keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Viikko laskukauden avaukseen

Lämpimien kesäpäivien vaihtuessa kosteisiin pimeneviin syysiltoihin, alkaa polte lumelle käymään ylitsepääsemättömäksi. Syksyn sateet ajavat vääjäämättä kiipeilykallioilta kohti Salmisaaren sisäseiniä ja slacklinekin laitetaan hiljalleen varastoon odottamaan lämpimiä kevätpäiviä.
On siis aika pyyhkiä pölyt suksista ja alkaa valmistautua talven rientoihin.

Lääkettä polttavaan laskukuumeeseen lähdetään hakemaan Pohjois-Norjasta, Lyngenistä. Ehkä jo pieneksi perinteeksikin muodostunut kauden avaus Lyngenissä suuntautuu Kjostindanen ja Koppangsbreenin jäätikön läheisyyteen. Päätökset laskupaikan suhteen tehdään kuitenkin vasta paikanpäältä (eli sinne siis missä valkoista mammonaa on tarjolla).

Viime vuonna kauden avaus sijoittui noin kuukautta tämän vuoden avausta myöhemmäksi. Lumiraja oli tuolloin laskenut jo noin sataan korkeusmetriin, joten kitkuttaminen suksilla päästiin aloittamaan ilman suurempaa kompurointia kivikkoisessa maastossa.

Minä ja päivän ainoat auringonsäteet.
Lyngen, Store Kjostinden. 24.10.2010.
Kuva. Jani


Näin laskukauden kynnyksellä on hyvä hetki kääntää ajatukset hetkeksi kesään ja miettiä, mitä kesä toi tullessaan ja vei mennessään.
Lämpimiin kesäpäiviin mahtuikin monia hienoja hetkiä koti- ja ulkomaan matkailun, mökkeilyn, kiipeilyn, slacklinen, melonnan, kalastuksen sekä muun retkeilyn parissa.


Kesän ehdoton kohokohta oli kiipeilyreissu Kroatiaan yhdessä Sinin kanssa.
Kroatia. Split. Marjan 31.5.2011
Kroatiassa oli mahdollisuus harrastaa DWS.
Kroatia. Hvar. Suplja stina 5.6.2011
Kuva. Sini

Kesällä otettiin tuntumaa myös surffaukseen, vaikka ei ihan perinteiseen tyyliin. Aalloille oli suunnitelmissa lähteä ratsastamaan monesti ystäväni Samin opastuksella, mutta merelle asti emme koskaan päässeet. Ainoan kosketuksen "aaltoihin" sain eräässä Leppävaaran puistossa, jossa ideoimme Samin kanssa puistosurffauksen. Teoriassa mahtava idea, käytännössä ei niin mahtava.

Tämän lähemmäksi surffausta ei ilman vettä voi päästä.
Espoo 2010
Kuva. Sami Lensu
Aurinkoista kesäpäivää viettämässä slacklinen merkeissä.
Espoo 2010
Kuva. Sami Lensu
Jussi otti kesällä tuntumaa ensimmäistä kertaa slacklineen.
Lappeenranta 22.6.2011
Kuva. Ville

Nyt on siis aika rapistella kesän rusketukset pois (jos niistä on vielä jotain jäljellä) ja hakea rusketus talven hangilta. Eli kuka saa pandaa kuka apinaa jne. (puhutaan siis rusketuksesta), sen näkee sitten ensikeväänä laskukauden jälkeen.

Nyt nauttimaan (syksyn) talven tuomista iloista.

Ville

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti