Pääsiäisloma ja nuoremman laskusukupolven kokoontuminen

Bujah, taas puolitoista viikkoa hujahtanut wrooomwroooom....
On taas oltu kipeenä, kämpillä, seikkailemassa, lumisateessa, teltassa, autossa, kaikkialla.

Elikäskäs. Kahden viikon pääsiäisloma koulusta alkoi maanantaina. Seuraavaa on tapahtunut ennen sitä ja sen jälkeen:

Viime viikolla flunssa tuli ja otti Ruotsan hallintaansa. Tiistaina kävin pikkurandolla Tromsdalenissa, ja illalla olikin flunssa päällä. Tuli missattua kaksi päivää auringon paistetta ja viimeiset hyvät lumet.
No, ei auttanut, tauti piti kärsiä pois. Perjantaina kämpillä oleminen alkoi käymään sen verran mielen päälle että oli pakko jotain keksiä, ja Lyngeniin näytti viikonlopulle aika kelvollista keliä. Laskukavereita ei taaskaan ollut, mutta lähdimpä kuitenkin paikan päälle telttailu mielessä.

Viime viikon randohommia

Ja keli oli jees

 Lauantaina kiipesin Sultindenin länsipuolen tuplakuruista toisen. Aika mukavaa meininkiä oli! Tosin pari sataa metriä ennen huippua lumi alkoi olla niin ilmavaa ja kaikkea muuta, ettei yhden pään ajattelukapasiteetti riittänyt pohdintaan "onko turvallista jatkaa?". Kaipa ne lumet olisivat kestäneet seinällä, mutta yksikseen tuolla seikkaillessa riskien otto on aika tyhmää. Piiiitkän tauon ja auringonoton jälkeen käännyin alamäkeen. Lasku ja lumi olikin sitten aikamoista kuraa, joten ei siitä sen enempää. Hyvä nousu silti!

Hyvää nousua

Hyvä taukopaikka

Ja aurinkokii näky vähä pilven takaa

Mäkihommien jälkeen meninkin vanhalle tutulle leiripaikalle Rotvikiin, keittimet tulille, pastat huiviin ja teltan kasaukseen. Tuli muuten teltanpohja liipattua sellaiseen A0-luokkaan, että betonilattiaurakoitsijoilla olisi ollut ihmettelemistä tasaisuudessa. Sitten siitä nukkumaan ja sain ehkä parhaat unet teltassa ikinä, lie kun olin yksin ensimmäistä kertaa telttailemassa.

Siäl se sit ois

Neljän hengen teltassa oli tilaa mukavasti

Huomenta!

Sunnuntai-aamuksi Ajelutiimin poikien, Tanen ja Opan, piti tulla paikan päälle miulle kaveriksi, mutta pojat eivät pääseetkään lähtemään Kilpisjärveltä ajoissa. Erik ei tunnetusti vastannut puhelimeen eikä viesteihin, joten sekin päivä alkoi mennä sooloiluksi.
Soolohommat ovat ihan ok, mutta olisi se kiva mennä porukassa ja ratkoa ongelmia yhdessä. Ja sitten olisi tyyppejä kaivamassa siuta pois sieltä lumesta...

Leiripaikka sijaitsee muutaman skinnausreitin lähtöpaikalla, ja parkkipaikalle alkoi aamulla saapua porukkaa hiihtohommiin. Eräs ruotsalais-ryhmä oppaansa kanssa oli suuntaamassa Istinden-nimiselle huipulle. Huippu on ollut "pakko tehdä"-listassani, joten kyselin kohteliaasti oppaalta että josko voisin seurata heidän jälkiään hyvän matkan päästä. Oppaalle se sopi, ei tosin voi vastata turvallisuudestani, joten odottelin sitten heidän lähtöään. Pääsin siis "laskuporukkaan", aurinko paistoi ja kahvia hörppien mieli alkoi koheta kummasti, ja tunnin verran odoteltuani lähdin seuraamaan jälkiä.

