Kesälomalla Lyngenissä

Moro!

Pohjois-Norjan Lyngenissä on tullut nyt käytyä kaikkina "laskettavina" vuodenaikoina. Tai miten sen kukakin määrittelee, mutta ainakin mukavimpina vuodenaikoina: syksyllä, keväällä ja alkukesällä. Mikä näistä nyt sitten on paras? No, paha näitä on alkaa vertailemaan. Syksyllä on se kaudenaloitus-fiilis, keväällä paljon lunta ja kesällä aurinko paistaa 24 h... Mene näistä sitten valitsemaan...

Kuten aikaisemmista päivityksistä käy ilmi, reissu alkoi ke-iltana junalla Helsingistä, ja to-aamuna Arttu otti minut kyytiin Sodankylästä. Siitä paineltiin sitten pelipaikoille.
Telttapaikka oli sama tuttu Rottenvik (Fastdalstidenin reitin parkkipaikan lähellä). Kävimme jo katsomassa alkuun Store Kjostindenin maaston laskupaikaksemme. Lunta näytti olevan noin 800 metrissä, joten könyämistä sukset selässä oli luvassa. Arttu jo mietti että mitä paskaa tämä tälläinen on, missä on lumi... No, kesähiihto on sellaista, hehe...

Kjostindenin normireitti. Lunta näkyy

Meillä kävi kuitenkin hyvä tuuri. Kun olimme saaneen auton räjäytettyä ja teltan kasaan, aloimme laittaa laskukamoja niskaan ja valmistautua mäkeen. MMl:n omistaja, Patrick, ilmestyi kuitenkin juuri sopivasti paikalle. Tervehdittyämme hän kertoi menevänsä Kjostindenille pohjoispuolen kautta Fastdalstindenin reittiä mukaillen. Siinä pää hetken aikaa raksutti, ja päätettiinkin lähteä seuraamaan Patrickin jälkiä ylöspäin. Kun pääsimme alkukurun yläpäähän noin 500 metriin, levittyi Rottenvikin ylänkö kauttaaltaan lumisena edessä, jes!!

siitä lähetää

Rottenvikvatnet ja Kjostinden taustalla

Kjostinden jäi kuitenkin seuraavaan päivään, koska reitillä oli iso jäätikkö sekä muutama isompi jyrkänne, eikä sinne viitsinyt lähteä sekoilemaan heti ensimmäisenä päivänä, tai siis yönä.
Suuntasimme siis Fastdalstindenille. Lumi oli hyvää, ei mitään liisteriä eikä upottavaa sohjoa. Saavutettiin huippu juuri ajoissa, kun yöaurinko tuli esiin pilvien takaa. Oli muuten hienoa tuijottaa kello kolmen aikaan yöllä aurinkoa.... Lasku huipulta oli mahtava, ja Rottenvkin ylängölle päästyämme skinit takaisin suksiin ja kitkuttamaan lumirajalle. Päätimme seuraavana päivänä lähteä yrittämään Kjostindenä, joten fiksuina poikina jätimme sukset ylängölle.

Klo 03.00 on kuulemma valoisaa

Elämän eka skinnaus --> Eka huiputus. Ei huono Artulta.

Arto Majava-poseraaus 2.0

Arttu Fastdalstindenillä. Kjostindenin pohjoispuoli taustalla.

 "Aamupuurot" siinä kuuden aikaan naamaan ja unille. Telttamme oli kuitenkin juuri sopivasti koilliseen päin, joten aamuaurinko lämmitti telttaa vähän liikaakin... Not so nice. Eipä siinä kyllä muutakaan voinut, piti valita joko aamuaurinko tai iltapäiväaurinko. Kumpihan on kuumempi... Paikallisten lampaat tietenkin laidunsivat alueella, ja kaulakellojen kilkatus ja määkinä tuuditti seikkailijat uneen. Muutaman kerran sai herätä kilkatukseen ja käydä hätistelemässä määkijät kauemmaksi teltalta.
Yöhiihto on siitä jännää puuhaa, että koko ukko menee jollain tavalla sekaisin sisäisen kellonsa kanssa. Jotenkin hyvin absurdia olla liikkeellä aamukolmen aikaan (ja on erittäin valoisaa), käydä nukkumaan kuuden-seitsemän aikaan ja herätä iltapäivällä. Kun sitä jatkuu muutaman päivän, niin vähemmästäkin pienen vapaahiihtäjän kuuppa menee sekaisin.

