keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Melontaa ja kesähiihtoa

Kesä on edennyt vauhdilla ja vaikka Suomen kesä ei parasta vielä ole näyttänytkään on mukavista aurinkoisista päivistä päästy nauttiimaan niin Suomen vesillä kuin myös Norjan vuorilla. Päivityksien suhteen ollaan eletty pientä hiljaiseloa, niimpä ajattelin koota alkukesän tapahtumat samaan nippuun.

Toukokuun viimeinen viikonloppu vietettiin auringosta, järvistä, kapeikoista ja koskista nauttien. Olimme ystäväni Ville Himmin kanssa suunnitelleet jo useampana keväänä melovamme Väliväylän Luumäeltä Kouvolaan. Tänä keväänä saimme ajankohdan sovittua, kaksikon vuokrattua ja pääsimme siis lopulta ensikertaa pienten koskien kimppuun.
Väliväylän pituus on noin 65km ja lähtöpaikka on Luumäeltä, Huopaisenvirralta. Kyykoski, joka sijoittuu noin puolivälintienoille, tarjosi meille mukavan yöpymispaikan laavuineen ja grillikatoksineen. Reissun parasta antia oli mielestäni noin 4km matka toinen toistaan seuraavia koskipätkiä juuri ennen saapumista päätepisteeseemme Kouvolaan, Käyrälammelle. Kyseistä melontareissua voin siis vilpittömästi suositella kaikille aloitteleville melojille, jotka haluavat ensipuraisun kevyisiin koskipätkiin.



Matkanvarrella on muutamia padottuja kohtia, joiden ohitse täytyy kajakit kantaa. Tarvittaessa voi poiketa vaikka paikalliseen kauppaan tai Pubiin nauttimaan virvokkeita.



Kyykoski tarjosi meille rauhallisen yöpaikan. Matkan varrella on paljon levähdyspaikkoja sekä muuta nähtävää. Mikäli reissuajankohdan sovittaa oikein, voi tanssinnälkäiset käydä valssit pyöräyttämässä Tirvan kuuluisalla tanssilavalla.

Terveisin!
Villet



KESÄHIIHTOA LYNGENISSÄ

Alkukesän kohokohta oli kesähiihdot Lyngenissä, Pohjois-Norjassa. Lumitalvi Norjassa oli ollut erittäin hyvä, joten odotukset hyvistä kesälaskuista olivat korkealla. Heti pelipaikoille päästyämme (pienten viivästysten jälkeen-->monot kotona ym.) huomasimme kymmeniä potentiaalisia kiipeily/laskupaikkoja.
Ensimmäiseksi kohteeksi valittiin Store Lakselvtinden ja tarkemmin tarkoituksena laskea jälleen mahtava Tomaskor (http://www.lyngen.name/lakselvtind_store/lakselvtind_store.html). Telttapaikka pyrittiin siis löytämään läheltä ensimmäista kohdetta.


Paikka löytyikin helposti Djupenin hiekkamontun kupeesta, vuoristopurojen vierustalta, keskeltä lampaiden laidunmaan. Leiripaikka siis pystyyn ja unille.

Päivärytmistä pohjoisessa ei itselläni ollut tietoakaan, sillä yöunille kävimme klo 11 ja sukset repussa ja reppuselässä valmiina ensimmäiseen nousuun olimme noin klo 18.Kaikki merkit hyvälle laskureissulle oli olemassa kun pääsimme lumirajalle noin 2n tunnin haikin jälkeen. Itselläni, kuten myös Janilla hymy alkoi pian hyytymään skinnatessamme vanhaa valumaa pitkin kohti Tomaskorin (Tomaskuru") alkupäätä. Auton kokoiset lumipallot ja metrin syvät uurteet tekivät hiihtämisestä.......hankalaa. Näimme kuitenkin että mahdollisuus laskemiseen oli lämpenevän ilman ja pehmenevän lumen seurauksena. Matka jatkui sukset repussa, jääraudat jaloissa hitaasti, mutta varmasti kohti "nivusen" (kurun) yläpäätä.


Niin kuin monesti tuntuu tapahtuvan ylhäällä varusteita välpätessämme.....kostuneet hanskat jäähän ja -10asteen pakkanen jäädyttää koko ajatellun laskulinjan. Tiesimme, että laskut oli laskettu ja leiriin paluu oli lähinnä laskeutumista. Suuniteltu 7-8h laskureissu oli tällä kertaa noin 12h seikkailu. Kokemuksena siis aivan mahtava vaikka olosuhteet tekivät reissusta haastavan.

Säätiedotus Suomesta (kiitos Jussin) lupaili seuraavalle päivälle aurinkoa, joten muutimme rytmiä ja seuraava "laskureissu" tehtäisiin päivällä. Päätimmekin nukkua 5h ja käydä vaeltamassa Goverdaleniin. Mahtava paikka patikoida aivan Jiehkkevárrin kupeessa!! Vuoristojärveä, boulderkiveä, koskia sekä tuliaisena poronsarvet:)















Laskullisesti kolmas päivämme Norjassa oli mahtava. Aurinko paistoi ja lumille pääsimme 1.5h patikoinnin jälkeen. Kohteenamme oli Rasmustinden. Huiiputus tältä reissulta jäi puuttumaan mutta hyvällä lumella pääsimme laskemaan 300-400m verttiä useaampaan kertaan. Laskuista löytyy materiaalia enemmin viereisestä linkistä. http://vimeo.com/44042406



Matkana mahtava ja kokemuksena loistava!! Seuraavaa reissua jo odotellaan.

Terveisin
Ville & Jani

1 kommentti:

  1. Kivannäköistä rymyämistä. Toi kivilohkarekuva janista on aika järee, vau! Oispa kiva käydä tollasella reissulla, ei ehkä niin korkeelle ja kovaa suksilla, muuten kyllä.

    VastaaPoista