Skinnaus kulki hyvinkin jouhevasti ja jouduin hidastamaan vauhtia kun olin saamassa ryhmää kiinni (tunnin takamatkalta, höhö). Oli aika tylsää ja hidasta pitää riittävä väli opasporukkaan (oppaan ryhmässä ei saa olla kuin kuusi henkilöä, ja minä olisin siis ollut seitsemäs, ei hyvä jos joku näkee), mutta eipä siinä, aurinko paistoi, oli lämmin ja hitaasti mutta varmasti lähestyttiin jäätikön kautta huippua. Meininki oli aika turvallisissa kantimissa, joten "yksin" hiihto oli jees. Jäätikkö tosin vähän jänskätti railoineen kaikkineen, mutta opas vähän katseli perääni jäätikön "pahimmissa" paikoissa, ja se oli hyvin ystävällistä häneltä.

Kantelimpa ihan huvikseen köyttä ja kaikkia jäätikkökilkkeita...

Porukka pysähtyi pari sataa metriä ennen huippua eräänlaiseen "satulaan", eikä jatkanut enää matkaa. Päästyäni paikalle, opas sanoi että homma menee liian jyrkäksi ja porottava aurinko on pehmittänyt lunta liikaa. En yksinäni viitsinyt lähteä enää ylöspäin, siinäkin oli hyvä nauttia auringosta ja ehkä upeimmista maisemista Lyngenissä. Opasporukka oli suunnitellut laskea vuoren vastakkaiselle puolelle meren rantaan, jossa heillä oli autot odottamassa. Itse laskin sitten nousureittiä takaisin teltalle. Ei kummoinen lasku, mutta aurinko paistoi, ja sekös oli mahtavaa!

Ajelutiimin pojat olivat tulossa iltapäiväksi Lyngeniin ja sovittiin treffit Magic Moutain Lodgeen. Eli sinne siis affe-olusille. Opas oli myös Lodgella, ja tarjosin kiitokseksi päivästä oluen hänelle. Oli kyllä huippupäivä hiihdellä ekaa kertaa "lähes" oppaan kanssa tai ainakin oppaan perässä!

Maisemat "satulasta"

Opasporukka, Istinden taustalla

Ja pilvi kävi auringon edessä

Ajelutiimikin saatiin paikan päälle ja pojat mukaan leiriin. Pastaa taas tulille ja leirihommiin. Tane ja Opa ottivat mielellään vastaan majoittumiskutsun telttaani, ja ihastelivat tasaista teltan pohjaa.. A0-luokkaa, vain parasta laatua!

Maanantaille lupailtiin vähän huonompaa keliä, ja mäkisuunnitelmat olivat auki. Tapasimme Erikin MML:lla sunnuntaina, ja sovimme hiihtävämme maanantaina yhdessä (hohhoh, sovimme, niimpäniin, Erikin kanssa, niimpäniin. Tuhoontuomittu suunnitelma). Erik ehdotti niemimaan pohjoiskärjessä olevaa Russelvfjelletin luoteisseinää, ja otimme ideasta kopin. Laitoin Erikille illalla viestin että poimisimme hänet kyytiin 8.30 eräästä risteyksestä.
No, maanantai koitti ja aamutoimien jälkeen ukot autoihin ja tietä alle. Olimme 8.32 sovitussa risteyksessä. Ja, prrrrr rummun pärinää, Erikiä ei näy. Koitin soittaa hänelle, ei vastausta. Soitin uudestaan, ei vastausta. Toistin tätä toimenpidettä aika kauan. Puoli tuntia odottelimme, ja se sai riittää. Jos mies ei vastaa puhelimeen tai soita takaisin, no can do. WR parkkiin ja Tanen "sponsori"-subarulla mäkeen. Russelvfjelletille ajaisi reilusti yli tunnin, ja ei me sitten sinne asti viitsitty lähteä. Pojat olivat kuulleet mukavasta autiotuvasta, hyttestä, lähellä Lyngseidetiä Kavringtindenin ja Rörnestindenin välisessä laaksossa. Keli oli vähän huono, ja hytte kuulosti mukavalta idealta. Sepä olikin sitten maanantain kohde.

