Lopunajan merkit

Rahikainen totesi hyvin täällä käydessään, että "vittiläinen mikä Venäjä tää siun pihapiiri on". Ja mies oli oikeassa. Auton akkua, pyörän rämää ja roskia pihoilla. Ja se oli talvella, kun lumi oli maassa.
Ja sitten nyt kun on lumet lähteny pihapiiristä. 

MIKÄ IHMISIÄ VAIVAA!!!!???

Tien vierustat täynnä kaikenlaista romua, lasten leikkikaluja pitkin pihoja, niitä samoja pyörän romuja, roskia pitkien teitä. Kaikkea. Paskaa. Kaikkialla. 
En tiiä, aika hurjaa on. En tiiä että missä pellossa tai Örndalenissa nää muutamat lapsetkii elää, mutta eihän nyt kymmeniä leluja ja muita leikkikaluja jätet pitkin pihoja, eihän? Eiks myö olla saatu remmistä jos leluja oli jääny ulos... En muista tarkasti.
Ja nyt sitten tuli meiliin ilmoitus pihansiivous-talkoista. Eli kaikki reippaasti siivoamaan asuinauleen pihapiiria kaikesta roinasta. Paikallinen HOAS, LOAS, KUOPAS, eli Sito, tarjoaa limpparia ja pullaa. Jee. Ikävää etten millään pääse osallistumaan. Oonkii roskannu niin paljon täällä....

 

No, piti vähän avautua. Mut ärsyttävää ku on piha niin paskainen. Hito vaihtarit... höhö.

Mutta eipä siinä. Tätä kirjoittaessa istun jo junassa. 18-20 tunnin ajelu halki Suomen ei oikein napostellut näin yksinään, joten autojuna Rovaniemeltä oli paras vaihtoehto. Toki Tuo rapiat 600 kilometriä ja kahdeksan tuntia pysähdyksineen Tromssasta Rovaniemelle oli rykäisy sekin.

Mutta nyt ne neljä kuukautta ja puolitoista viikkoa Tromssaa olisi sitten takana. Mie ruodin mennyttä kautta ja muuta spekulaatiota sitten seuraavissa päivityksissä.
Mutta nyt kerrataan viimeisiä päiviä Tromssassa.

Viime lauantaina, 17.5, oli Norjan itsenäisyyspäivä. Norskit juhlii ehkä vähän mukavammin itsenäisyyspäivää kuin täällä Suomessa, ei pahalla. Toki lämmin sääkin vaikuttaa asiaan.

No, joka tapauksessa, Itsenäisyysjuhla on verrattavissa yhteen aika siistiin juhlaan Suomessa, joka miulta jäi nyt väliin.

Eli pähkinänkuoressa:

Opiskelijat kerääntyvät jonkun luokse aamulla juhla-aamiaiselle, jossa sitten syödään kaikkea kivaa mättöä, juodaan skumppaa, olutta ja boolia. Paikalle keräännytään noin kympin aikaan ja ollaan sitten noin iltapäivä kahteen tai kolmeen. Siitä siirrytään sitten keskustan kuppiloihin ja ravintoloihin jatkamaan porukalla päivää, ja odottelemaan kulkuetta, joka marssii kaupungin läpi.
Kulkueessa sitten on kaiken maailman edustajaa tallaamassa ja huutamassa hurraata. Vertauksena Suomeen, vaikkapa Lappeenrantaan: Kulkueessa olisi kaikkien palloilulajien edustajat, tanssiporukat, voimistelijat, kamppailulajien tyypit, jenkkifutaajat, alakoululaiset, partiolaiset... jnejnejne. Eli siis kaikki ketkä vain viitsivät tulla kulkueeseen, pääsevät.
Siinä sitten katsojat hurraavat ja kulkueessa olijat hurraavat ja kaikilla on kivaa. Ilta jatkuu sitten kuppiloissa, bubeissa ja yökerhoilla.

