lauantai 3. syyskuuta 2011

Nyt naamat virneeseen, talvi tulee!

Morrrooo!!

Polkaistaan käyntiin meidän laskuaiheinen blogi.

Viimekausi löytiin pakettiin tuossa vappuviikolla Mega-Hupelluksella Oppdallissa. Rankka reissu, noin laskuhommien, bileiden ja matkustuksenkin merkeissä. Tiivistettynä: En suosittele, jos et omaa lehmän hermoja, rahaa, krapulan kestävyyttä etkä palavaa intoa laskutouhuihin.
Lunta ei oikein ollut alahissiasemilla, joten jouduimme kaverini Lassin kanssa laittamaan laskukamat reppuun ja lähteä etsimään lunta aivan huipulta. Bileitä riitti joka päivälle, joten kysyi hieman tahtoa lähteä mäkeen seuraavana päivänä klo 10. Meitä ei ollut nimittäin alahissillä montaa kyseisenä kellonaikana.







Oppdall huiputettu (1605m) ja kovasti oli kivaa. kuvassa myös lassi

Mega-Hupellus (ja varmaan Hupellusreissut yleensäkin) menee samaan kastiin abi-risteilyn kanssa. Kaiken kaikkiaan mahtava reissu, mutta tuskin toistakertaa tulee lähdettyä:)

Ville oli pari kolme viikkoa ennen vappua kevätlumilla Norjan Lyngenissä. Olivat saaneet kuulemma viikon aikana aivan huikeita laskuja, lunta oli todella paljon ja säät suosi. Harmi että en itse päässyt matkaan.

Edellisen reissun missaaminen tulee korjaatumaan syys-lokakuun vaihteessa!
NaamaVirneessä-porukka suuntaa Savitaipaleen oman K2-miehen, Janin Jeepillä kohti Norjan alppeja kauden avaus-reissulle!
Tarkoitus on tehdä pidennetyn viikonlopun mittainen pikakäynti pohjoisen lumille. Nykyisellä kunnolla se taitaa olla ainakin minulle ihan sopiva aloitus kaudelle.

Tiivistäen: Kesä (ja rahan tienaaminen talvea varten) alkaa olla paketoitu ja talven konkreettinen odottelu voi alkaa. Lokakuu on jo ihan ovella, eikä tässä siis montaa viikkoa ole kauden aloitukseen, jiiihaaa!
Blogiin tullee päivityksiä sitten lähempänä reissua ja reissun jälkeen.



Jussi

3 kommenttia:

  1. go for it! hyvä alku ja en mä nyt nopee keksi muuta ku et saaks tota yläotsikkoa "naamavirneessä" kuvaa siirrettyä ja venytettyä vasemalle ni sopis noihin puiden väliin sopivasti :D ja kokeilisin piirtää siihen pienet borderit (mustat?) ni näyttäis ehkä "tyyllikkäämältä" :D

    VastaaPoista
  2. ja jollai puudesingilla toi naamavirneessä ton taustan mukaisesti?:D

    VastaaPoista
  3. Hei, etsin lehtijuttuun haastateltavaksi Tromssassa asujaa ja huomasin, että olet siellä vaihdossa. Olisikohan sinua saanut haastatella? Kerron mielelläni, mistä on kyse sähköpostitse (maria.e.ruuska AT gmail.com) :)

    VastaaPoista