Pralognan la Vanoise vs. 3 laaksoa: 6-0

Bounjour!

Välttävä ranskan kielen sanasto opittuna (bonjour ja merci leveällä hymyllä varustettuna), NaamaVirneessä-poppoo on kotiutunut alpeilta.
Reissuhan oli, ihme ja kumma, jälleen mitä mahtavin, ja oppia karttui taas tulevia reissuja varten. Vammoilta ja muilta ikävyyksiltä onneksi taas säästyttiin, mitä nyt Soinisen kultaisten futisvuosien aikainen reisivamma vähän vihoitteli ja yks Ruotsalainen teki tuttavuutta lentokoneen käytävän kanssa pyörtymällä.

Matkahan lähti mukavasti liikkeelle. Äijät liikkeelle kellonaikaan, jolloin vain vapaalaskijat ja rosvot ovat liikkeellä, ja nokka kohti Helsinki-Vantaata. Normi lentokenttämeiningit ja ukot koneeseen.
Ruokatarjoilun aikana Ruotsalaiselle tuli kumma olo (lie mistä johtu, ei oo tänäpäivänäkään selvinny), ja mies ehti nousta tuolilta ja lähteä suunnistamaan kohti vessaa, kunnes kaikki pimeni. Muistiin on vain jäänyt kolahdus, jollaista lentokoneen ei pitäisi päästää (suorilta jaloilta naama eellä lattiaan), ja sitten jo herättiinkin. Lentoemo piteli jalkoja ylhäällä ja kyseli "sir, are you allright?". Jännä tunne kuinka elämä ikäänkuin valuu jalkoja pitkin takaisin kehoon, ja johan mies oli taas täysin valvetilassa. Siinä vain peukkua pystyyn, ja rillit aivan vääntyneinä "yes yes, i'm alright". Ukko sitten pitkälleen penkkiriville, jääpussi silmäkulmaan ja lisähappea pullosta keuhkoihin. Vähän aikaa huilattua Ruotsalaine oli taas iskussa (rillit väännetty takaisin kohdilleen) ja takaisin sitten omalle paikalle.
Lentoemon kiellon takia kuvia ei harmillista kyllä saanut ottaa. Kuulemma happipullo on hyvin vaarallinen eikä saa näkyä kuvissa. Eikä uhrikaan saa pidellä sitä. Voi vaikka räjähtää...

Münchenin kentällä saatiin sitten tietää että lumimyrsky keskieuroopassa on sotkenut lentoja, ja tietenkin meidän jatkolento on peruttu. Uusi jatko Geneveen saatiin kolmen aikaan iltapäivälle. Ei auttanu muuta kuin etsiä ruokapaikka ja odotella flygaria kuusi tuntia.

Rahikaine dataa

Soinine ja Ruotsa huilaa.

Kellonlyömä tuli viimein. Miehet Geneven koneeseen, koneesta ulos, laukut hihnalta, Octavia alle ja tomtomiin osoitteeksi La Tania.

Lennon peruutumisen vuoksi suunnitelmamme menivät paikan päällä sitten uusiksi. Olisimme olleet hyvissä ajoin päivällä perillä La Taniassa, ja kaupassa käynnit yms olisi voinut hoitaa silloin helposti. No, kauppahommat täytyi hoitaa aamulla, eikä päästy ysiksi mäkeen kuten oli suunniteltu. Eihän se nyt paha ollut, mutta ekan päivän lumi oli hyvää, ja sitä olisi heti halunnut päästä laskemaan.

Courchevelin laaksossa sijaitseva La Tania vaikutti mukavalta paikalta. Courhevel alueena muutenkin oli erittäin vakuuttava. Vaikka oli aurinkoinen keli, niin porukkaa rinteessä ei ollut läheskään niin paljon kuin sittemmin Meribelissä ja val Thorensissa pantiin merkille.
Hyvää lunta ja aurinkoa riitti sille päivälle hyvin ja lasku maistui. La Tanian huipulta Courcheveliin päin lähtiessä laskijan oikella puolella on mukavan näköisiä kuruja laskettavaksi. Me ei kuitenkaan heti ekana päivänä viitsitty lähteä rehkimään. Lopulta ne kurut jäikin sitten laskematta meidän osalta.
Rahikaine oli onneksi tehnyt tilauksen Suomessa, ja 4 kg lasagnea oli oikein riittävä annos kolmen ukon ruoan tarpeelle kolmeksi ensimäiseksi päiväksi. Hyvä eka päivä vatsa täynnä lasagnea.