Ja mitähän tämä juhla muistuttaa? Ainakin kirjoittajalle tulee mieleen lähinnä Vappu. Samanlaista mukavan rentoa karnevaalimeininkiä. Vaikka Suomen itsenäisyysjuhla on hieno tapahtuma, niin eikö sitä voisi viedä vähän enemmän "rennompaan" suuntaan? Toki Joulukuun alussa voi olla aika synkkää hengata ulkona ja kulkueissa, mutta silti. Nuoretkin saisi juhlia Itsenäisyyspäivää ihan oikeasti. Kunhan se oikea juhlan syy säilyisi mielessä, ei vain se keiton otto...

Itse pääsin osallistumaan juhlahommiin norskiporukkani kanssa, ja päivä oli kyllä ehkä paras Tromssassa ollessa. Koko päivän sai litkiä juomia rennon letkeästi, nauttia hyvästä tunnelmasta ja iloisesta jengistä. Oli jees, Ruotsa tykkäsi!

 

Maanantain piti olla ihan perus päivä opparia tehden ja reenaten. No, nuo tuli tehtyä, mutta keli yllättäen aukesi illalla. Kovan jalkapuntin jälkeen olo oli suhteellisen happoinen, eikä jalat liiemmilti huutaneet "lisää, lisää!". Kuitenkin, se yö voisi olla viimeinen hetki päästä yörandolle, ja niin se sitten olikin. Miepä päätin lähteä kaikesta hapotuksesta ja väsymyksestä huolimatta vielä mäkeen.

Redbullilla jaksaa (huom. kyllä mie tästä maksoin)

 Paikka oli tuttu ja turvallinen Tromsdalstinden. Itäpuolen kautta lähdin läpsyttelemään, eli siis samaan tapaan kuin ihan ensimmäisellä retkellä kyseisellä töppyrällä. Keli oli hieno, mutta ne pirun pilvet vähän peittivät auringon. Eipä haitannut, huipulle sitten päästiin ja tunnelma oli sekä hieno että haikea. Tämä olisi sitten se viimeinen lasku tälle kaudelle, ja seuraavat ovat sitten syksyllä.

Tromsdalstinden ei ole kummoinen mäki, ainakaan jos laskee idän puolelle, mutta siinä on jotain samaa mitä Lyngenin puolella Store Kjostindenillä. Molemmat ovat miun ekoja mäkiä, ja molempiin on muodostunut sellainen erikoinen side, niinkuin kaikki nyt tietää: Asuinalue jossa eka kämppä on sijainnut, ensimmäisen auton merkki, ensimmäinen ulkomaa jossa on itsenäisesti käynyt... Näitähän riittää.
Tromsdalstindenillä siis kävin tekemässä ensimmäisen "virallisen" huiputuksen täällä Norjassa olon aikana. Se retki oli kaiken kaikkiaan aika ikimuistoinen, ehkä yksi parhaimmista täällä Tromssassa. Siis ei laskullisesti, mutta noin niinkuin seikkailullisesti. Se suunnittelu ennen mäkeen menoa, kaikki oli silloin vielä uutta, en ollut soolonnut yli tonnista mäkeä yksin vielä koskaan, töppyrän huiputus, ja mitä sitten alaspääsemiseen ja kyydiin saamiseen tarvitsi tehdä. Se oli seikkailu. Yksi parhaista. Siitä seikkailusta voi lukea lisää tammikuun päivityksestä.

No vähä keskiyön aurinkoo!

Vähä on kello jo paljo...

Hyvä lasku, väsyneet silmät..

Kausi paketissa, kontti kiinni.

Eilinen, eli siis torstai oli kaikeen kaikkiaan mahtava. Norski-kaverini olivat järjestäneet miulle oikein läksijäiset, mistä olin erityisen otettu. Keräännyttiin kokoon kaverin luokse, ja siitä sitten keilaamaan. Ilta jatkui kuppilassa ja puolen yön aikaan ukko sänkyyn ja kuudelta perjantaina ylös. Ihan vain vähän väsytti. Kiitos tarkan juomamitoituksen, darraa ei ollut havaittavissa, mutta väsymys siis sitäkin suurempi.

