tiistai 5. marraskuuta 2013

Kauden aloitus 2.0

Moro!


Estradilla
Kauden aloitus 2.0, eli tarkemmin sanottuna Expo-viikonloppu on takana päin. Iltamia, Expoja ja kaikkea niihin liittyvää on kyllä odotettu kuin kuuta nousevaa ja hyvä viikonloppu on jälleen kerran!

Kävimme porukalla Expoilla jo perjantaina. Tuttua ja turvallista menoa jälleen kaikin puolin. Väkeä ei onneksi ollut vielä nimeksikään ja kamoja sai hiplailla kaikessa rauhassa. Positiivinen asia oli kamapörssi, jossa löytyi yllättävän hyväkuntoisia randosettejä ei niin pöyristyttävin hinnoin, mainittakoon Völkl Shiro+Marker Baron (molemmat tämän kauden malleja), 370 €. Ei paha siis.
3 tuntia piti olla riittävä aika pyöriä, mutta eihän se meinannut riittää millään. Kaikenlainen kamojen hiplailu, myyjien kanssa juttelu ja päämäärätön kävely vie yllättävän paljon aikaa...

Kello oli siis jo vaikka mitä, ja ruuan kautta ILTAMIIN! Pääsimme Vanhalle vasta klo 20 aikaan, ja odotimme pitkää jonoa. Ei sitä jonoa, kummallista kyllä, näkynyt mailla halmeilla, joten ukot, sekä vaimokkeet Salla ja Suvi, lampsaisivat sisään. Vuosi oli taas tullut odotettua ja taas sitä mentiin.
Ilta alkoi tutulla suksisali-kierroksella. Kaikkea kivaa oli taas esillä ja mukava oli taivutella uutuussuksia, käydä sovittamassa SAUNA-pipoja ja jutella esittelijöiden kanssa.
Illan ensimmäisestä elokuvasta ei ollut paljoa odotuksia, mutta Let's go get small yllätti erittäin positiivisesti. Perus jenkkien hulluttelumeininkien sijaan oli jyrkän kiipeämistä, kiinnostavaa kelkalla liikkumista (voisi olla mahtihomma jossain koillis-Lapissa), sekä tietenkin Henrik Winstedt.
Mies, joka on erittäin pätevä laskija ja puuterinpöllyttäjä, mutta täysi noviisi randohommien kanssa. Jännä, miten itselle ihan selkeät asiat kuten se, että huipulla ei aina ole tasaista aluetta jossa välpätä kamoja, eivät ole ihan niin itsestäänselvyyksiä kokeneelle puuterihaille. Rohkea ukko kuitenkin kun lähtee noinkin pystymetsästä valloittamaan jäistä vuorenseinämää (eikä ole ikinä pitänyt jäärautoja jalassa).

Hieno oli myös Col Verte-jyrkänlaskudokumentti. Tuohon suuntaan olisi mahtava kehittyä itsekin. Vuorikiipeily sekoitettuna lasketteluun on kyllä jotenkin mahtavaa hommaa, ja sitä olisi kiva joskus tehdä noiden miesten tapaan.

Taiteellinen johtaja Rahikainen kertoo teoksesta
Pääsimme (kiitos äänestäjien!!) Nietos Photo Challengen finaaliin, ja oli kyllä mahtava päästä näkemään oma tuotos isolla lakanalla. Äänet ei ehkä ollut ekassa rivissä parhaimmillaan, ja kuvakin pomppi "hieman" enemmän kuin läppärin ruudulla. Tänä talvena siis kypärän hihna tiukemmalle!
Äänestyksessä videomme ei kuitenkaan ollut se paras, ja jäimme harmillisesti neljänsiksi. Laskuasulle olisi ollut käyttöä (mitenhän se jakaa kolmeen osaan...?), mutta ei voi minkään. Tulos korpesi aika lailla, mutta onneksi Salla ja Suvi antoi parhaan palkinnon ikinä: PULLON SKUMPPAA, jiihaa!! Saatiin myös drinkkiliput Muukkoselta, joten mikäs siinä oli iltaa jatkaessa. Pilkkeen puolesta tulee vielä pientä palkintoa postissa, joten leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Skumppaa hei, Skumppaa hei! Kiitos Salla&Suvi!!!
 Nietos Photo Challengen kutsusarjassa Tero Repo vei odotetun voiton Rocky-teemaisella tuotoksellaan. Itselle Rocky-fanina teos kyllä upposi, varsinkin loppuosa oli aivan huikea!! Yleisö jopa taputti biisin tahtiin (kirjoittaja mukaanlukien) ja Repo... no ei pilata. Ne jotka eivät ole nähneet niin pääsevät katsomaan tällä viikolla sen Relaa.comissa. Onnea siis Repolaiselle!

Viimeisenä ohjelmanumerona oli tietenkin Pilke. Kovasti leffaa oli odotettu ja kyllähän se odotukset täyttikin. Oli makea päästä kuulemaan kokeneiden karjujen mietteitä ja fiiliksiä laskuhommista. Eritoten Arto Majavan pätkä oli mahtava. Voisi vinkata Pauligille uudesta mainoskasvosta... Pätkä oli mieleenpainuva myös siinä mielessä, että Ellendaltinden Lyngenissä, jonka huipulla kävimme keväällä, näkyy myös. Eli samoja töppyröitä ollaan käyty kiertämässä niinkuin kovat jätkätkin!

Kauden avaus oli jälleen kerran erittäin antoisa! Niin kuin on blogi-päivityksistä käynyt ilmi, nälkää täytyy jäädä seuraaviin koitoksiin, Nietos Photo Challengea ajatellen nimittäin!

T: Naamat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti