25 tuntia Saariselällä

 

Syksyllä voi tehdä kaikkea kivaa ja melkosen mukavaa on toteuttaa patikkaretkiä tunturimaastossa yöpymiskamoineen päivineen. NaamaVirneessä-sakin epävirallisena saapasteluvastaavana piipahdin syskuun puolivälissä Pyhä-Luostolla ja Saariselällä UKK-puistossa. Otin patikan itsetutkiskelun ja nautiskelun kannalta. Tässä hieman kertomusta ensikäynnistä Saariselän alueelta.

Pyhä-Luoston kansallispuistossa vietetyn Inssicooper-nimisen vaellus- ja järjestöhörhöily viikonlopun päälle olin haaveillut mahdollisuudesta käydä nopeasti Saariselällä. Onnekkaasti vanhemmat olivat hankkineet kevään kuluessa Saariselältä pienen yksiön ja täytyihän minun käydä katsastamassa tuleva pohjoinen tukikohta, naapurit, matkailukeskus ja UKK kansallispuisto. Kaikki asiat natsasivat ja 1,5h ennen bussimme lähtöä Luostolta Rolloon päätin jäädä Sodankylään ja pohjoiseen johtavan tien varteen odottelemaan vuorobussia.

Kylä eikä kämppä jaksanut minua pitkään kiinnostaa vieressä rusottavan kansallispuiston ollessa kauniina ja luotin että minulla on kaikki valmiudet sekä tarvittavat varusteet sen kohtaamiseen. Suunnittelin yhden yön retkelle suuntaa antavat raamit ja aloin toteuttamisen. Leveiden, puhki tallattujen retkeilyreittien jäädessä jälkeen ja erämaisemman osan valjetessa eteeni pääsin ottamaan luottamusta ja vastuuta itseni kanssa. Kännykät lakkasivat pian toimimasta alavimmilla mailla ja olin omineeni matkassa rinkkani kanssa alueilla joissa poroja kohtasi varmuudella mutta muita ihmisiä onneksi harvemmin.

Tärkeintähän on pitää itsensä toimintakunnossa ja tietty kartalla kun poju innostuu porhaltamaan urheilumielellä pitkin tienoita. Sain haastaa itseäni pikamarssilla poluilla, lähes 30km pitkällä paivätaipaleella, minimiin viedyillä vain välttämättömillä tauoilla ja suunnistamisella. Kaiken toiminnnan harkitsin kahdesti tai jopa kolmesti, ollessani varma asiasta päädyin jatkamaan kulkuani. Voitettavana oli väsymys ja epämääräiset, vapauden tuomat päähänpistot, väsymys näistä selkeästi helpoimpana ja tutuimpana. Ympäristön uutuus asetti harkintaan myös uusia raameja.

 

Hienoimpia ja  hetkiä oli kiivetä n 80m korkeaa jyrkkäseinäistä Rumakurun rinnettä jossa lohkareita ja irtokivistä muodostuva seinämä asetti hyvän reenin Lyngenin tuleviin syysnousuihin. Seinämän jälkeen pääsin jatkamaan taivallusta ruskan värjäämällä paljakalla. Oli vapauttavaa suunnistaa omaa reittiä kartalla ja kompassilla metsissä, soilla ja ylempänä tunturissa. Herätyksen koin tuvan vieressä varhain aamun pimeässä odotellen hämärän aukeamista pilvistyvän taivaan alla. Nousin Kivipään rinnettä auringon noustessa, nelisenkymmentä poroa seuranani katsellen autereista maisemaa, sekä kumpuilevia tuntureita silmänkantamattomiin.

Yhteenvetona reissu ei nyt ollut kummempikaan rykäisy ja myöhemmin tulen varmasti haastamaan ja voittamaan itseäni samalla saralla suuremmin ja komeammin, mutta se oli miulle lajissaan ensimmäinen. Yksin, nopeilla suunnitelmilla lähdetty, väljät rajoitteet ja raameina oma harkinta. Tärkeintä oli kuunnella omaa kehoa ja mieltä pitäen niistä huolta. Uskallus ja luottamus itseensä nousevat asioiksi joissa pääsin voittamaan ja haastamaan itseäni.

