Sestriere & Montgenevre

Naamoja Virneessä?

Morroo!

Via Lattean reissu on nyt takana ja viikko tässä on ehditty pyörimään kotosalla ja yritetty päästä arkeen kiinni. Alppiauringot jäi mutta tässä on nyt hyvää aikaa vetää yhteenveto matkasta.

Oltiin siis Via Lattean hiihtoalueella Italian ja Ranskan maisemissa. Laskupaikkoina olivat lähinnä Italian Sestriere ja Ranskan Montgenevre.
Majoitus oli tunnin ajomatkan päässä Bussoleno-nimisessä kylässä, josta sitten menimme joko majoittajamme kyydissä tai junalla ja bussilla pelipaikoille.

Junan odottelua

Bussin odottelua. Huom "Oulussa" vaihto

Matkustaminen oli tietenkin rankkaa. Me halusimme tottakai, ottaa vuorokaudesta kaiken irti laskemisen suhteen, joten lähdimme kämpiltä kasin aikaan aamulla ja paluu kahdeksan aikaan illalla. Siinä sitten ruuan teko ja päivän kuvien ja videoiden läpikäyminen. Ei siinä paljon jäänyt aikaa hegailuun tai kylään tutustumiseen. Vaikka majoitus oli erittäin jees, ruoka oli hyvää ja muutenkin homma pelasi, on se vaan fakta että yöpaikka täytyy aina olla keskuksessa. Loppuviikosta alkoi meno tuntua sen verran kropassa, että jos päiviin olisi lisännyt yhden kaljan sijasta useita, olisi kyllä pojilta loppuneet paukut kesken.

Lumi oli myös hienoinen pettymys. Tottakai sitä alppien keltanokkina ja koko perhanan syksyn ja alkutalven videoita katselleena piti sylipuuteria ja naamalaukauksia itsestään selvänä. No, Sestrieressä oli lunta netin mukaan n. 120 cm ja Montgenevressä n. 180 cm. Ihan ok lukemia, mutta me mitään oikeasti syvää ja pehmeää lunta löydetty. Odotukset taisivat olla pojilla hieman suuret, mutta saimme kuitenkin pientä kivaa pehmeää ja lumen päälle plaaniin nousevat sukset/lauta tuntuu kyllä siistiltä. Tiedä sitten kun sitä lunta pöllyää naamalle oikein suuren maailman malliin, mikä se fiilis silloin on.

No vähän Lassilla pöllyää!

Laskettavaa Sestrieressä oli paljon vaikka rinteiden koko pieni yllätys olikin (yleensä mieltää alppien keskukset suuriksi ja mahtaviksi). Kelpo paikka kaikesta huolimatta.
Sestrieren ensimmäisenä päivänä tutustuimme alueeseen etsien laskettavia linjoja. Kurua ja bowlia oli riittämiin, mutta niiden saavuttaminen näytti liian työläältä heti ensimmäisille päiville, joten ne jätettiin myöhemmälle.
Ville käytti potkupallo-ajoilta tuttua pelisilmää ja bongasi kolmen lautailijan repuista lumiturvalliisuusvälineet. Kolmelta pro-laskijan näköiseltä Italianolta tiedusteltiin mahdollisia rando/offi-paikkoja Sestrieressä. Neuvojen sijaan olimme tervetulleita porukkaan laskemaan yhdessä metsäoffia, jotka heidän mukaansa olivat Sestrieren parhaat metsäpätkät. Ne laskut kyllä muuttivat käsityksemme metsälaskemisesta. Pitkää 500 verttimetrin loilotusta harvassa puustossa jokikurua seuraillen. Se oli hienoa nimittäin se. Oli jyrkännettä, droppia, kantoa ja muuta mukavaa. Wuu-huu-huudot kaikuivat metsässä ja naamat olivat nimittäin virneessä. Eka lasku päättyi sitten puron törmälle laaksoon, josta kävelimme kymmenisen minuuttia takaisin lähimmälle hissille.

poikia hymyilytti ekan metsäpätkän jälkeen

Ville ja Torinolaiset toverit

Toinen lasku päättyi toiseen kylään, jossa ehdimme siemailemaan ansaitut huurteiset (muuten maistui) ja vaihdettiin yhteystiedot sun muut asiaan kuuluvat.
Bussi, jonka piti viedä takaisin keskukseen, ei tietenkään tullut. Vähän siinä pohdittuamme Ivan johdatti meidät bussipysäkille ja eikun peukkua pystyyn. Meille tämä liftaus oli tuttua hommaa Ylläkseltä ja Oppdalista, eikä tämäkään kerta sen kummempaa ollut. Ainut ero oli se, että kaksi ensimmäistä autoa pysähtyi ja otti koko kuuden hengenporukan kyytiin. Ylläksellä ja Oppdalissa sai odottaa hieman....hieman kauemmin:)
Päivä oli ehkä tapahtumiltaan reissun hienoin. Hieno keli, uudet kaverit ja hyvät laskut, sekä kaiken kruununa liftaus oli kyllä jotain aivan huippua.

peukkua pystyyn ja takaisin pelipaikoille!

