakin niiden edullisuuden puolesta. Tromssan 7 e  lounas versus Sodexon 1,68 e. Hmmmm.....
Oonha mie kanssa kaivannut sitä ruokakassin edullisuutta. Toki ruoan hintaan on jo tottunut täällä, ja voisin odottaa pienoista positiivista shokkia kun menen Prismaan (tai siis kun olen pakotettu tulemaan mukaan Prismaan, höhö) ekaa kertaa sitten tammikuun. 
Ai leipä ei maksa neljää euroa? Mitä, rahka vaa 80 senttiä? Ei kahta ja puolta euroa? Jihuu, colatölkin saa eurolla... Ja näin päin pois. 
Jos jotain ruokajuttuja miettisi, niin miehän oon saanu tasaisin väliajoin ruoka- ja tavaratäydennyksiä Suomesta, joten ruikkaria ja muita juttuja ei ole niin kaivannut.  Mutta on tietenkin yksi, ainut ja oikea, vaalea leipä, jota oikeasti olen jo vähän kaivannut. Lappeenrannan miehet ja naiset jo tietääkin mistä puhun..... Prrrrr, rumpu pärisee, no PULLIN RIESKAa tietenkin. 
Maailman parasta vaaleaa leipää. Piste. No, kohta sitä saa! 

 Norja vs. Suomi

Shiiieeet, tää on paha. Norja, tai siis Tromssa, on ainaki paljon likaisempi kuin Suomi. Ainakin tässä miun pihapiirissä on paskaa hurumycket, ja sitä riittää tuolla muuallakin. Suomessa en kaiketi oo törmänny tällaiseen...
Politiikasta ei oo oikeen hajua (pahoitteluni, tämä on häpeä), niinkuin ei oikein muustakaan yhteiskunnallisesta vertailusta, joten jätetään ne.
Oon tylsä, ja sanon että Suomi on paljon halvempi. Niinkuin se onkin. Norjassa toki saa enemmän palkkaa. Erään kaverini isä sai vuodessa 200 000 e palkkaa öljy-yhtiön projektipäällikkönä. Ihan perus. Mutta silti. Opiskelijat täällä ovat samalla viivalla kuin opiskelijat Suomessakin. Rahaa ei ole. Ja Norjassa on kaiketi ikävämpää olla opiskelijana kuin Suomessa. Plim, täällä BINGO!
Muuten nää maat on aika samanlaisia, ja hyvä on ollut adaptoitua toisesta pohjoismaasta toiseen.

"Norjan sisäpolitiikka ja Tromssan asuntokupla?"

Kysyppä joku toine.

"Onko saatu se mitä on haettu?"

Kyyllä mie nyt sanoisin niin että on. Lähin hiihtämään, sain hiihtää. Lähin hakemaan uusia kokemuksia, sain niitä (esim. asua ulkomailla, saada ulkomaalaisia kavereita, elää ulkomailla). Lähdin hakemaan seikkailuja, sain niitä.
Toki olisi voinut olla enemmänkin lunta alkutalvesta, olisi voinut saada enemmän isompia seikkailuja, ja olisi voinut olla enemmän laskukavereita täällä, mutta niille ei nyt voi minkään. Otin (lähes) kaiken irti siitä mitä tarjolla oli, ja voin kertoa että olen nauttinut.

"Jäikö hampaankoloon jotain?"

Ainahan hampaankoloon jää jotain.
Viimeisinä viikkoina ystäväni Erik vastasi (Mitä Vi'¨''++ua-viikkoliite: Erik vastaa puhelimeen!) soittoihini useaan otteeseen, ja meidän piti mennä hiihtämään. No, sehän olin sitten mie kuka feidasi homman. Ei vain enää viimeisellä viikolla ehtinyt, ei ollut rahaa bensaan, eikä oikein ollut keliäkään. Eli sekin siirtyy tulevaisuuteen.
Olisin voinut yrittää käyttää norjan kieltä paljon enemmän. Vasta ihan tässä loppumetreillä jonkinasteinen kanssakäyminen alkaa sujua, ja norjan puhuminen on muutenkin aika kivaa, muutenkin kuin pöntön kanssa, höhö.
Huomaa hyvin, että on ollu paljon tekemisissä norjalaisten kanssa ja kuullut norjaa todella paljon. Alan aika hyvin saamaan selville mitä puhutaan ja saan selvää näiden murteista. Tammikuussa ei olisi ollut mitään jakoa edes pienelle keskustelulle. En olisi vaan saanut selvää mitä toi tyyppi oikeen molottaa.
Tammikuussa: Kaupan kassalla norjalainen kassasetä/täti: "haaa-ebaa" Jussi: "...." Mitähä hittoa toi oikein oli....?
Maaliskuussa: Kaupan kassalla norjalainen kassasetä/täti: "ha det bra" Jussi: "Tack så mycket, har det bra".
Eli tammikuussa kuulin vain jotain muminaa jne, maaliskuussa aloin saamaan selvää että mitä ne molottaa..
.
Olisin voinut olla sosiaalisesti aktiivisempi. Mutta en nyt noin yleensäkään ole sitä, vaikka monet ehkä luulee, joten oikeasti hyviä kavereita ei nyt niin paljon tullut kun olisi ehkä voinut tulla.
Toki olen saanut kavereita ja päässyt osaksi erästä kaveriporukkaa (mikä on ollut ehkä parasta), mutta silti. Menin portista kun olisi pitänyt mennä aidan yli, enkä "uusiutunut henkisesti", niinkuin jotkut ehkä saattavat tehdä tullessaan vaihdosta. On Ruotsa nyt toki paljon kokeneempi ukkeli kun tammikuun alussa, mutta silti.

Ja hiihdoista nyt sen verran, että pidemmälle, jyrkemmälle, korkeammalle ja enemmän lunta. Muuten oli jees hiihtokausi.

"Mitä kannattaa muistaa Norjassa/Tromssassa ollessa?"

No kannattaa muistaa varata riittävästi rahaa. Täällä sitä menee. Sitten kantsii muistaa että kaupat ei oo auki sunnuntaisin, muuten ne on kyllä auki klo 23 asti (mikä on aika jännää...?).
Oikeastaan kaikki mitä kannattaa tietää ja muistaa, liittyy rahaan, joten kun varaa tarpeeksi sitä käkkyä mukaan, pärjää varmasti oikein hyvin. Ainakin paremmin mitä mie. Mut oon miekii kyl pärjänny hyvi. En oo kuollu nälkään.

"Mikä on ollut parasta?"

No aika laaja-alainen kysymys, johon on monta vastausta. Yleismaailmallisesti sanoen, nää norski-kaverit, Mikael etunenässä, on ehkä ollu paras juttu. Miut otettiin jengiin aika randomina, olin ekaa kertaa yliopiston sählyssä, jälkeenpäin näin Mikaelin kaupassa, moikkasin, juteltiin, Mikael pyysi bileisiinsä. Hoh, helppoa. Ja sitten olikin kourallinen kivoja norjalaisia kavereita.
Ja paras juttu oli, kun nämä norskikaverini järjestivät miulle läksiäiset. Oli hienoa näin ulkomaalaisena nauttia sellaisesta huomion osoituksesta ja sosiaalisesta hyväksymisestä. Aloittelut, keilausta, jatkoa kuppilassa, puheen pitämistä, "oot hyvä äijä"-läppää englanniksi/norjaksi... Se oli hienoa. Se oli ainutlaatuista.

Pidin kiitospuheen porukalle, ja puheen voisi tiivistää tähän blogiin näin: "Skiing is skiing, mountains are mountains. You can ski where ever you want and it's kinda same where ever you are. But this friendship between men from different countries, it's something special.
Eli kaveruus ulkomaalaisen kanssa on jotain erityistä, ja siitä kannattaa pitää kiinni. Sitä kannattaa vaalia ja hoitaa. Sitten joskus, kymmenen, kahdenkymmenen vuoden kuluttua on aika hienoa, kun on edelleen hyviä kavereita ulkomailla.


Mutta, joka tapauksessa, parasta on myös ollut täällä oleminen. Tää oli miun haave, ja mie toteutin sen. Ja yhtään en ole katunut tänne lähtemistä.

"Kiitos haastattelusta"

Kiitos!

Ja koska tää on hiihtoblogi, niin kysytään vielä, että mitä miulle sitten ihan oikeasti jäi käteen koko hiihtotouhusta?

Yksin ei ole kiva hiihtää. Kavereiden kanssa on kivempaa, ja pääsee vähän jännenpiinkin paikkoihin, kun ei tarvitse yksin tehdä ratkaisuja.

Hienoja seikkailuja vaihtelevan porukan kanssa. Olli ja Tiia, NaamaVirneessä, Salla, Ajelutiimi, Laukkarinen, Salonen, Randomummot + Le Poo Poo, Ape & co. Kaikki oli erilaisia seikkailuja, mutta silti kaikki tarjosivat hienoja muistoja ja kokemuksia.

Ollin ja Tiian kanssa pitkä viikonloppu lyngenissä. Majoitus ja hengailu Magic Mountain Lodgella, hieno, tuulinen topitus Russelvfjelletillä, ekat suomikamut miun luona.