Mihipäi?

Hytte löytyi pienen paikannus- ja kartan tutkimisoperaation jälkeen. tai siis sen katto ja savupiippu löytyi. Mökkelökökkelö olikin vähän hautautunut lumeen. No, caterpillarit hommiin ja jonkin ajan kuluttua saatiin kuin saatiinkin ovi näkyviin. Ukot siis mökkiin ja tauon viettoon.
Hytte sijaitsi erittäin mukavassa laaksossa, ja hytten molemmin puolin aukesi paljon seinämiä ja kurua laskettavaksi. Keli kuitenkin oli ja pysyi huonona, ja sankariteot saivat jäädä. Ensikaudella, sanoisi Tuomas Virkkunen.

sieltä se oviaukko löytyy

mukava kökkelö

 Kun menimme affeoluille MML:lle, kukas se siellä olikaan, maailman helpoiten tavoitettava ystäväni Erik. "I woke up at 7.00 and waited your call" "You didn't call and I rent my snowboard for one of Lodge's customers". Justjust..... Ei ollu kuulemma saanut viestiäni. Erittäin mukava äijä ja kaikkee, mutta.... No ehkä me joskus päästään laskemaan yhdessä. Ensikaudella....

Tiistai alkoikin sitten lumimyrskyllä, ja kiireen vilkkaa kamat kasaan ja Tromssaan pitämään keliä. Lautta onneksi liikkui, olisi ollut aika hidasta ajella mantereen kautta noin 40 km/h keskinopeutta. Hidasta se oli kyllä Tromssan puolellakin. Välistä näkyi pelkkää valkoista ja ajaminen huonosti nukutun yön jälkeen oli aika jännää. Päästiin kuitenkin kämpilleni ilman ulosajoa tai muuta ikävää, ja päikkärit olivat enemmän kuin ansaittu.

Aamarihommat teltassa. Oli kotoisaa

Jännän äärellä

Tane ei tarvinnu köllöttelyyn ees patjaa. #Kovis

Tällekin päivälle, eli keskiviikolle lupailtiin huonoa keliä, ja kävimme sitten pienellä randolla Tromsdalstindenin itäpuolella. Mukavaa jyrkkää metsälaskua ylempänä, mutta muuten lumi oli niin märkää ettei suksi luistanut taas mihinkään.

Tuuli sen verran pirusti että caterpillarit hommiin

Kiva kun taukopaikka on tuulensuojassa

Torstai olisi sitten pitkästä aikaa hyvää keliä, joten sankariteot kutsuvat! Otertindenin koillispuolen kuru on tavoitteena, ja saa nähdä kuinka poikien käy. Jos kaikki käy hyvin, ylös mennään, mutta olosuhteiden mukaanhan siellä ollaan.

Viikonloppu ja ensiviikko on vähän epäselvää toistaiseksi. Telttaa Lyngeniin, opparin tekoa Tromssassa, siinä niitä vaihtoehtoja, katsotaan...

- NaamaJussi

Vauhdilla mennyt maaliskuu ja mökkeilyä Lyngenissä

Täällä sitä taas istutaan kämpillä ja yksi laskureissu taas takana. Ei enää Laukkarisen mononkuivaimen aiheuttamaa kotoista monohien katkua. Ei enää pientä mökkiä täynnä haisevia laskukavereita ja -kamoja. Ei enää Salosen maukasta makaronilaatikkoa. Eikä enää sitä laskureissurutiinia: Hiihdä, syö, nuku.

