25 tuntia Saariselällä

 

Syksyllä voi tehdä kaikkea kivaa ja melkosen mukavaa on toteuttaa patikkaretkiä tunturimaastossa yöpymiskamoineen päivineen. NaamaVirneessä-sakin epävirallisena saapasteluvastaavana piipahdin syskuun puolivälissä Pyhä-Luostolla ja Saariselällä UKK-puistossa. Otin patikan itsetutkiskelun ja nautiskelun kannalta. Tässä hieman kertomusta ensikäynnistä Saariselän alueelta.

Pyhä-Luoston kansallispuistossa vietetyn Inssicooper-nimisen vaellus- ja järjestöhörhöily viikonlopun päälle olin haaveillut mahdollisuudesta käydä nopeasti Saariselällä. Onnekkaasti vanhemmat olivat hankkineet kevään kuluessa Saariselältä pienen yksiön ja täytyihän minun käydä katsastamassa tuleva pohjoinen tukikohta, naapurit, matkailukeskus ja UKK kansallispuisto. Kaikki asiat natsasivat ja 1,5h ennen bussimme lähtöä Luostolta Rolloon päätin jäädä Sodankylään ja pohjoiseen johtavan tien varteen odottelemaan vuorobussia.

Kylä eikä kämppä jaksanut minua pitkään kiinnostaa vieressä rusottavan kansallispuiston ollessa kauniina ja luotin että minulla on kaikki valmiudet sekä tarvittavat varusteet sen kohtaamiseen. Suunnittelin yhden yön retkelle suuntaa antavat raamit ja aloin toteuttamisen. Leveiden, puhki tallattujen retkeilyreittien jäädessä jälkeen ja erämaisemman osan valjetessa eteeni pääsin ottamaan luottamusta ja vastuuta itseni kanssa. Kännykät lakkasivat pian toimimasta alavimmilla mailla ja olin omineeni matkassa rinkkani kanssa alueilla joissa poroja kohtasi varmuudella mutta muita ihmisiä onneksi harvemmin.

Tärkeintähän on pitää itsensä toimintakunnossa ja tietty kartalla kun poju innostuu porhaltamaan urheilumielellä pitkin tienoita. Sain haastaa itseäni pikamarssilla poluilla, lähes 30km pitkällä paivätaipaleella, minimiin viedyillä vain välttämättömillä tauoilla ja suunnistamisella. Kaiken toiminnnan harkitsin kahdesti tai jopa kolmesti, ollessani varma asiasta päädyin jatkamaan kulkuani. Voitettavana oli väsymys ja epämääräiset, vapauden tuomat päähänpistot, väsymys näistä selkeästi helpoimpana ja tutuimpana. Ympäristön uutuus asetti harkintaan myös uusia raameja.

 

Hienoimpia ja  hetkiä oli kiivetä n 80m korkeaa jyrkkäseinäistä Rumakurun rinnettä jossa lohkareita ja irtokivistä muodostuva seinämä asetti hyvän reenin Lyngenin tuleviin syysnousuihin. Seinämän jälkeen pääsin jatkamaan taivallusta ruskan värjäämällä paljakalla. Oli vapauttavaa suunnistaa omaa reittiä kartalla ja kompassilla metsissä, soilla ja ylempänä tunturissa. Herätyksen koin tuvan vieressä varhain aamun pimeässä odotellen hämärän aukeamista pilvistyvän taivaan alla. Nousin Kivipään rinnettä auringon noustessa, nelisenkymmentä poroa seuranani katsellen autereista maisemaa, sekä kumpuilevia tuntureita silmänkantamattomiin.

Yhteenvetona reissu ei nyt ollut kummempikaan rykäisy ja myöhemmin tulen varmasti haastamaan ja voittamaan itseäni samalla saralla suuremmin ja komeammin, mutta se oli miulle lajissaan ensimmäinen. Yksin, nopeilla suunnitelmilla lähdetty, väljät rajoitteet ja raameina oma harkinta. Tärkeintä oli kuunnella omaa kehoa ja mieltä pitäen niistä huolta. Uskallus ja luottamus itseensä nousevat asioiksi joissa pääsin voittamaan ja haastamaan itseäni.

Yhteenvetona Saariselän alue on mitä upeinta maastoa retkeilyyn ja erävaelluksiin näinä lämpimämpinä kuukausina sekä lumisempiin vuodenaikoihin. Tunturien pyöreät ja loivahkot muodot mahdollistavat monia reittivalintoja ja helppokulkuisilla paljakoilla voi nauttia laajoista maisemista sekä avaruuden tunteesta.

 

 

 

 T: Rahikainen