Yhteenvetona Saariselän alue on mitä upeinta maastoa retkeilyyn ja erävaelluksiin näinä lämpimämpinä kuukausina sekä lumisempiin vuodenaikoihin. Tunturien pyöreät ja loivahkot muodot mahdollistavat monia reittivalintoja ja helppokulkuisilla paljakoilla voi nauttia laajoista maisemista sekä avaruuden tunteesta.

 

 

 

 T: Rahikainen

 

Kesän kuulumisia

Hieman talvea vähälumisempi aika, jota kesäksi kutsutaan on blogipostauksien kannalta ollut hiljaiseloa. Aika on kulunu töitä ja rakennus/remonttihommia tehdessä. Toisin sanoen rahaa kerätessä talven koitoksiin sekä tarvittavien fyysisten ominaisuuksien ja taitojen kehittämiseen. Omalta osalta talven reissut tuntui jäävän vähäisiksi juuri hankitun tontin ja rakennusprojektin takia, mutta palava halu päästä taas vuorille muutti suunnitelmia ja reissuja on alettu suunnittelemaan entiseen malliin. Tän hetkinen kuumeen (laskukuumeen) nouseminen tarkottaa varustehankintoja ja reissujen suunnittelua. Kirjotellaa noista tulevista hieman myöhemmi lisää, mutta varmaa on että perinteinen kauden avaus tapahtuu Norjassa Lyngenissä

Vaikka kesällä tuli siis tehtyä paljon töitä, ehdittiin sitä myös nauttimaan vapaa-ajasta. Italiassa Gardajärvellä vietetyn aktiiviloman aikana köydenvarassa tuli vietettyä paljon aikaa sporttikiipeilyn merkeissä. Kaikille joita kalliokiipeily kiinnostaa voin kovasti suositella Pohjois-Gardaa eli Arcon aluetta lämpimästi. Mikä siis sen mukavampaa kun herätä aamulla kalliolle ja iltapäivä viettää järvenrannalla joko uiden tai aurinkoa ottaen. Mahdollisuudet tuolla alueella tuntuu olevan rajattomat sillä alueen lajikirjoon kuuluu sukellusta, leijasurffausta, purjelautailua, purjehtimista, kiipeilyä, pyöräilyä, canyoningia sekä vaeltamista vaikeustasoltaan vaihtelevissa maastoissa.

Kiipeilyhommia Arcossa

Arco on pieni kaupunki joka tunnetaan Italiassa kiipeilyn Meccana. Kuulemma paikka jossa Italialaisten kiipeily on saanut alkunsa. En olis muuten uskonu että yhteen pieneen kaupunkiin mahtuu noin montaa kiipeilyaiheista kauppaa. Suosittelenki jo pelkästä varustetäydennyksen tarpeesta pyörähtämään paikanpäällä.
Tuolla Arcon alueella päästiin kiipeemään mahtavissa maisemissa 30m kallioita, joissa maisema avautuu koko Gardajärven yli. Maisemilta ei enempää voi toivoa!

Keskellä Sella Tower II ja oikealla Sella Tower I (pientä "nyppylää" oikealla ei lasketa)

Kesän kohokohtana pidän ehdottomasti Italian Dolomiiteilla multipitch kiipeilyä. 2 päivää hyvää harjoittelua ja opettelua pätevän oppaan seurassa oli kerrassaan mahtava kokemus. Lassin sanoin "SE OLI ELÄMYS".

Sää suosi ja pohkeet palo

Ensimmäinen päivä Dolomiiteilla kiivettiin Sella Tower 1:llä. Tuona päivänä harjoteltiin ja käytiin läpi kaikki tarvittavat tekniikat mitä seuraavana päivänä tultiin tarviimaan. Vaikka kiipeilyllisesti reitit oli helppoja, täytyy myöntää että pientä pelkoa heräs tietyissä kohdissa joissa varmistusten tekeminen oli niin vaikeeta ettei niitä ollu lainkaan. Reittien pituus oli toinen tekiä joka oli uusi kokemus. Ensimmäisen päivän 8 köyden pituutta (kp) ja toisen päivän 11kp alko jo hieman tuntumaa kropassa. Kaikkiaan kokemus jota suosittelen kaikille joilla tekee mieli tehdä lomilla jotain muuta kun kiertää kauppoja ja museoita (mukavaa hommaa tosin ajoittain sekin=)).