HUOH.....

miu koko

Mutta onneksi tämä fiilis on vain väliaikaista. Eilen tätä kirjoittaessani ajattelin, että huomenna on (toivottavasti) reissudarra ohi, ja voisi alkaa keskittyä arkisempiin asioihin. Voisi käydä taas Yliopistolla katsomassa, miten se se sisäpihan remontti edistyy. Ei mutta eilenhän olikin lauantai. Ja tänään sunnuntai. Päivätkin ihan sekaisin.

Kyllä siinä pienen vapaahiihtäjän kuuppa menee sekaisin onnistuneesta laskureissusta. Sitä keskitytään säähän, lumeen, maastoon, omaan suoritukseen, lepoon, varustehuoltoon ja kavereihinkin. Ei paljoa tullut mietittyä että mitähän ne siellä corporate finance-kurssilla taas käy läpi.

Eli mahtava reissu Laukkarisen, Salosen, nuoremman Laukkarisen ja Säätäjät-skiteamin kanssa. Kiitos pojille.
Sää ei meillä ollut mikään mahtava, mutta lunta riitti ja sitä oli paljon. Lyhyitä, jyrkkiä metsälaskupätkiä saatiin paljon, ja Ruotsakin sai kauan kaipaamansa lumipöllyn sisällä laskemisen.

Edellisessä postauksessa mainitut sankariteot jäivät kuitenkin valitettavasti tekemättä. Sää oli tosiaan sinkissä lähes koko ajan, lukuun ottamatta pieniä selkeitä hetkiä torstaina.
 Laukkarinen, hänen veljensä Janne ja Säätäjät-skiteamin Matti ja Heikki olivat tulleet tiistaiaamuna pelipaikoille. Ruotsa ja Salonen Tiistai-iltana. Tiistain mäkipäivänä kävi kuitenkin pieni takaisku, ja nuorempi Laukkarinen joutui jättämään hiihtohommat kesken kipeän polven takia ja ottamaan torstaille lennon Suomeen. Paranemisia äijälle!

Keskiviikko näytti, prrrr rummun pärinää, huonoa keliä, joten Rasmustindenin, meidän kotimäkemme, metsät olivat päivän agenda. Sieltä saatiin oikein kivoja laskuja, ja aurinko näkyi pariin otteeseen pilviharson läpi. Lumi oli metsässä todella hyvää, ja meininki maistui!

vähä arskaki näkyi

Laukkis vetelee

ja Ruotsa perässä

käydääs vielä kerran sillä kielekkeellä

Taukoa tuulisissa olosuhteissa.

Keittiö aamupalan jälkeen

 Torstai olisi siis ollut seikkailupäivä kelien puolesta, ja lähdimme kohti Store Fornestindeniä. Tie oli kuitenkin kiinni lumivyöryvaaran takia (Holmbuktin kylän kohdalla vyöry pyyhkäisee yleensä tien yli mereen saakka, ja sitten kaivurit onkin siellä pari päivää siirtelemässä auton kokoisia jäälohkareita jotta tie saadaan taas auki).
Suunnitelmat siis uusiksi. Onneksi Laukkarinen kokeneena kettuna muisti vanhan "varapaikan huonolle kelille". Menimmekin Goverdaleniin, siis samaan laaksoon jossa telttailtiin Rahikaisen ja Soinisen kanssa muutama viikko takaperin.
Laukkarinen oli Soinisen kanssa toissa kesänä katselemassa paikkoja, ja bongasi kyseisen metsäisen seinämän Goverdalenin länsipuolella. "Hmmm, tuo voisi olla hyvä paikka huonolla kelillä. Harvaa puustoa, paljon tiputuksia ja jyrkkääkin laskua". Ja nyt tämä bongaus laitettiin täytäntöön.