Lojottelua löytyi La Taniasta Courcheveliin päin lähdettäessä

Kallis kello ja kallis rinnerafla. Siis evästämme raflan ulkopuolella

Rahikaine tankkaa!

Seuraava päivä vietettiin Meribelin puolella. Hisseilläkin sinne olisi päässyt, mutta valitsimme auton kuitenkin. Noin 15 min ajoa ja perillä oltiin. Hissiä ja rinnettä oli jos jonkin moista laakson molemmilla sienillä, mutta se puhki laskettu hissioffi hallitsi maisemaa. Saapumistamme edellisellä viikolla oli tullut dumppi, ja nyt näyttäisi ennusteet taas kovaa dumppia, joten reissumme sattui ikävästi niiden väliin.
Mieliala vaihtui nopeasti lounastauon jälkeen, kun Mottaretin alueelta löytyi kuin löytyikin puhdasta pätkää lojoteltavaksi. Korkkaamattomia troppeja ja tyynylinjojakin oli ja hommahan maistui taas. Ikävä takaisku sattui, kun Soininen reväytti takareitensä hypyn huonosta alastulosta, ja päivä sitten oli melkein siinä. Tosin, ei se haitannut, kun oltiin jo saatu hyviä laskuja ja nälkäkin alkoi olla.. Hissikartta käteen vain ja katsomaan että millän me päästään takaisin Meribelin kylään. Siirtymä kesti sitten sen 45 min joten eipä siinä olisikaan ehtinyt laskemaan sen enempää.
Kaikki on kallista kolmessa laaksossa, niin myös ravintolat. Sai oikein hakemalla hakea alle 20 € annoksia, mutta löysimme halvan paikan lopulta. 16 € lasagnea (mikä oli kyllä herkullista) on kuitenkin opiskelijamatkaajalle hieman liikaa, joten ulkona syöminen sai sen jälkeen jäädä. Ruoka kuitenkin oikein iloisena naamariin, ja muutaman kaupan kautta takaisin kotikylään.

kerranki!

soinine ottaa happea

Lumitilanteesta johtuen kolmas päivä päätettiin viettää Chamonixissa. Ajomatka kesti sen pari tuntia, mutta norskimiehen sanoin "ikke so nöije". Eli aamulla auto alle ja suuntana se paljon puhuttu alppimekka. Ja kyllähän se kannatti käydä.
Ei ne skimbaajassa turhaan ole kehuneet Chamonixin jylhiä maisemia ja teräviä huippuja. Vähän eri meininki kuin kolmessa laaksossa. Eikä Mordor-nimityskään ole tuulesta temmattu. Pilvetön taivas ja aurinko paistaa, mutta ei tietenkään sinne kylään niiden perhanan vuorien takia. Pakkasta -15 ja kylmä oli.
Iltapäivällä alkoi onneksi lämpenemään ja aurinkokin pääsi paistamaan kylään.
Löydettiin ihan mahtava (ja halpa) crépes-paikka keskustasta, ja maha täynnä ukkojen alkoi tehdä mieli mäkeen. Soininen otti kuitenkin levon kannalta takareiden takia, mutta Ruotsa ja Rahikainen lähtivät metsästämään kabiinia joka veisi ylös. L'Aiguille du Midi ei siinä taloustilanteessa ollut vaihtoehto. Kivan kassatädin ansioista saatiin liput puoleen hintaan "zone de validité du fortait Chamonix"-alueelle ja sekös oli mukavaa se!
Flégéren kabiinilla ylös ja kyllähän siellä sitten pääsikin laskemaan oikein mukavasti. Rinteiden vierustat oli sielläkin laskettu puhki, ja jäätikkövarusteiden ja ajan puutteessa ei lähdetty metsästämään randoreittejä. Nix oli kuitenkin vakuuttava paikka, ja kyllä sinne pitää päästä ehdottomasti uudestaan käymään.

Käytii kuitenki pihalla

Freeride World Tour kasaili kamppeitaan torilla

Soinine kävi museossa

Sitä Mordoria

Keli alhaalla laaksossa

samaa aikaan ylempänä.

Rahikaine ihmettelee maisemia

Sitä taukoa parhaimmillaan!