Sini hyvikin ilmavalla paikalla Sella Tower I:llä. Ite pelokkaana taustalla ootan omaa vuoroa

Ensimmäinen oma multipitch liidaus Sella TowerII:lla. Sini alhaalla varmistamassa ja odottamassa omaa vuoroa. Tässä(kin) kohtaa oli mahtavat fiilikset. Ilmavin paikka jossa oon kiivenny.

Sella Tower II huipulla 11kp jälkeen. Taustalla Italian "el capitan". (Oppaan mielestä vetää täysin vertoja jenkkien viralliseen versioon)

Mikäli kiipeily kiinnostaa löytyy Dolomiiteiltä siis kiivettävää kaiken tasoisille. Myös laskettavaa olis löytyny aivan lähistöltä vaikka lämpötila pyöri siinä +30 kieppeillä. Ens kerralla tulee mukaan otettuu myös sukset jotta päsee kiipeilyn ohessa harrastamaan kesähiihtoa jota Jussi aikasemmassa postauksessa hehkuttaa. 

Canyoning vie paikkoihi mihin ei normaalisti tuu lähettyy
Sini suoriutu kaikista reissun haasteista mainiosti joten "passi" tuleville reissuille on lunastettu ;)

Joka lomalla täytyy pyrkiä tekemään jotain uutta ja tällä kertaa uutta löyty kylmistä vuoripuroista. Lajina erittäin mukava (ehkä hieman kylmää touhua) ja varmasti haasteita tarjoova. Hypyt vesiputousaltaisiin on mahtavaa puuhaa ja laskeutumiset vedenseassa hieno kokemus. Vaikka tällä kertaa korkeimmat hypyt tais jäädä n. 8metriin oon itteeni lähes tyytyväinen. Korkein putous jäi hyppäämättä (tieto siitä että siitä olis saanu hypätä ei kantautunu miun korviin, joten laskeuduin köydellä) ja sekös jäi harmittamaan. Varsinkin kun ryhmän Norjalaisvahvistus pääsi hypyn suorittamaan. Kukas nyt haluaa jäädä kakkoseksi norjalaiselle...!

Kesän ja lomailujen jälkeiset fiilikset loistavat. Nyt odottelemaan kuivia kelejä ja kilkkeet kalliolle (mikäli aikaa rakennushommilta jää) kun vielä on aikaa harrastaa kesälajeja. Omat ajatukset alkaa kyllä kovasti pyörimään jo lumisilla rinteillä. Ei siis muuta ku ulos liikkumaa ja toivomaa lumisateita.

Kesälomahiihdot videona!

Moro!

Kesäreissun video on nyt verkossa. Salosen Arttu toimi tällä kertaa videon tekijänä, kiitokset Artulle!
NaamaVirneessä hiljenee nyt joksikin aikaa. Hyvää kesää siis kaikille!!

T: Pojat



Lyngenkesä2013 from Arttu Salonen on Vimeo.

Kesälomalla Lyngenissä

Moro!

Pohjois-Norjan Lyngenissä on tullut nyt käytyä kaikkina "laskettavina" vuodenaikoina. Tai miten sen kukakin määrittelee, mutta ainakin mukavimpina vuodenaikoina: syksyllä, keväällä ja alkukesällä. Mikä näistä nyt sitten on paras? No, paha näitä on alkaa vertailemaan. Syksyllä on se kaudenaloitus-fiilis, keväällä paljon lunta ja kesällä aurinko paistaa 24 h... Mene näistä sitten valitsemaan...

Kuten aikaisemmista päivityksistä käy ilmi, reissu alkoi ke-iltana junalla Helsingistä, ja to-aamuna Arttu otti minut kyytiin Sodankylästä. Siitä paineltiin sitten pelipaikoille.
Telttapaikka oli sama tuttu Rottenvik (Fastdalstidenin reitin parkkipaikan lähellä). Kävimme jo katsomassa alkuun Store Kjostindenin maaston laskupaikaksemme. Lunta näytti olevan noin 800 metrissä, joten könyämistä sukset selässä oli luvassa. Arttu jo mietti että mitä paskaa tämä tälläinen on, missä on lumi... No, kesähiihto on sellaista, hehe...