Kovassa pakkasessa palelua ja kamojen hysteeristä sulana pitämistä Lassin ja Villen kanssa. Lassin kanssa löysät housussa tavarajunien vyöryessä laaksoon, toistaiseksi korkeus töppyrä Lyngenissä.

Sallan ensikosketus randoiluun.

Ajelutiimin kanssa ongelmat kelien kanssa, nauraminen miun kämppiksille (AsaMasa - Madeleine), Lakselv-kurun seikkailu, hito monta kilsaa pitkin vuonoja.

Laukkarisen, säätäjät-skiteamin ja Artun kanssa Rasmustindenin hiihdot, mökkielämä, metsäpyydät, pirusti lunta.

Randomummojen ja Le Poo Poo:n kanssa mökkielämä, "uusien" naamojen kanssa oleilu, kivaa sunnuntai-randoa.

Ja jälleen Salosen Artun kanssa telttailut, kurun kiipeämiset, polvipyydät ja seikkailut.

Kirsikkana kakun päällä Apen kanssa hiihtäminen Ellendaltindenin pohjoiskurun faceshot-kurulojottelu.

Enempää en voi pyytää.

Nyt onkin sitten 11. päivä kesäkuuta. Oppari (viimein ihan oikeasti) työn alla, Helsinki, Suomi. Ihan mukavaa olla Suomessa ja asettua taas tänne. Blogi alkaa viettää hiljaiseloa näin kesän ajan, mutta jotain webisodi-hommaa ilmestyy blogiin tässä kesän aikana, jotta teillä olisi jotain tekemistä töiden ohella.

NaamaVirneessä myös suunnittelee uusia aluevaltauksia sosiaalisen median laaja-alaisella pelikentällä, joten siitä kuullaan vielä lisää!

Toki tänne sitten kirjoitellaan jos jotain kirjoittelemisen arvoista ilmenee!

Eli nyt Ruotsan Norjan päivitykset ovat päättyneet, aika siirtyä kesälomalle! Täytyy kuitenkin sanoa, että kiitos teille rakkaat lukijat kun olette seurailleet Ruotsan touhuja Norjassa. Kävijämäärä on noussut yli 50 % sitten syyskuun. Siitä kiitos teille! On ollut mukava kirjoitella, kun tietää että jotkut niitä lätinöitä myös lukevat.

Kiitos and thank you, kesä kutsuu!

Mutta, stay in hökö!

- Jussi

Musta pääsiäinen ja ylösnousemuksen Pääsiäissunnuntai

Pääsiäisloman toinen viikko on jo hyvää vauhtia etenemässä, ja tässä ollaan menty fiilisten vuoristoradalla aika urakalla.

Ruotsalla ja ajelutiimin pojilla oli kyllä melkoisen musta pääsiäinen ja Piiiiitkä Perjantai. Säätiedot näyttivät lähes aina puolipilvistä tai pilvistä, ja se oli omiaan pitämään kulissimaisen toiveen hyvästä laskukelistä. Mika Waltari iskee jälleen: Ihminen uskoo sitä mitä haluaa uskoa.
Toiveikkaina mäkeen lähdettiin lähes joka päivä (mm. Tromsdalstindenillä, Tamokissa ja uudestaan vielä Tromsdalstindenillä), mutta totuus löi vasten kasvoja viimeistään puurajalla, josta ylöspäin näki pelkkää harmaata valkoisen eri sävyissä, eikä taivaanrannassa ollut merkkejä kelin aukeamisesta. Huiput olivat pilvessä, vettä tai lunta sataa tihutteli voimakkaan länsituulen kanssa. Melkosta Via Dolorosaa, näin raamatullisessa hengessä kun ollaa.

Norjalainen puolipilvinen

Mutta, as usual, This is Norway. Ei auta valittaa. Ja silti mielet painuivat matalalle, ai jumalauta. Synkkyyttä, synkkyyttä. Oltiin kuitenkin porukalla kärsimässä norjalaisesta puolipilvisestä, yksin olisi ollut enemmän kestämistä.

Mutta sitten tuli Pääsiäissunnuntai ja ylösnousemuksen aika! Keli näytti , hoho, jälleen kerran, puolipilvistä, mutta päätimme siitä huolimatta lähteä Lakselvbuktiin Lyngenin eteläosaan. Lakselvtindanen massiivilla sijaitseva kuru nimeltä Tomasrenna, a.k.a Nivunen, oli kohteenamme. Pilvet roikkuivat matalalla, ja fiilikset kääntyivät laskusuuntaan törmää tiiraillessa.