Perjantaina valkeni jo tutuilla kuvioilla. Ruokamestari Ruotsa teki puurot ja pekoni/paistettu kananmuna-leivät aamiaiseksi, eväsmestari Soinine laittoi sitä serranokinkkua ja raclette-juustoa leipien väliin oikein paksusti (ja oli hyvät eväsleivät, jumalauta!) ja Rahikainen huolehti lähinnä itsestään. Tai no keitteli se kahvit ja teki termariin päivän teet.
Lähdettiin sitten katsastamaan se viimeinen laakso, Val Thorens. Mukava keskus hyvällä lumella (niinkuin kaikki maailman laskettelukeskukset) mutta, kuten Meribel, puhkilasketut hissioffit, korppu- ja betonilumi eivät taaskaan tuoneen aamupäivään suurtakaan nautintoa. Oli kylmäki viel.
Iltapäivällä keli ees vähän lämpeni aurinkon myötä ja se ok-lumi kaikeksi onneksi löytyi.
Orellen puolella satuimme suuren kurun törmälle (seuraten pro-laskijoiden näköisiä telluilijoita), josta sitten saimme mukavan leikkikentän iltapäiväksi.

Puhkilasketut hissioffit alkoivat olla nähty ja hissiliput veroittaneet kukkaroa sen verran, että päätettiin pyhittää kaksi viimeistä päivää skinnaukseen. Skinnaaminen laskettelukeskusten rinteitä ylös ei houkuttanut, ja karttamestarit Soininen ja Rahikainen alkoivat etsiä muita paikkoja topokartalta. Pikkupohdinnan ja muun tuumailun jälkeen päätimme lähteä katsastamaan pienen keskuksen, Pralognan la Vanoise, jos sieltä löytyisi randoiltavaa yhdellä hissinousulla. Ja mikä paikka se olikaan! Kuin pikku-Chamonix korkeiden, terävähuippuisten vuorien ympäröimänä, varjossa pitkälle iltapäivään ja pakkasta riitti. Hissiliput olivat puolta halvempia kuin 3 laaksossa, ja sokerina pohjalla hissikarttaan oli merkattu randoreittejä. Naamat levenivät virneeseen siinä vaiheessa ja ukot päättivät jäädä sinne.

Karttamestari elementissään

 Lauantai meni hieman tutustuessa karttaan ja olosuhteisiin. Saatiin kuitenkin mahtava retki 700 verttimetrin nousulla. Nousureitillä olevalla metsäsaarekkeellä päätimme harjoituksen vuoksi lapioida lunta ja katsella, mitä lumi on syönyt. Kuvatallennetta ei valitettavasti löytynyt, mutta kummasti lumen kerrokset vaihtelevat kolmen metrin säteellä olevissa kuopissa. Soinisen kuopassa kiinteää kerrosta oli puoli metriä, välissä sentin heikko, ja sitten taas kiinteää. Ruotsan ja Rahikaisen kolmen metrin päässä olevissa kuopissa koostumus oli taas aivan erinlainen. Lumi sai tuomion "stabiili" ja evästauon jälkeen lähdettiin kitkuttamaan ylöspäin.
Ylhäältä 2300 metristä lasku puurajalle oli hieman, öh, betonia, mutta puurajan alapuolella lumi vaihtui siihen pehmiään, testilaboratorionamme toiminut metsäsaareke oli laskunakin huikea! Tunnetusti lasku autolle asti oli siis pelkkää jiihaata.

Lokki bongattu

Sama vika Rahikaisella

Mustarastaita

Ranskalainen välipalasalaisuus: Cokista ja vuohen paskaa.

Välipalan jättäjiä. Ibexejä, vai mitä vuorivuohia ne olikaan.

Takkeja poltetaan, eikun kuivatellaa

Soinine miettii einesvaihtoehtoja, ku ei ruokamestarin pääkallopata kuulemma maistu.

Sunnuntai olikin reissupäivistä paras. Launtaina skinnatessa bongattiin vastaseinältä mahtava kuru, jonne oli merkattu reitti vielä kaiken lisäksi. Päätettiin siltä istumalta, että sunnuntaina mennään sinne, mikäli keliä riittää.

laskemamme kuru oikealla

Ja tässä yläosa siitä

Nousu mahtavassa auringon paisteessa (tosin kurussa taivas meni pilveen), verttejä kertyi lähemmäs 1400 metriä, ja nousimme 2700 metrin korkeuteen. Se oli nimittäin mahtavaa se.
Taitaa olla Franssonilla ja de la Ruella aika rautainen kunto, kun videoilla ne nousut eivät tunnu painavan poikia missään. Meillä taas nousu kävi "hieman" keuhkoihin ja hammasta purren sitä vain kitkutti kohti huippua. Hiljaksiin mentäessä sitä kuitenkin ihme kyllä jaksoi painaa ja palkintona odotti se reissun huimin lasku alas kylään.

merkattuja reittejä riitti

pakollinen taukokuva

kokis maistui huipulla...