Siellä käytiin

Huippuharjannetta

Pojat huipulla

Ja maisemia sieltä

Ja taukoa huipulla. Aurinko perhana paisto vähä silmiin

 Keskiviikkoisen lumisateen jälkeen laakso oli erittäin hyvässä lumessa ja Goverdalenin metsäharjanne osoittautui erittäin hyväksi paikaksi. Saimme vielä huiputuksenkin päivälle (töppyrän nimi oli siis Flatsteinfjellet), ja sekös oli jees. Jännintä koko hommassa oli, että vaikka huipulle piti nousta kapeaa harjannetta, matkaa kertyi viisi kilometriä ja muutenkin meininki oli kuin isoissakin sankariteoissa, emme olleen kuin 850 metrissä.
Ei siis edes tonnin töppyrä, mutta, ah, silti niin hieno paikka. Ei näköjään aina tarvitse mennä korkealle saavuttaakseen paljon. Talvinen metsä oli aivan upea, skinnaus kulki, hyvät kaverit, hyvä lumi, jyrkkää laskua, loivaa lojottelua ja naamalle pöllyävää lunta. Ei huono.

Ruotsa seinämällä

Laukkis viilettää

Laukkis viilettää 2

Ja Ruotsa viilettää

Ja saatiin sitä luntaki naamalle!

Perjantai oli kelien puolesta hyvin samanlaista, ja viihdyimme Flatsteinfjelletillä senkin päivän. Metsäharjanteelta löytyi paljon eri variaatioita aina "tattilinjoista" ja jyrkistä seinämistä isoihin droppeihin. Päivä kului nopeasti siellä leikkiessä.

Arttuki pääs kameran paremmalle puolelle

Oho, Arttu pääs toistamiseen!

Laukkis jyrkänteellä

Ja Laukkis tattimaassa

Perjantai-iltana yr.no oli ennustanut isoa lumimyrskyä, joka sitten kuivui kuitenkin kokoon. Lauantaiaamuna Laukkarinen ja Säätäjät-skiteamin Matti ja Heikki lähtivät takaisin eteläänpäin, kun Ruotsa ja Salonen lähtivät vielä aamulenkille kotimäelle. "lumimyrsky" oli tullut suurelta osin räntänä, joten ikävä märän lumen kansi oli päässyt tekeytymään. Ylempänä lumi ei ollut enää niin märkää, ja puurajalta saimmekin yhden mukavan laskun alas mökille. Reipas 1,5 h lenkki ja mökin siivoukseen ja ennen kahtatoista molemmat ukot kotia kohti.

Huomasin tuossa juuri että maaliskuu on loppu ja huhtikuutakin ollaan tahkottu jo yksi viikko. Vittiläine että maaliskuu kului nopeasti hiihtohommien merkeissä.
Nyt näyttäisi siltä että alkava viikko olisi täysin kouluun keskittymistä, mutta sitten onkin jo pääsiäisviikko ja virallinen loma koulusta. WR:n keula kääntyy silloin Lyngenin suuntaan, ja 11-15 päivää olisi tarkoitus siellä vietellä. Laskuseuravirityksiä on vaikka minkälaisia. Eräs aika kova porukka olisi tulossa, ja yksi Naama kelpuutettaisiin telttakylään myös. Salonen olisi myös kovasti tulossa, pari kaveria etelän suunnalta, sekä yksi pohjoisesta. Katsotaan mitä kaikkea keksitään ja miten hommelit menee.
Kerrotaan näistä viritelmistä lisää kunhan hommat tarkentuu.

NaamaVirneessä ei valitettavasti näillä näkymin enää kokoonnu Norjan maalla tänä talvena, mikä on hyvin valitettavaa. Muut kiireet painaa pojilla päälle. Mie aattelin hiihtää sitten Soinisen ja Rahikaisen puolesta oikein kunnolla!

Ja täällä Norjassa on oikeastaan vasta nyt kunnon talvi. Sademäärä kuluneen kuukauden aikana on 150 mm ja lumipatjakin on lisääntynyt Tromssassa 50 sentillä. Se on muuten hyvä homma! Suomessa on kaiketi aika vappukelit jo, mutta täällä nautitaan. Kelit alkavat olla parhaimmillaan!

- NaamaJussi

Maan, aikavyöhykkeen ja valuutan vaihtoa.