Sinne sitä pitäisi sitten lähteä läpsyttelemään

Parkkipaikka oli aika täys. Norski-autoja tasan yksi

 Autoja (Suomi-rekkarein) oli parkissa melkoisen paljon ja hiihtelijöitä näkyi rinteellä melkoinen määrä, joten latu olisi ainakin valmis. Jahkailua ja jahkailua, mutta ONNEKSI päätimme lähteä koittamaan. Nivunen oli siis erittäin ruuhkainen, ja valitsimmekin viereisen Lakselv couloir-nimisen kurun. Sinne ei ollut menossa ketään, ja pääsimme tekemään portaatkin itse.
Keli alkoi kun alkoikin aukeamaan puolen päivän jälkeen, ja mielialat nousivat kohisten sitä mukaa kun kurua tarpoi ylöspäin. Kurun alaosa oli erittäin hyvässä lumessa, mutta yläosa jäässä. No ei haitannut, Päästiin lähes kurun huipulle, sukset jalkaan ja alaspäin.
Kurun yläosa oli siis aika mielettömän jäistä meininkiä, joten hyppykäännökset hakun kanssa tulivat tutuksi. Kuitenkin kurun loppupäässä, ennenkuin kuru aukeaa ylängölle, lumi ehti muuttua pehmeäksi, noin 30 cm puuteriksi. Ja sitten vain kaasua!! Riemulla ja laskunautinnolla ei ollut mitään rajaa. Kaikki se turhautuminen mitä viikon aikana oli kertynyt märästä lumesta, huonosta kelistä ja huonoista lumiolosuhteista, purkautui noihin muutamaan kymmeneen käännökseen Lakselv Couloirin jyrkähkössä alaosassa. Sitä nautinnon määrää. Ei oo järkee.

Ylöspäi (tai voisi olla alaspäin myös...?)

mut ekan pitää olla #selfie

Jyrkkää ja jäistä. Hakku henkisenä tukena (kuvakaappaus)

"Kui voi yksi mäki muuttaa koko reissun luonteen ja fiiliksen? Meikä oli ihan valmis jo lähtee kotiin enkä varmasti ois tullu Norjaan uudestaan, mutta on tää kyllä sittenkin ihan hyvä paikka" Vitti mite hyvä fiilis!". Näin sanailivat Opa ja Tane mäkipäivän jälkeen. Lakselv couloir oli todellakin yksi tämän kauden siisteimmistä laskuista ja fiilikset olivat kyllä aivan tapissa Ruotsallakin. On nää laskuhommat sittenki ihan kivoja, enkä oo vielä lähdössä pois.

Ja laskupäivän kruunuksi auringonpaiste Tromssassa ja kävelyä meren rannalla!

Ja nyt pojat ovat lähteneet. Enää ei tarvitse herätä ensimmäisenä tekemään kolmelle ukolle aamupalaa. Kämpässä ei ole hujan hajan lojuvia laskukamoja, eikä illan tullen tarvitse täyttää koko huoneen pinta-alaa patjoilla. Huone näyttää tyhjältä, niin tyhjältä. Yllättävää sinänsä, mitään älytöntä laskureissu-darraa ei päässyt syntymään, mutta vähän tässä nyt haikea mieli on silti. Kulunut viikko Ajelutiimin kanssa oli kyllä antoisa ja ikimuistoinen synkkyyksineen kaikkineen! Kiitos pojille erittäin paljon että olitte täällä Ruotsan seurana. Sain pojilta paljon oppia ja erilaisia näkökulmia vuorihommista ja laskemisesta. Oli mahtavaa olla tuolla könyämässä kanssanne. Vielä kun sen kolmannen Ajelutiimiläisen, legendaarisen Kuutti "Rakkikoira" Haapasen, kanssa pääsisi laskureissulle. Miehen, joka on kuulemma Ruotsaakin nopeampi syömään. Mie haluun kyllä päästä näkemään sen.
Ja vaikka ette ite aina sitä aattelekkaan, nii ootte te kyllä ihan pirun kovia äijiä, ja viisi kautta alpeilla näkyy kaikista otteista! Ruotsa kiittää!

Aika perus ilta Ruotsan kämpillä. Kiitos Pojille seurasta!

Ja sitten seuraaviin aiheisiin. Viikko pöyrii ja tänään tiistaina oli välipäivä. Lunta on pudotellut aika mukavasti, ja vaikka siellä Suomessa on jo kesät päällä, täällä Ruotsa vielä nautiskelee talvesta. Lyngenissä on edelleen melkoinen Suomi-invaasio käynnissä joten eiköhän sieltä laskukavereita löydy.
Torstai näyttää aika mukavaa keliä, ja se Nivunen kummittelee mielessä. Katsotaan siis että miten kelit vielä kehittyy ja mikä on Wanhan Rouvan keulan suunta.

- NaamaJussi