Puuron keitossa

 Iltapäivällä heräilimme ja olo oli kuin jonkin sortin darrassa. Eipä siinä, bokserit jalassa puuron keittoon, ihan kuin kotonakin. Lämpöä oli nimittäin taas se perus 27 astetta.
Illalla sitten starttasimme Kjosille. Sukset suorastaan lensivät lumella, ja matka taittui jäätikön reunaan yllättävän nopeasti. Siinä sitten ukot narun päihin ja Patrickin jälkiä seurailemaan. Pääsimme reiluun tuhanteen metriin asti, kunnes jouduimme jättämään leikin kesken. Aurinko oli päässyt lämmittämään reitin loppujyrkännettä mielestäni liikaa, ja lumi vaikutti hyvinkin epästabiililta. Siinä sitä vatvottiin, mennä vaiko eikö mennä. Lopulta lumivyöry päätti puolestamme. Kjostindenin huipulta putosi mukavan kokoinen lippa, joka sai hurjalla tavalla koko alla olevan laakson soimaan. Emme olisi olleet missään vaiheessa vyöryn tiellä, mutta kyllä siinä säikähti vähän helvetisti.
Kellokin oli paljon, joten huiputus jäi odottamaan ensikesää. Reitti on muutenkin sellainen, että sinne ei mielestäni ole mitään asiaa keväällä. Kjosenin massiivi muodostaa jäätikön ja jyrkkien seinämien kanssa sellaisen bowlin pohjoispuolelle, että kun yksi seinä räjähtää, sieltä ei pääse mihinkään turvaan (voin tietenkin vähän liioitella ja arvioida väärin, mutta siltä paikka ainakin tuntui). Ensikesään se reissu siis. Perkele kun syö....

Narun jatkona

aika massiivinen Rottenvikbreen

iha ok keli vol. 1

iha ok keli vol. 2

Saimme kuitenkin erittäin hyvät laskut tuhannestakin metristä. Aamiainen syötiin vielä ylängöllä (olimme oikein varanneet termarillisen kiehautettua vettä ja retkimuonapussin evääksi, on muuten aika toimiva pidemmillä reissuilla), jonka jälkeen lähdimme vähän pettynein mutta silti iloisin mielin alas teltalle.
Olimme valmistautuneet Kjosen reissuun erittäin hyvin: jäätikkökamat oli, niitä osattiin käyttää, eväät oli riittävät, ukkojen kunto ja pään kesto oli riittävää, keli oli liiankin hyvä, ja kaikki edellytykset huiputukseen löytyi. Silti, päätimme kääntyä takaisin, kun matkaa olisi ollut ehkä max tunti. Seuraavana päivänä tapasimme ruotsalaisen porukan, joka oli juuri palaamassa Kjostindeniltä. Vi'#%&%u ku ärsytti. Loppupätkä olisikin siis ollut "turvallinen" mutta silti päätimme kääntyä takaisin. Takaisinkääntyminen ei ole mielestäni koskaan väärä ratkaisu, mutta tällä kertaa se ärsytti. Ja paljon.
Telttakin oli piru vie kuin sauna, ja ukot sitten nukkuivat aamun ekat tunnit auton varjossa. Hyvin siinäkin nukutti.

#Siinä se pirun huippu olisi#Eikä olisi pitkä matka#Syö miestä.

Onneks oli hyvät eväät matkassa.

Lauantai-iltapäivänä heräilimme taas jonkin sortin darrassa ja keli näytti pilvistä. Nousimme kuitenkin kaikkine kamoinemme ylängölle katsomaan miten keli kehittyy. Ja pitihän ne perhanan sukset ja monotkin hakea vielä. Yötyöt kuitenki painoivat sen verran ja vettäkin vähän ripotteli, joten lähdettiinkin alaspäin ja kolmas seikkailu jäi tekemättä. Pitäähän sitä nälkää jättää seuraavaankin kertaan, ja sitä nimittäin jäi.

Yllättävän hyvin sitä sai unta illalla, vaikka oli jo päivällä nukkunut 8 h. Vuorokauden aikana tuli nukuttua 16 tuntia, mutta silti paluumatkalla väsytti niin pirusti....

Vähä sekoilutti

Uskollinen ystävä jää nyt kesälomille

Piti käydä pesulla

Sunnuntai-iltana junassa oli kyllä aivan hirveä reissudarra (Se pirun Kjostinden valvotti...), joten reissu oli jälleen mitä parhain. Tässä sitten takaisin arkeen ja rahan tekoon mikäpä siinä.
Kesä onkin sitten kunnon kohottamisen aikaa, koska nyt sitä ollaan kolmen päivän skinnauskunnossa. Se on vähän huono se...

Tästä reissusta tulee vielä video, joka ilmestynee ensiviikolla. Sen jälkeen NaamaVirneessä siirtyy kesälaitumille rahantekoon. Joitakin päivityksiä voi ilmestyä, jos tässä jotain maininnan arvoista kesän aikana tapahtuu. Enemmän päivityksiä tulee taas syksyllä, kun kauden avaus lähestyy...

Kesät kaikille, Pysykäähä hököllä!

- Jussi