Montgenevre oli myös käymisen arvoinen paikka. Radat eivät olleet kummoisia, mutta metsäohvia kuitenkin riitti. Mainittakoon Jussin ehkä makein kokemus harvassa puustossa droppailla droppeja dropin perään. Laskettavat paikat bowleissa ja kuruissa oli tietenkin puhki päästeltyjä, ja koskemattomat paikat jäivät nyt saavuttamatta ajan puutteen vuoksi. Kuitenkin pari kivaa lojottelua suosittuun bowliin sai ja mikäs siinä huudellessa wu-huuta.
Me suunnittelimme lähtevämme suositulle rando-reitille jota viikon mittaan porukka oli sahaillut.
Huipulla vallitseva perkeleellinen tuuli laittoi miettimään randoilun turvallisuutta.
Huippuhissillä mentiin kuitekin toppiin ja aloimme siirtymään randoreitille. Latu kulki vuoren harjaa pitkin toiselle huipulle, välillä kiertäen vuoren toiselle puolelle tuulen suojaan. Vallitsevat olosuhteet (tuuli ja kasvanut lumivyöryriski) huomioiden päätimme että huiputus saa tällä kertaa jäädä. Myöhemmin olisi ollut pakko kiivetä sukset selässä pitkä matka jyrkkää kentän viertä. Sai taas keltanokat (tai osa meistä) kokemusta kovasta tuulesta, irtolumen pöllyämisestä ja olosuhteiden arvioinnista.
Onneksi tuuli ei ollut kylmää, luihin ja ytimiin menevää kireän pakkasen tuulta, johon on Suomessa joskus törmännyt (Ylläksellä joskus -30 pakkasta ja tuuli, hrrrr). Olisi siellä ollut pojilla taas olemista...
Vuoren kiertäminen olikin sitten ohjelmassa. Pientä jännitystä oli taas ilmassa kun ylitimme isoja kenttiä. Laattahalkeamat ja valumat eivät ole mikään helpotuksen tunteen aihteuttama näky. Niistä selvittiin kuitenkin ihan kunniallisesti ja oppikirjan mukaan kiersimme vaaranpaikat ja päästiin laskupaikoille toiselle puolelle. Jälleen oli metsälojottelua parhaimmillaan ja wuu-huut raikui metsissä. Hissille päästyämme oltiin jälleen kuumotuskokemusta rikkaampia ja fiilikset olivat sen mukaiset.

sauvan osoittamaan suuntaan piti mennä, mutta harjalta pöllyävä lumi oli aika ikävää.

Järkkärillä ja korpolla kuvailimme myös kaikenlaista. Sitä taas tajusi ettei olla mitää Tero Repoja tai olla tekemässä All.I.Cania. Hyvät kuvat ja video-pätkät on kyllä aivan perkeleen vaikeita!! Tietenkin suurin osa on ihan kuraa ja onnistuminen vaatii monen monta laskukertaa ja gigaa.
Vaikka ohjeistus tuntui selkeältä, laskijat (yleensä Lassi ja Jussi) veti aina eri paikasta kun oli sovittu. Se on yllättävän vaikeaa kuitenkin luonnehtia kaverille radioon miten ja mistä laskea. Varsinkin jos ei ole suoraa näköyhteyttä. No, harjoittelemassa ja oppimassahan tässä oltiin ja saatiin me kuitenkin jotain fotoa ja bittinauhaa otettua. Taas ensi reissulla sitä osaa jo (toivottavasti) paremmin.
Kuvia laitellaan kunhan aikaa hommaan riittää.

Ei tässä sen kummempaa, uutta räkää nenään ja kakkaa housuun.
Tällä porukalla seikkaillaan keväthangilla Lyngenissä! (Jussi hakee rusketusta Puolan Zakopanesta viikon päästä, HAH!)

Terveisin:

Jussi

Lassi

Ville

  

Ja eikun Naamaa Virneeseen!