 Ja ehkäpä nuo läksijäiset, vai läksiäiset, kruunasivat koko Tromssassa olo-ajan. Hiihtämään mie tänne tulin, eikä nuo vaihtari-sekoilut liiemmin kiinnostaneet. En tiedä miksi, mutta silti. Ei vain napannut lähteä kaiken maailman "maista minun maan ruokaa"-tapahtumiin. Varmasti olisi ollut kivaa, mutta ääh....
Pääsin kuitenkin sisään tähän norjalaiseen kaveriporukkaan, joka sitten järkkäsi ne läksiäisenikin. Ruodin tätä lisää seuraavassa päivityksessä, mutta se heihin tutustuminen, kaveruus ja muu yhteinen tekeminen oli ehkä parasta täällä. Ja kaikki kävi ikäänkuin vahingossa, enkä itse tunkenut itseäni mihinkään ja muuta. Kysyttiin vain että haluanko messiin. No, siitä lisää. Kuitenkin haluan tähän vielä kertoa, että hiihto on hiihtoa, vuoret pysyvät vuorina, mutta hyvät ulkomaalaiset kaverit on jotain aika siistiä hommaa. Päihittää jopa hiihtämisen Arto Majavan kanssa, hehe. Ei pahalla Ape!
Verbaalinen kykyni ilmaista mielikuvia kirjoittamalla ei vieläkään ole halutulla tasolla, mutta näin ärsyttävästi ilmaistuna: Ne, kenellä tällaisia kavereita on, tietävät mistä puhun.

Takaisin hetkeen: Viimeiset kamat kuitenkin siis kassiin ja aamiaisen kautta (ja lähes litran verran kahvia) WR tulille ja etelää kohti. On jotenkin niin absurdia, että kolmen tunnin ajon jälkeen olet vasta Kilpisjärvellä, ja kilometrejä on kertynyt 146. Mitääää!! Tuo vuonojen rantojen ja laaksojen läpi pujottelu on sen verran hidasta hommaa, ettei sitä usko ennen kuin on käynyt itse ajamassa. Eikä se E8 ole mikään 6-tie, jota voi ajella (kiitos Ajelutiimi tästä termistä) menemään.
Ja ehkä hauskinta koko hommassa on, että jos päätepysäkkinä olisi Helsinki, Pellossa (josta mie käännyin Rovaniemelle), aikaa on kulunut seitsemän tuntia ja kilometrejä kertynyt vähän yli 500, ja ollaan tultu vasta kolmasosa matkasta.Vähän masentavaa jollain tavalla. Sama kun tullaan etelästä Lyngeniin, Tornion kohdalla ollaan matkattu noin kahdeksan tuntia, ja sitten on se Kilpisjärven viitta: 495 km (vai mitä olikaa). Maaasentaaavaaa. Mutta se kuuluu lajin luonteeseen ja on se kyllä jollain tavalla siistiäkin.
Jännästi kevät sitten vaihtui kesäksi Muonion kohdalla. Ykskaks puut olivat vihreita, maa oli vihreää ja aurinko paistoi. Oli ihan siistiä tulla siitä Tromssan ja Kilpisjärven sateisesta rospuutosta Suomen kesään. Mutta piru vie täällä on kuuma. +7 ja norjalainen puolipilvinen oli loppupeleissä aika kiva keli. Ei tarvii hikoilla koko aja. Wanhan Rouvan ilmastointi on niin etevä vekotin, että se puhaltaa pelkkää moottorin lämpöistä ilmaa (lue: helvetin kuumaa) matkustamoon, eikä sitä saa edes pois päältä. Siistiä #kokomatkaikkunatauki.

Pakollinen Sonkamuotkan 50 snt munkki

7 h, 514 km. Ja olet vasta Pellossa

Mukavan lämmintä sisällä

Ja WR toi kuin toikin miut Suomeen, toisen VR:n luokse.

Tervetuloa takaisin rautaristipaitojen maahan...

Eli seikkailut on seikkailtu, ja nyt on vuorossa vielä viimeinen seikkailu VR:n kyydissä. Jos, ja kun pääsen Helsinkiin, voin todeta tuon vapaalaskuvakuutuksen turhaksi kapistukseksi. Ja se, jos mikä, on aika siistiä!

Pysykää hököllä, syväluotaavaa analyysia Norjasta, Tromssasta, vaihto-opiskelusta, hiihtämisestä, kaveruudesta ja elämästä noin yleensäkin, on luvassa seuraavassa päivityksessä!

- NaamaJussi