Joujou joketijou täst tekstist lähtee aivan uskomaton flow...

Eli moro!

Olipa kiva käydä viikonloppuvisiitillä Suomessa. Arvatkaapa miksi? Vaikka oltiin Lapissa ja hiihtokeskuksessa, niin JUMALAUTA KU KAIKKI OLI HALPAA!! Jounin kauppakin oli kuin mikäkin Prisma missä kaikki on lähes ilmaista. Kui hienoo se oli.
Tai no joo, eipä nyt kaikki niin halpaa ollut, mutta kuitenkin oli kivaa pyöriä kaupoissa ja katsella halvempia hintoja. Kannattaa kokeilla. Oikeesti kivaa!

Mutta itse Ylläksen retkeen. Wanha Rouva jaksoi taas kuljettaa seikkailijan halki laaksojen, kairojen ja käsivarren erämaan aina Ylläkselle saakka (ja takaisin). Matkaa oli noin 420 km suuntaansa, mutta yllättävän kivuttomasti ajot menivät.

Lievä kuumotus tietyömaalla. Rekasta putoili laudan palasia, kaksi räikkää ja yhdet liinat. Ois pitäny pysähtyy ja ottaa kyytiin pudonneet rojut, ettei rekkamiehen  ois tarttenu tulla hakee :/

 Kun on tottunut sahaamaan valtatie 5:sta ja 6:sta Suomessa, pohjois-Norjan maisemat yhdistettynä käsivarren Lapin erämaahan olivat kyllä mukavaa vaihtelua. Ja matka jaksottuu yllättävän hyvin. Ensin Tromssasta Nordskjöbotniin, 1 h, siitä Kilpisjärvelle, 1,5 h ja sitten lusikka konehuoneessa halki käsivarren aina muonioon, 2,5 h ja vielä 45 min Muoniosta Äkäslompoloon. Aika jees. Niin ja tauko Kilpparilla tietenkin. Kola- ja kaljatölkkejä oli taas kertynyt Wanhan Rouvan jalkatilaan kolme muovikassillista, joten palautetuilla tölkeillä sai oikein mukavat matkasuklaat Kilpparilta eteenpäin.

Siitä Sallalle halvalla sukset. Koska Motörhead.

Mäkeen en kyllä jaksanut lähteä kuin kerran. Sekin sen takia etten jaksanut enää istua mökille naama kiinni ruudussa ja tuntea kuinka koko kroppa on tukossa liikunnan puutteesta.
Ja kävin siis vihdoin viimein huiputtamassa Ylläksen. Aina on tullut sahattua Kellostapulia ja Kesänkiä, joten helpolla accessilla Ylläs oli nyt ykköskohde. 45 min toppiin 3,5 km/h vauhdilla (hui, yleensä vauhti on jotain 2,3 km/h) ja kyllä muuten puuskutti. Huipulla Ylläskammissa munkkikahvit, ja eikun takaisin kämpille läppärin ruudun ääreen.
Lumi oli taas ihan hirveetä kuraa, eli sitä tuttua betonkia. Eipä nautittu hirveämmin laskuista, mutta eihän se ollut tarkoituskaan. Kuntoilumielellä siis.

Pakollinen kuva Ylläsjärven puolella ollessa.

Ei mäkihommat oikein tuolla Ylläksellä muutenkaan houkutelleet. Lumi oli huonoa, hissiliput kalliita, ja maisema niin, no, matalaa... Lisäksi oli pilvistä lukuunottamatta tuota skinnauspäivää.
Suomen lappi on erittäin upeaa maastoa metsineen ja tuntureineen. Kuitenkin, kuulostamatta yhtään itsekkäältä tai muulta negatiiviselta, kolme kuukautta Tromssassa ovat vaatineet veronsa noiden maisemien suhteen. 700 m korkea tunturi näyttää auttamatta pieneltä 1500 metriä korkean vuoren rinnalla. Lisäksi se vuori lähtee lähes meren pinnan tasolta, ja vuoria on, öh, useita...