....ja apréski-olut laskun jälkeen!

Viimeinen päivä, maanantai. Eilinen oli ollut niin täyttä kamaa, että ukot päättivät pitää maanantain huilipäivänä. Autolla ajelu ja muutamassa pikkukaupungissa pyörähtäminen oli ohjelmassa.
Laakson suurin kaupunki, Mountiérs, tarjosi mukavan hengailun ja aurinkon täyttämän iltapäivän. Beufortin (eli sen juustomerkin) tehtaan (pajan, tilan, mikä lie) myymälästä tuliaiseksi enemmän tai vähemmän tuoksuvat eväät matkaan, ja kämpille keräämään kamoja.

Oli rentoa ja oli lämmintä.

Tiistai olikin sitten kotiinlähtöpäivä. Jo orastavassa reissukrapulassa ukot lähtivät läheiseksi käyneellä octavialla Géneveä kohti. 

Suuret keskukset ovat hyvällä ja uudella lumella varmasti todella mahtavia paikkoja, mutta meille nuo pikkukeskukset ja kylät tulevat olemaan seuraavalla alppireissulla se juttu. Pralognan la Vanoise oli kaikin puolin aivan mahtava paikka ja tarjosi kaiken sen, mitä me tarvitsimme viihtyäksemme. Voidaan kyllä todella lämpimästi suositella sitä kaikille!

Muuttamutta. Reissu on siis takana ja uusi jo siintää edessä. Viikko 16 on alustavasti tarkoitus lähteä telttailemaan Lyngeniin, ja toivotaan vähintään yhtä huikeaa riessua kuin viimeeksi.

Ei muuta sitten kuin suksea alle ja naamaa virneeseen, kevät on se paras aika kaudesta!!

Toivotteleepi: Ruotsa, Rahikainen ja Soinine!

tauon pitoa.

Moro!

Puhkilaskettuun hissioffiin kyllästyneenä ukot katselivat topokarttaa ja löysivät kartalta pikkukeskuksen nimeltä Pralognan La Vanoise. Päätös syntyi nopeasti ja eikun Octavia alle ja sinne! Ja paikkahan osoittautui reissun pelastukseksi. Merkattuja randoreittejä, koskematonta lunta ja ennen kaikkea SKINNAUSTA!! 

Kohta mennään!

Moikkelis!

Joulut ja uudet vuodet on lusittu, ja alppireissuumme on enään muutama päivä!

Sydäntalven lappia parhaimmillaan.

Aluksi hieman Uudenvuoden kertausta: Vuosi vaihtui minun ja Lassin Ylläksellä oikein mukavasti. Kaamosaika ei ollut etelän pojille hirmuisen tuttu, joten se valoisan ajan lyhyys (3 h) tuotti aina hieman aikatauluongelmia laskemisen suhteen.
No, eipä sielä mitään päiväreissuja päässytkään tekemään kellostapulille kelien takia, mutta eipä haitannut.

Mutta reissu oli hyvä ja hiihtämään pääsi. Pakkasta oli ekana päivänä kylässä vähän alle -30 astetta, mutta hisseillä vain -7. On sille ilmiölle nimikin, mutta en tähän hätään löytynyt. Jännä homma se joka tapauksessa oli....Sseuraavat päivät olivat melkoista sinkkiä tuulen kera, joten laskunautinnot eivät olleet niin huimia. Lomana reissu kuitenkin aivan mahtava, ja Ylläs jaksaa pysyä suosikkikohteenani Suomessa.

Soininen on valmis!

 Muttamutta!

Maantantai-aamuna Luffe starttaa kohti Keski-Eurooppaa! Valmisteluja on tehty kämpän ja auton vuokrauksesta aina karttojen ja topokirjojen selailuun, joten loput voi laittaa herran haltuun.
Suuntana on siis Kolme Laaksoa ja kahdeksan päivän reissu tiedossa. Majoitus on La Taniasta ja siitä sitten mennään lumien mukaan.