Kjostindenin normireitti. Lunta näkyy

Meillä kävi kuitenkin hyvä tuuri. Kun olimme saaneen auton räjäytettyä ja teltan kasaan, aloimme laittaa laskukamoja niskaan ja valmistautua mäkeen. MMl:n omistaja, Patrick, ilmestyi kuitenkin juuri sopivasti paikalle. Tervehdittyämme hän kertoi menevänsä Kjostindenille pohjoispuolen kautta Fastdalstindenin reittiä mukaillen. Siinä pää hetken aikaa raksutti, ja päätettiinkin lähteä seuraamaan Patrickin jälkiä ylöspäin. Kun pääsimme alkukurun yläpäähän noin 500 metriin, levittyi Rottenvikin ylänkö kauttaaltaan lumisena edessä, jes!!

siitä lähetää

Rottenvikvatnet ja Kjostinden taustalla

Kjostinden jäi kuitenkin seuraavaan päivään, koska reitillä oli iso jäätikkö sekä muutama isompi jyrkänne, eikä sinne viitsinyt lähteä sekoilemaan heti ensimmäisenä päivänä, tai siis yönä.
Suuntasimme siis Fastdalstindenille. Lumi oli hyvää, ei mitään liisteriä eikä upottavaa sohjoa. Saavutettiin huippu juuri ajoissa, kun yöaurinko tuli esiin pilvien takaa. Oli muuten hienoa tuijottaa kello kolmen aikaan yöllä aurinkoa.... Lasku huipulta oli mahtava, ja Rottenvkin ylängölle päästyämme skinit takaisin suksiin ja kitkuttamaan lumirajalle. Päätimme seuraavana päivänä lähteä yrittämään Kjostindenä, joten fiksuina poikina jätimme sukset ylängölle.

Klo 03.00 on kuulemma valoisaa

Elämän eka skinnaus --> Eka huiputus. Ei huono Artulta.

Arto Majava-poseraaus 2.0

Arttu Fastdalstindenillä. Kjostindenin pohjoispuoli taustalla.

 "Aamupuurot" siinä kuuden aikaan naamaan ja unille. Telttamme oli kuitenkin juuri sopivasti koilliseen päin, joten aamuaurinko lämmitti telttaa vähän liikaakin... Not so nice. Eipä siinä kyllä muutakaan voinut, piti valita joko aamuaurinko tai iltapäiväaurinko. Kumpihan on kuumempi... Paikallisten lampaat tietenkin laidunsivat alueella, ja kaulakellojen kilkatus ja määkinä tuuditti seikkailijat uneen. Muutaman kerran sai herätä kilkatukseen ja käydä hätistelemässä määkijät kauemmaksi teltalta.
Yöhiihto on siitä jännää puuhaa, että koko ukko menee jollain tavalla sekaisin sisäisen kellonsa kanssa. Jotenkin hyvin absurdia olla liikkeellä aamukolmen aikaan (ja on erittäin valoisaa), käydä nukkumaan kuuden-seitsemän aikaan ja herätä iltapäivällä. Kun sitä jatkuu muutaman päivän, niin vähemmästäkin pienen vapaahiihtäjän kuuppa menee sekaisin.

Puuron keitossa

 Iltapäivällä heräilimme ja olo oli kuin jonkin sortin darrassa. Eipä siinä, bokserit jalassa puuron keittoon, ihan kuin kotonakin. Lämpöä oli nimittäin taas se perus 27 astetta.
Illalla sitten starttasimme Kjosille. Sukset suorastaan lensivät lumella, ja matka taittui jäätikön reunaan yllättävän nopeasti. Siinä sitten ukot narun päihin ja Patrickin jälkiä seurailemaan. Pääsimme reiluun tuhanteen metriin asti, kunnes jouduimme jättämään leikin kesken. Aurinko oli päässyt lämmittämään reitin loppujyrkännettä mielestäni liikaa, ja lumi vaikutti hyvinkin epästabiililta. Siinä sitä vatvottiin, mennä vaiko eikö mennä. Lopulta lumivyöry päätti puolestamme. Kjostindenin huipulta putosi mukavan kokoinen lippa, joka sai hurjalla tavalla koko alla olevan laakson soimaan. Emme olisi olleet missään vaiheessa vyöryn tiellä, mutta kyllä siinä säikähti vähän helvetisti.
Kellokin oli paljon, joten huiputus jäi odottamaan ensikesää. Reitti on muutenkin sellainen, että sinne ei mielestäni ole mitään asiaa keväällä. Kjosenin massiivi muodostaa jäätikön ja jyrkkien seinämien kanssa sellaisen bowlin pohjoispuolelle, että kun yksi seinä räjähtää, sieltä ei pääse mihinkään turvaan (voin tietenkin vähän liioitella ja arvioida väärin, mutta siltä paikka ainakin tuntui). Ensikesään se reissu siis. Perkele kun syö....

Narun jatkona

aika massiivinen Rottenvikbreen

iha ok keli vol. 1

iha ok keli vol. 2

Saimme kuitenkin erittäin hyvät laskut tuhannestakin metristä. Aamiainen syötiin vielä ylängöllä (olimme oikein varanneet termarillisen kiehautettua vettä ja retkimuonapussin evääksi, on muuten aika toimiva pidemmillä reissuilla), jonka jälkeen lähdimme vähän pettynein mutta silti iloisin mielin alas teltalle.
Olimme valmistautuneet Kjosen reissuun erittäin hyvin: jäätikkökamat oli, niitä osattiin käyttää, eväät oli riittävät, ukkojen kunto ja pään kesto oli riittävää, keli oli liiankin hyvä, ja kaikki edellytykset huiputukseen löytyi. Silti, päätimme kääntyä takaisin, kun matkaa olisi ollut ehkä max tunti. Seuraavana päivänä tapasimme ruotsalaisen porukan, joka oli juuri palaamassa Kjostindeniltä. Vi'#%&%u ku ärsytti. Loppupätkä olisikin siis ollut "turvallinen" mutta silti päätimme kääntyä takaisin. Takaisinkääntyminen ei ole mielestäni koskaan väärä ratkaisu, mutta tällä kertaa se ärsytti. Ja paljon.
Telttakin oli piru vie kuin sauna, ja ukot sitten nukkuivat aamun ekat tunnit auton varjossa. Hyvin siinäkin nukutti.

#Siinä se pirun huippu olisi#Eikä olisi pitkä matka#Syö miestä.

Onneks oli hyvät eväät matkassa.

Lauantai-iltapäivänä heräilimme taas jonkin sortin darrassa ja keli näytti pilvistä. Nousimme kuitenkin kaikkine kamoinemme ylängölle katsomaan miten keli kehittyy. Ja pitihän ne perhanan sukset ja monotkin hakea vielä. Yötyöt kuitenki painoivat sen verran ja vettäkin vähän ripotteli, joten lähdettiinkin alaspäin ja kolmas seikkailu jäi tekemättä. Pitäähän sitä nälkää jättää seuraavaankin kertaan, ja sitä nimittäin jäi.

Yllättävän hyvin sitä sai unta illalla, vaikka oli jo päivällä nukkunut 8 h. Vuorokauden aikana tuli nukuttua 16 tuntia, mutta silti paluumatkalla väsytti niin pirusti....

Vähä sekoilutti

Uskollinen ystävä jää nyt kesälomille

Piti käydä pesulla

Sunnuntai-iltana junassa oli kyllä aivan hirveä reissudarra (Se pirun Kjostinden valvotti...), joten reissu oli jälleen mitä parhain. Tässä sitten takaisin arkeen ja rahan tekoon mikäpä siinä.
Kesä onkin sitten kunnon kohottamisen aikaa, koska nyt sitä ollaan kolmen päivän skinnauskunnossa. Se on vähän huono se...

Tästä reissusta tulee vielä video, joka ilmestynee ensiviikolla. Sen jälkeen NaamaVirneessä siirtyy kesälaitumille rahantekoon. Joitakin päivityksiä voi ilmestyä, jos tässä jotain maininnan arvoista kesän aikana tapahtuu. Enemmän päivityksiä tulee taas syksyllä, kun kauden avaus lähestyy...

Kesät kaikille, Pysykäähä hököllä!

- Jussi

kesähiihtoja

Moro!

Lyngenistä on palattu, (palettu?) ja oli kyllä taas.... No huikee reissu, TOTTAKAI!!
Vielä ei ole isompaa videota ja blogipäivitystä saatu aikaiseksi, mutta tässä hieman esimakua maisemista ja laskuista, olkaa hyvä:



yökesä, vai kesäyöhiihtoa Lyngenissä from Jussi Ruotsalainen on Vimeo.