Korkean paikan leiritys alkaa

Kuva hostellimme kattoterassilta

Eilen, tiistaina sitä saavuttiin 2800 metrin korkeudelle Quitoon, Ecuadorin pääkaupunkiin. Vuoristoratamainen bussimatka yön yli oli kokemus sinänsä, mutta sai siinä nukuttua ja eka päivä Quitossa menikin lataillessa akkuja. Ihan kaikkia, kehoja, läppäreitä, kännyköitä...

Jouduttiin heittämään siis hyvästit paidatta kulkemisille, flipflopeille, meren maulle suussa sekä uskomattoman mukavalle hostellillemme. Oli vähän ku ois Lyngenistä lähtenyt viikon seikkailemisen jälkeen...Katotaan miten sitä saa taas mindsetin kohdistettua uudelleen näihin ylänköhommiin. Mielet haikeina täällä hostellilla ollaan, mutta eiköhän parin päivän päästä ala seikkailut taas maistumaan. Yleisestikin ottaen tuo kaksi-kolme päivää ainakin Ruotsalla kestää, ennenkuin lomasta, matkasta tai muusta reissuhommasta alkaa nauttimaan. Erikoinen on ihmisen mieli.

Olònin "pääkatu"

Bara Chill

Ja nyt jouduttiin lähtemään

Olòn oli siis kertakaikkisen upea kokemus. Sinne me nimittäin jäätiin koko viikoksi, vaikka tarkoitus oli olla vain kolme päivää. Kylä oli vain niin täydellinen ja vaikka me ei oltu siellä kuin viikko, tuntui kuitenkin että olisimme viettäneet siellä ikuisuuden. Hostellillamme, tai Talossamme (omakotitalo se siis oli) oli meidän lisäksi ruotsalainen vahvistus Benjamin, sekä suomalainen Antti. Muitakin matkalaisia oli mutta ei niistä kummempia. Benjaminin kanssa, sekä tietenkin Antin kanssa kaveeraus alkoi olla sen verran hyvää, että tehtiin yhdessä ruokaa, surffattiin yhdessä, käytiin illallisella kolmen dollarin hervottomilla liha-riisi-mätöillä. Kaiken lisäksi Talon omistaja, Täti (Elizabeth) oli niin mukava kuin keski-ikäinen paikallinen, koulutettu nainen voi olla. Äärimmäisen joustava, huolehtivainen, piti talon siistinä. Sori, mutta ei tässä nyt mitään negatiivista oikein voi sanoa...

Kolmen dollarin riisi-kana-mätöt

Onneksi tuli otettua kiipeilykilkkeitä mukaan.

Ja batido con kaikki hedelmät on valmistumassa

Aikaisemmassa julkaisussa kerrottiin, että otimme sitä surffiopetusta, ja että katsellaan otetaanko jatketaanko vesileikkejä. No jatkettiinhan me. Lähellä taloamme oli erään erityisen mukavan Jorge-nimisen kaverin pitämä Sumpa Trip-niminen putiikki. Putiikki myi seikkailumatkoja ja surffitunteja, sekä vuokrasi tietenkin lautoja. Ja Jorge, eli Horhhe, joka varmaan kylä ainoana paikallisena puhui todella hyvää englantia, oli niin mukava ukko, että vaikka hän pyytikin lautavuokrasta vähän enemmän kuin muut paikat, niin vuokrattiin laudat häneltä. Ja 7''-jalkainen, balsamipuinen, käsintyöstetty, sopivan levyinen lankku oli Ruotsalle täydellinen. Harmi vain, kun Ruotsa joutui antamaan sen Lehtikselle, jotta hänkin voisi nauttia, joutuen itse tyytymään huonompiin lautoihin (koska kamoissahan se vika aina on, varsinkin jos on harrastanut lajia kaksi päivää?). Mutta eipä syytellä. Muilla laudoilla tuo surffaus nyt vaan oli aika haastavaa, koska longboard (sellainen toosi iso lauta, katso edellinen julkaisu) ei enää opetuksen jälkeen tietenkään tullut kyseeseen. Surffaus jätti kuitenkin jälkensä. Mitenhän sitä nyt sillenkin löytäisi aikaa ja rahaa...? Eiköhän sitä nyt kuitenkin löydy, koska onhan tuo rantaelämä aika hienoa, ja surffaus hienoa eritoten. Saa nähdä onnistuisiko yhdistää monta eri lajia seuraavalla Lyngenin reissulla? Hiihtoa, maastopyöräilyä, surffausta, ehkäpä myös melontaa? Huh, lähtikin jo suunnitelmat taas käsistä. Joka tapauksessa, tätä lajia täytyy jatkaa!