Eipä siinä, reissua siis puskee ja kohta mennään. Siihen asti:

Eikun Naamaa Virneeseen!

- Jussi

Hiihtokeskuskausi avattu!

Hojo!

"Ai eiks myö tarvitakaa vyörykamoja, jäärautoja, köysiä, skinejä, taukotakkeja, reppuja tai eväitä reissuun?" Se oli ensimmäinen ajatukseni kun aloitin pakkaamisen Rukan reissulle. Kummasti sitä on aina tullut otettua koko arsenaali mukaan ja sullottua reppuun mäkipäivän aamuna. Jännää... nyt sitä ei tarvitse tehdä. Eväitä ei tarvitse ottaa reppuun, voi tulla kämpille lounaalle. Voi mennä pitää taukoa kämpille. Jos ei huvita, voi mennä kämpille. Uskomatonta....
 Eli näillä fiiliksillä alkoi hiihtokeskuskauden avaus Rukalla. Jännitti kun uusi kokemus oli edessä. HiihtoLOMA.

Jotkin opiskelijoiden kokoontumisajothan siellä oli, noin 400 enemmän tai vähemmän alamäkimiestä- ja naista ympäri Suomea. Me pääsimme lappeenrannan teknillisen yliopiston laskuporukan matkassa mestoille, vaikka olemme kumpikin AMK:ssa ja minä vielä toisessa kaupungissa. No, mukaan sitten päästiin ja bussilla huristeltiin kohti Rukaa.

Itse olen käynyt Rukalla viimeeksi noin viisi vuotiaana. Muistikuvat ovat hatarat, mutta uskoisin paikan muuttuneen AIKA lailla. Ei sitä Rukan kylää ole turhaan kehuttu. Pirun mukava ja toimiva se oli nimittäin. Majoitus oli jossain "RukaSuites", tms, mutta kuitenkin siinä 100m eturinteen hisseille. Kaikki palvelut olivat, jos nyt ei ihan samassa rakennuksessa, niin ainakin kävelyetäisyydellä, ja se oli mukavaa se!

Arkkitehti ei kaikesta päätellen ole ollut kännissä suunnitteluvaiheessa. Sen verran viihtyisä kylä oli, että voisi mennä toistekin.

"pääsiskö jo?"

 Itse hiihto oli sitten mitä oli. Puuteriöverit oli Lyngenin takia vieläkin päällä (lähteeköhän ne ikinä pois, mitä muut on mieltä?), joten ei niitä rinteitä puuterilankuilla viitsinyt kummemmin sahailla. Onneksi siis otimme molemmat mukaan kahdet kamat: Lassi tellut sekä laudan, minä tellut ja alpit.
Eka aamupäivä oli kunnon märkärättilumisadessa ja keli muutenkin oli melko sinkissä, joten haimme tatsia tutuilla vehkeillä.

Das sinkki

Menimme sitten lounaalle (huom LOUNAALLE, ei makkaraa, leipää ja kuumaa mehua) kämpille ja pienen huilin jälkeen siitä tellut jalkaan ja mäkeen!
Jos on laskenut yhden talven pelkästään överileveillä puuterilankuilla, jo pelkkä tasapainon löytäminen voi olla aluksi haastavaa. Onneksi sitä kesti hissille hiihtämisen verran.
Ja se telluttelu.... Kaksi ekaa käännostä oli, että mitäs helvettiä tapahtuu, mutta siitä se sitten alkoi rullaamaan. En siis ollut koskaan aikaisemmin laskenut telluilla, mutta yllättävän nopeasti sain hommasta kiinni. Pelisilmä toimi: Rukan rinteiden höyläämiseen ei kyllästynyt, kun alla oli itselle tuntemattomat välineet.

nyy skool-ryhmä lämittelee

huonekuntamme

 Ei Ruka sitten kuitenkaan ollut mikään iso paikka. 10 rinettä oli auki ja lumen määrä niin vähäinen, että metsiin ei ollut asiaa. Jälleen kerran, jos ei olisi telluja ollut mukana, alamäkihommat olisivat olleet erittäin tylsää puuhaa. Jos Rukaa vertaisi Tahkoon, tuntuisi että Tahkolla saisi parempia (jyrkempiä, vaihtelempia) mäkiä. Varmaan pengerrys ja muu maan muokkaus on Tahkolla onnistunut paremmin. En sitten tiedä, mitä Ruka kunnon lumella tarjoaa, mutta eiköhän sieltä silloin saa irti enemmän kuin nyt.