Hienohan tuo on mutta....

Retken pääasia, nähdä perhettä, täytti kaikki odotukset. Sai taas nauraa mustalle huumorille ja erittäin nerokkaille letkautuksille, joita toinen veljeni osaa viljellä erittäin hyvin. Mutta ne eivät tietenkään ole hauskoja kirjoitettuna... Muutenkin oleilu oli erittäin mukavaa ja rentoa yhdessä olemista.

Yksi mainostus on pakko tehdä. Jos ikinä jonkun rakkaan lukijan täytyy huollattaa autonsa Äkäslompolossa, mene Lapin laatukorjaamolle. Erittäin hyvää ja nopeaa palvelua, ja hommat toimii.
Soitin maanantai-aamuna kahdeksalta liikkeeseen ja kysyin aikaa Wanhan Rouvan laittoon. Aika järjestyi klo 12 ja sinne siis. WR:ssa oli kaikkea pientä hommelia, mm. roikkuva etupuskuri, jumissa oleva konepelti, poikki oleva pissapojan letku ja irronnut ilmastoinnin huohotinletku. Niitä on vähän ikävä täällä Norjan maalla alkaa laittelemaan, kuten kaikki varmaan ymmärtää. No, auto sisään, ukko hommiin ja puoli tuntia myöhemmin hommat olivat kunnossa. Ja lasku oli 30 €. Nolla € siis. Ruotsa tykkäsi.
Nyt kun pienni huolto saatiin vihdoin tehtyö, oli sydän hieman vähemmän raskas koskien WR:n mahdollisesta leviämisestä Norjassa. Olisi taas Ruotsalla sormi suussa ulkomailla keskellä ei mitään alkaa remonttia tekemään. Ja millä työkaluilla? Eli onneksi kaikki meni kuin elokuvissa, nää on miulla tapana onnistua, ja kassan kautta nokka kohti pohjoista. Muonion S-marketissa takakontin täyttö (Ja vittiläine ku oli taas halpaa), ja asfalttia vaan alle.

Viitaten edelliseen kirjoitukseen, laskeutuminen Kilpisjärveltä jäämeren rantaan oli kyllä jälleen upea. Aurinko paistoi, valkoinen lumipeite kimmelsi vuorien seinämillä ja WR kulkee kuivaa asfalttia kohti aurinkoa. Ei ihan äkkiä tule mieleen vastaavaa autoilukokemusta. Suosittelen.

Käsivarren kairaa

WR huililla

Lyngen vuoret alkavat näkyä

Uuh, iiihana ajokelli

Ja nyt takaisin Norjassa. Maata, aikavyöhykettä ja valuuttaa siis vaihdeltiin useaan otteeseen viikonlopun aikana, ja nyt taas täällä pääpaikalla.
Eilen maanantaina oli siis paluu, ja tänään lähden Lyngeniin loppuviikoksi. Laukkarinen kavereineen, sekä Salosen Arttu tulee paikan päälle ja sankariteot ovat jälleen ohjelmassa. Sää on aika hyvä koko viikon, ja mielet ovat toivekkaina mäkien suhteen. Seuraavat mäet olisivat kiikarissa:

Anderstindenin Salamakuru (punaisesta reitistä oikealla)

Store Fornestindenin lounaiskuru

Vähän suuruuden hullua, tiedetään, mutta aina voi haaveilla ja yrittää. Kova yritys on pojilla, ja mikäli lumet kestävät seinillä, sää sallii näkyvyyden ja sydän jaksaa pumpata verta vuorikiipeilijä-Naamojen jalkoihin, ylös mennään!

Ja yöllä oli taas sadellut mukavasti

Eiköhä näillä jaksa. Puhalilloja ja riisikana-uunimättöä. Uskon että toimii!

Lisää päivityksiä toivottavasti viikon kuluessa!

- NaamaJussi