Ei se laudalle nouseminen onnistunu tällä kertaa

Liian iso lauta kannettavaksi lehtikselle

Opittiin Antilta, että aalloilla on oma rytminsä. Eli vuoroveden mukaanhan ne siis liikkuu, mikä on aika itsestään selvää mutta eipä sitä tätä ennen ole ajatellut. Ajatukset ovat olleet siinä veden kiinteämmässä olomuodossa ja sen kiinteän olomuodon käyttäytymisessä. Erikoista, mutta toistaalta loogista, että sekä aaltojen (veden) että lumen ominaisuuksissa ja niiden tulkinnassa, sekä ylipäätänsä molemmissa lajeissa on niin paljon samoja piirteitä. Samalla tavalla tarkastellaan sääennustetta sekä aaltojen ja lumen rakennetta (ja ”pinnan” muotoja), vain muutamia mainitakseni. Molemmissa lajeissa, tässä tapauksessa randohiihdossa siis, on yhtä rankkaa päästä pelipaikoille. Vasta-aaltoon melonta kohti aaltojen murtumalinjoja on nimittäin aika rankkaa puuhaa. Ja niin on se kurun kiipeäminenkin vyötärön syvyisessä hangessa.

Mutta niin, hyviä surffiaaltoja tulee rantaan siis kaksi kertaa vuorokaudessa. Alkuviikko oli niin, että aamuaalto tuli jo yöllä, ja iltapäiväaalto osui kolmen aikaan rantaan. Aaltojen aikataulu sitten liikkuu päivien vieriessä eteenpäin kellotaulun mukaan. Siis, alkuviikon surffaus oli päivä/surffikerta. Mutta odottakaas kun aikataulu eteni niin, että sekä aamulla noin yhdeksän aikaan, sekä iltapäivällä viiden aikaan pääsi surffaamaan. Siis kaksi kertaa päivässä!! Tämähän tarkoitti siis surffaajan unelmaa (tai ainakin Ruotsan unelmaa): aamulla herätys, aamari naamaan ja surffaamaan. Vesileikkien jälkeen lounas, asioiden hoitoa ja päikkärit (siesta, hähä!). Päikkäreiden jälkeen uudelleen mereen, puljausta pimeän tuloon asti ja suihkun kautta päivälliselle. Ja ysin-kympin aikaan nukkumaan. Uuh... Ja tämä kaikki vielä hyvässä seurassa. Se oli elämää se. Juuri sitä mitä Ecuadorin länsirannikolta tultiin hakemaan!

Ja meidän viimeisenä iltana skandinaaviset lettukestit!

Mitä muuhun toimintaan tulee, niin haluttiin käydä Isla de la Platalla, joka oli kuulemma köyhän miehen versio Galapagos-saarista. Saarelle pääsi Puerto Lopez-nimisestä kylästä, joka oli tunnin ajomatkan päässä Olónista. Meinattiin jo muuttaa Puerto Lopeziin reissun takia, mutta huh, onneksi ei muutettu. Kauhea kylä. Melua, likaa, ränsistyneitä taloja, likaa. Saarelle kuitenkin päästiin Olónin parhaan äijän, Jorgen, avustuksella. Sumpa Trip järjestää myös kyseistä touria Platalle, ja Jorge siitä mainitsikin kun vuokrattiin lautoja. Onneksi muistettiin se, ja pyydettiin Jorgea järjestämään homma. Saatiin koko tour 50 dollariin, johon sisältyi aivan kaikki, myös kyyti Puerto Lopeziin ja takaisin. Lonely Planetin mukaan tour maksaisi 45-55 dollaria, ja ne hinnat ovat Puerto Lopezista käsin, joten Horhhe hoiti homman kyllä mielestämme kotiin. Isla de la Plata nyt ei ollut kummoinen, koska sadekausi ei ollut vielä alkanut. Saarella oli siis lähinnä hiekkaa ja tomua, kuivia puskia ja lintuja. Otimme parin tunnin patikan saaren ympäri, ja jos ei muuta, niin hyvät rusketukset tarttui. Muutama tunti päiväntasaajan auringon paisteessa tekee tehtävänsä. Touriin kuului myös pieni snorkkelointi-osuus, joka nyt ei aivan pärjännyt Key Westille, mutta snorkkelointia kumminkin. Ihan ok siis. Eli kaiken kaikkiaan, jos rannalla on tylsää, vaihtelua voi hakea vaikka Isla de la Platan reissusta.

Puerto Lopezin kalasatama

Veneily oli erityisen mukavaa. Saimaan pikkuaallot vaihtuivat vähän suurempiin

Ja sinne pöjyn ja puskien sekaan vain!

Beduiiniprinsessa suojautuu auringolta

Kiven ja tomun maa

Olón... Sinne se siis jäi. Kuten ylhäällä mainittiin, edessä on pari-kolme päivää lepoa ja oleilua Quitossa. Viimeistään lauantaina otetaan pieni aklimasoitumis-reissu Quiton lähitöppyrälle, jonne menee telekabiinikin. Noustaan ensin telekabiinilla 4100 metriin, josta olisi tarkoitus jatkaa jalkaisin vielä 4600 metriin. Saa nähdä jääkö tuo jatko vain tarkoitukseksi, mutta katsotaan. Ennen Cotopaxia täytyy kuitenkin muutamalla töppyrällä käydä. Vuorihommia on siis nyt luvassa, ja eiköhän niistä nautita, kunhan vauhtiin päästään. Stay in Hökö!

- Naama & Naamio

Ps. vaikka hostellissa on netti, ja WiFi näyttää täysiä palkkeja, niin noita kuvia ei vain saa ladattua tarpeeksi. tähänkin julkaisuun on mennyt aikaa koko päivä, koska lataamisen hitaus. Eli julkaistaan tässä parin päivän sisällä vielä kuvaotos Olònista.