Kun noin 400 opiskeljaa kokoontuu yhteen paikkaan, kaikki varmaan tietää menon. Joten ei siitä sen enempää.Meininki oli tietenkin erittäin rentoa ja homma oli erittäin jees.
Maininnan arvoinen tapahtuma oli kuitenkin rinnenaamiaiset. Vuosselin rinteeseen oli perustettu hengauspaikka, jossa musiikki soi ja porukka otti rennosti erinäisissä naamiaiskuitessaan. Me olimme sonnustautuneet oldschool-henkisesti, ja puvut saivatkin vähän kummastuneita katseita "normaaleilta" hiihtäjiltä. No, ainakin oma haalari oli lämmin, joten mikäs siinä hiihdellessä.

lassi ja menneen maailman meininki

ah, niin hieno 90-luvun haalari!

Hiihtokeskuskauden avaus oli erittäin onnistunut. Vaikka kelit eivät suosineet, hiihtämään pääsi ja bileet olivat hyviä. Mikäs siinä oli lomaillessa!

Talven suunnitelmista sen verran, että saatiin tuossa varattua lennot Geneveen, ja siitä sitten Kolmeen Laaksoon hiihtelemään tammikuun lopussa. voisi sanoa että JIIIHAAA!!

Eipä siinä, suksille seuraavan kerran joululomalla, ja suuntana koko porukalla ovat Villen osalta Pyhä, ja meidän osalta Ylläs.
Pakkasen puolelle keli on jo kääntynyt, enään vain se lumi puuttuu.

Lunta siis vielä ootellessa ja Naamat edelleen Virneessä

- Jussi ja Lassi

Syysretki Lyngeniin tekstiversiona

Aamuruskoa kuvattuna Store Kjostindenin rinteeltä

Moro!

Käytiin siis reilu pari viikkoa sitten Lyngenissä syysreissulla ja nyt on aika vetää tekstiversio pakettin.
Meno pelipaikoille kävi taas tutusti (ja turvallisesti?) yön yli ajaen. Menomatkalla sitten oli kaikenlaista jännää peilijäisestä tiestä aina hernerokkalumipyryyn. No, perille päästiin ja majoitus oli tutussa mökissä Svensbyn kylässä. Sama mökki oli meillä myös viime syksynä.

Keskiviikkona keli oli pilvessä, tuuli kovaa ja lumisade tuli tunnetusti vaakasuoraan. Meininkejä voi katsoa vasemmalla olevasta klipistä. Lähdimme kuitenkin könyämään Store Kjostindenin vyörynohjaustörmää ylöspäin. Lunta oli silloin juuri ja juuri maan peitoksi. Ei siis puhettakaan skinnauksesta. Jälleen kerran nousu koko roska selässä suksineen ja monoineen ei ollut mitään herkkua. Ainakin Jussi ehti jo miettiä, että tätäkö tää taas on....
Sinä päivänä saimme muutaman käännöksen noin 600 metrissä, mutta enimmäkseen sukset kolisi kiviin. Sukset siis selässä ylös ja alas. Se on syyshiihtoa se. Päivä oli kuitenkin ihan "ok". Tuli taas todettua kova keli ja lumettomuus, mutta se on reeniä tulevaisuutta varten, kamojen välppääminen lumen sataessa vaakasuoraan nimittäin.

Keliäkeliä

Ja oli mukavaa, ai että....

Torstaiksi oli yr.no:n mukaan samanlaista keliä. Mutta kas kummaa, aamulla seiskan aikaan autoa pakatessa tähdet tuikkivat kirkkaina taivaalla, ja orastava auringon kajastus näkyi Svensbyn kylän horisontissa. Mietittiin, että jiihaa, AURINKOINEN PÄIVÄ!
Parasta (ainakin jussin mielestä) oli kuitenkin se, että pääsimme skinnaamaan suoraan autolta, jes!! Aamurusko taivaanrannassa ja me hyvän matkaa kitkuttelemassa ylöspäin. Se oli hienoa se.

aurinko on jo ehtinyt noin korkeelle

Taukoataukoa

Lunta oli sitten siinä topin ja 800 metrin välisellä seinällä jo niin paljon, että eteneminen kävi lähes mahdottomaksi. Homma ei ollut enää myöskään järin turvallista, joten pysähdyimme noin tuhanteen metriin.
Siitä sukset jalkaan ja kärjet kohti alamäkeä.
Villen korkattua seinän ja laskettuaan kuvausasemiin, lähdimme puottelemaan yksi kerrallaan alaspäin. Laskuhan oli tietenkin pelkkää jiihaata, ja Villekin sai hyvää kuvaa, vaikka meinasikin menettää sormensa pakkasessa. "Tuu jussi vähän ajan pääst, mie lämmittelen sormia ensin". Onkoha Repolaisella ja kumppaneilla samoja ongelmia? Ohuet sormikkaat voisi toimia, mutta tiedä sitten katoaako tatsi siihen kameraan...
Siitä sitten alaspäin vain, välillä kuvaten ja välillä taukoa pidellen. Ruikkari (juustoa ja metukkaa välissä), suklaapatukka ja kuumaa mehua termarista on muuten aivan ässä kombo!
Päivä oli hieno! Keli oli kohdillaan, päästiin vihdoin laskemaan lähes huipulta Store Kjostinden alas saakka, eikä miehet olleet aivan poikki päivän jälkeen. Se oli hyvä päivä myös.

Ville ja kuppi kuumaa. Toimii.

Näillä jaksaa

Ja lunta ON!!

Perjantai alkoi kaikin puolin mukavasti. Katse ulos ikkunasta, ja yläpuolella on näkymä. Lunta oli siis satanut yön aikana oikein mukavasti. Ei siinä muuta kun puurot ja pekonit naamaan, kahvi kyytipojaks ja lumitöihin. Lumityöt tulikin tehtyä sitten kahteen kertaan. "Jussi, laitaha auto käyntiin!" "Joo... ei perkele mis on avaimet...." Reipas poika olikin aloittanut lumenluonnin taskut auki ja tietenkin auton avaimet tippuivat hankeen. Onneksi Ville oli kuvannut lumitöitä, ja kuin sattumalta näkyi kuinka avaimet tippuvat terassille ja siitä reipas poika lakaisee ne penkkaan. JES!! No, ei auttanu muu kuin alkaa kaivaa, ja löytyihän ne lopulta. Mutta aivan kauhee tilanne, jumalauta. Ei toivoisi kenenkään joutuvan vastaavaan tilanteeseen.

siitä se tippuu

ja sinne se menee

Päästiin siitä kuitenkin taas mäkeen, ja lunta olikin PALJON! Ja uutta satoi jatkuvasti. Paudafiestat siis vihdoinkin alkakoon! Skinnaaminen oli mahdollista noin viiteen sataan metriin, kunnes näkyvyys hävisi. Siitä sitten surffailemaan noin 150-200 verttimetriä jiihaata huudellen. Kyseistä pätkää ylös ja alas, uudet jäljet aina alas mennessä, koska lunta satoi aivan helvetisti ja siinä se päivä meni. Sylipyydä, josta on lukenut ja jota on nähnyt kyllästymiseen asti, oli vihdoinkin sattunut meidän kohdalle. Oli muuten siistiä.

Ja jani lojottelee!

Fiestaa!

Lauantai olikin sitten hyvin samanlainen päivä kuin perjantai. Samoilla paikoilla laskettiin, lunta oli satanut taas lisää (kaikki eilisen jäljet olivat peittyneet, tietenkin),  ja fiestat sen mukaiset. Ei siinä, laskettiin taas paljon, ja puuteriöverit päivän jälkeen taattua kamaa.

Lauantai-iltana yr.no näytti seuraavalle pelkkää aurinkoa, tietenkin. Kovasti sitä teki kaikkien mieli jäädä vielä muutamaksi päiväksi, mutta etelän velvollisuudet odottivat.
Kausi saatiin avattua aivan huikesti, ja päästiin vihdoin tutuksi sen sylipyydan kanssa!
Seuraavan kerran laskuhommia on tiedossa Rukalla marraskuun lopussa, joten ei enää kauaa.
Tällä hetkellä aika menee alppireissun säätämisen kanssa. Zillertal ja Kolme Laaksoa vaihtoehtoina, ja kaikesta päätellen valitsemme Kolme Laaksoa. Mutta katsellaan tässä vielä, että miten tilanne kehittyy.

Nii, ja luntahan satelee pitkin etelä-Suomea aika hyvin!

T: Jussi, Ville, Lassi ja Jani